lauantai 23. lokakuuta 2010

Kun pöydällä odottaa sateenkaarenväreissä loistavia kankaita, iskee yllättäen halu tehdä jotain rauhallista ja pehmeää - hieman suloista ja herkkää. Laatikon pohjalta löytyy tarkoitukseen sopivia veloureita, mukaan pääsee ripaus Michas Stoffeckesta ihanan Janan avustuksella tilattua ruskeapohjaista tähtitrikoota ja nappilaatikosta kolme nappia - kaikki erilaisia, mutta tarpeeksi samanlaisia. Nappihalkio löytää jälleen uuden hassun paikkansa.












Kokeiluun pääsee myös uusimman Ottobren (6/2010) Villi Viikinki -paidan kaavat. Tehostan hauskan mallista raglanhihan saumaa valkoisella trikootereellä ja selkeytän kokonaisuutta tähti applikaatiolla.







19 kommenttia:

  1. Hei! Aivan ihanat vaatteet, pidän erityisesti näistä väreistä, kiva yhdistelmå,
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
  2. Totta, välillä kaipaa rauhallisemmankin värisiä vaatteita. Tosi kauniit vaatteet olet tehnyt! Kivannäköinen tuo Ottobren kaava, teitkö ihan suoraan sillä muokkaamatta?

    VastaaPoista
  3. Haau, tein paidan suoraan kaavoilla - resorit tosin tein kapeampina, eli pidensin hieman alkuperäistä hihaa, helmaa ja kauluksen kanttauksen tein niin kuin ennenkin. Kaava oli siis kooltaan hyvä: tein tämän 92 koossa, enkä juurikaan jättänyt leikatessa saumavaroja.

    VastaaPoista
  4. Erittäin kaunis huppari ja paita, tosi suloiset värit!
    Kysäisen hieman aplikaatiosta jos Sinulla on aikaa vastata. Olen säätänyt koneen paininjalan löysälle ja myös ylälangan kireyden aika pienelle, mutta tikissä näkyy alalankaa (aluksi kaikki ok mutta jonkun ajan kuluttua se tulee näkyviin)? Ja miten kyllä Sinä saat ne tikit kaikki niin tasaiseksi? Minulla aina jää jokuinen harvempi paikka ja toinen paikka taas liian tiheä ja tuntuu että tikin pituuskin hieman vaihtelee. KOne on käytetty Bernina (ennen oli joku marektin halpismalli) mutta tuntuu että samat ongelmat, eroa ei kyllä paljon huomaa. Varmasti on minussa vikaa, ajattelin vain kysyä että onko joku niksi vielä??? (liimaharso ja tukikangas käytössä niin kuten olet ohjeessa neuvonnut)

    VastaaPoista
  5. kewa, mistähän tuo siun ongelma johtuisi...pyöriikö lankarulla nätisti tampissaan vielä silloinkin kun alalanka alkaa tulla päällepäin? Mietin, että jokinhan sitä ylälankaa sitten alkaa yllättäen kiristää. Pystytkö säätämään alalangan kireyttä? Joillakin on koneissaan/puolakoteloissaan ruuvi kiristystä varten. (miulla ei ole...kai, tai en ole koskaan tutkinut asiaa :D)
    Minulla jää myös joskus harvempia paikkoja applikaatiohin, varsinkin jos liian innokkaasti pakotan kangasta eteenpäin. Jos harvoja kohtia jää, kierrän alueen vielä kertaalleen ympäri, niin että harvat kohdatkin peittyvät.

    VastaaPoista
  6. wow, todella hienot ovat, toinen paita mun suosikki

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanan upea kokonaisuus!! Olet jälleen inspiroinut varmasti useita käsityöihmisiä.

    Minulle on tulossa tuolta samasta paikasta, saman ihmisen avustamana samaa tähtikangasta. :-)

    Tuollainen tähti/ympyräapplikaatio on ollut minullakin mielessä, mutta arastelen pyöreiden muotojen applikointia. Tähti kyllä onnistuu, mutta ne tasaisen pyöreät reunat ovat oma kompastuskiveni.

    Upeat sävyt noissa kankaissa. Tuo rauhallisuus todella joskus oikein huutaa kääntymään puoleensa. Harmi, etten ole mistään löytänyt valkoista velouria pieniä tilkkuja, sillä en oikein sitä isolti viitsisi ostaa, kun tarvitsisin sitä vain applikaatioon. Pitääkin laittaa etsintä ja vaihtokauppakysely omassa blogissani käyntiin. Voisi näitä velour- ym. applikointiin tarvittavia tilkkuja olla tarvis muillakin väreissä, joita ei omasta kaapista löydy. ;-)

    VastaaPoista
  8. Tosi sievä setti ja tosiaankin niin rauhallinen! Ja toi tähtitrikoo on ihanaa, täytyykin tilata sitä itsellekin...

    VastaaPoista
  9. Kiitos Annika nopeasta vastauksesta, kokeilen ja kokeilen ja tutkin ja kokeilen;) Kyllä tämä joskus onnistu;)

    VastaaPoista
  10. Kewa, tutkipa vielä Berninasi puolakoteloa. Ainakin minun versiossani on helppo alalangan kiristysjuttu. Puolakotelossa olevan tapin päässä on reikä, jonka kautta alalangan voi pujottaa ja näin se myös kiristyy usein sopivaksi noihin aplikaatioihin.

    Vielä toinen vinkki, nimittäin vaatteen kokoja miettiville: jos haluatte tehdä hieman pienemmän koon kuin mitä kaava on, ei kannata ainakaan jättää saumanvaroja pois, koska kaavan suhteet muuttuu ja ongelmaksi se tulee ainakin niukoissa, joustamattomista kankaista tehdyissä vaatteissa. Miksi näin, sen ymmärtää ja näkee helposti, kun katsoo kaava-arkista minkä tahansa vaatteen kaavaa: koskaan kaksi vierekkäistä kaavakokoa ei eroa toisistaan tasan senttiä (mikä on tavallinen saumanvara) joka kohdasta. Sen sijaan saumanvaran ero vaihtelee hyvin usein kahdesta millistä jopa kahteen senttiin. Parempi tapa pienentää, on tehdä saumanvaran suunnassa pieni laskos kaavaan, jolloin vaate kapenee tasaisesti ilman että esim. haara- tai hihankaaret pitenevät suhteettomasti. Vaikea näin selostaa, mutta jospa jollekin ainakin aukeaa. ;)

    Kiitos Annikalle jälleen ihanista ideoista!! Sinä jaksat aina innostaa aplikointi- ja ompeluprojekteihin upeilla töilläsi!!

    VastaaPoista
  11. Vuoroin vieraissa - kiitos kiittämästä :O)

    Onneksi ompelit tuosta tähtikankaasta, olin kuvitellut sen joulupiparin ruskeaksi ja suunnittelin jo jouluisia juttuja.

    Mutta väri lienee tuollainen harmaan ruskea?

    Nämäkin vaatteesi ovat kuin jostakin lastevaatekatalogista - tyylillisesti yhtenäisiä, lapselle sopivan rauhallisia ja pehmeitä mutta jotenkin reippaita yhtä aikaa.

    VastaaPoista
  12. Ihanan rauhallisia ja kauniita.

    VastaaPoista
  13. Minun mielestä tuo ruskea(khaki) tähtikangas on enemmän maitokahvinruskean näköinen. Näin sen livenä. Onko se oikein? Annika? Mitä mieltä sinä olet? Kuvien perustella(Michas Stoffecke) kuvittelin sen olevan tummempi, ehkä aavistus menevän vihreän suuntaan.

    VastaaPoista
  14. Niin kauniit ja rauhalliset värit!

    VastaaPoista
  15. Kiitokset kovasti vinkistä, tais olla syyksi se että ylälanga ei ollut kunnolla tampissa (siis se muovinen osa langanrullan päällä oli irallaan), laitoin sen tiukasti paikoilleen ja kyllä on heti nätimpi jälki. Alalankan kiristystä ei ole usaltanut koskea, puolassa kyllä se ruuvi on, mutta myyjä sanoi että hänen ei ole tätä koskaan tarvinnut säätä, ja minulla oli edellisen konen kanssa ongelma se ruuvin säätäminen. Ehkä kun osaan ennemmän niin uskaltaudun kokeilemaan.
    Mutta niin pienistä asioista on kaikki kiinni, ihana että neuvoja saa, yksin tulis ihan hulluksi...

    VastaaPoista
  16. Ihana setti taas kerran!
    Itselläni myös menee ihan laidasta laitaan innostukset värien suhteen, välillä värikästä ja sälillä sitten taas todella rauhallista.

    Millä kaavalla muuten tuo huppari on tehty, on aivan ihana noiden sivunappien kanssa!!!

    VastaaPoista
  17. Kauniit vaatteet - kuten ompeluksesi aina ovat :)

    VastaaPoista
  18. Todella kauniita vaatteita!!! :) Varsinkin tuo valkoinen huppari! Mistä kaavat on, se kiinnostaisi minuakin.. :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.