sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Arvonta!


Hip ja hei! Nyt kuulkaas pistetään pystyyn ensimmäinen Ruttu-Nuttu arvonta kautta aikojen. Osallistumisaika alkaa tänään ja kestää 27.6. asti. Palkinnoksi lupaan ommella kesän kunniaksi T-paidan pyydetyssä koossa ja applikoin siihen voittajan haluaman kuvan. (Pidän itselläni ainoastaan taiteellisen vapauden ideoinnin ja toteutuksen suhteen.)


__


Nyt pyydänkin kaikkia osallistujia mainitsemaan jo viestissä kuva- ja paidan väritoiveita, sekä minkä kokoisena T-paidan haluaisi saada!


___




Kopioimalla linkin Ruttu-Nuttuun sekä yllä olevan kuvan blogiisi, voit lunastaa itsellesi toisenkin lipun arvontaan. Onnea kaikille osallistuville!!!

EDIT 27.6.2010
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

676 kommenttia:

  1. Apua, mäkin osallistun mutta mikä kuva jos onni osuu kohdalle?!
    Sulla on niin upeita juttuja koko blogi täynnä että valinnanvaikeushan tässä tulee...tulisi:)

    VastaaPoista
  2. Osallistun ehdottomasti ja linkitän myös!

    Meille voisi kotiutua 98cm valkoinen t-paita jossa olisi Pingviini/pingviinejä :)

    VastaaPoista
  3. Osallistun arvontaan kahdella lipulla eli linkitän.
    meillä tykättäisiin koon 116 paidasta jossa hurrrrrja lohikäärme. Värit ovat aika vapaat. Hirveän synkistä väreistä ei pidetä.

    VastaaPoista
  4. No tähän arvontaan SAATTAA tulla jokunen osallistuja, luulen;)
    Minä ainakin osallistun! Jos onni sattuisi kohdalle, niin paidan koko olisi vähän reilu 100 senttinen (110 cm?)ja kuva voisi olla mikä tahansa poikaviikarille sopiva eläinhahmo:)

    VastaaPoista
  5. Osallistun ja linkitän.
    86cm paita tytölle, lila tai vaal.vihr. kuva ku kuva käy, jos sattuu että onni potkaisee :)
    Ja ihania noi kankaat mitä tilasit (ja tietysti toteutuksetkin)!

    VastaaPoista
  6. Osallistun ja linkitän - paita voisi olla joku turkoosin sävyinen ja kokoa 116cm. Kuvana vaikkapa pingviini - ei niin ole väliä. :)

    VastaaPoista
  7. Ihana arvonta ja ihana blogi! ♥

    Osallistun ja linkitän!

    Jos onni suosii, niin meille sopis kelta/ruskea sävyinen Myyrä aiheinen paita koossa 98->

    VastaaPoista
  8. Osallistun ja linkitän. Väreillä ei väliä. Myyrä ois täälläkin suosittu. Mutta voin sanoa et kaikki kelpaa. :) Koko vois olla 116cm.

    VastaaPoista
  9. Osallistun ja linkitän myös.

    Meillä tykätään vihreästä ja turkoosista. Apina olisi ihan lempparihahmo. Etenkin Vili Apina <3

    VastaaPoista
  10. Tähän on pakko päästä osallistumaan (:

    Jos arpaonni suosii olis täällä yks tyttönen joka piakkoin käyttää kokoa 92. Väreillä ei väliä, eikä kyllä aplikaatiollakaan kun kaikki niin upeita. Myyrä kyllä toisaalta meilläkin yksi suosikki.

    VastaaPoista
  11. Ihana arvonta!!

    Jos voittaisin haaveessa olisi 86 cm purjevene-aiheinen paita tytölle :)

    annawest@abo.fi

    VastaaPoista
  12. Osallistun ja linkätän! Olen täällä jo jonkin aikaa käynyt kurkkimassa... Toiveissa olisi punainen tai leijonankeltainen paita ja vaikkapa tuo prinsessa-sammakko. =)

    VastaaPoista
  13. Minäkin haluan mukaan. Laitoin linkki kirjoitukseen sivulle, en osa tuo sivupalkkihomma ja olen sen lisäksi vuodatuksen puolella.
    Jos onni osuu minuun tahdoisin koko 110 paita myyrä tai hauska näköinen krokodiili, väriltän kaikki käy :-))

    Pingviinipusero on todella ihanaa. Tahdoisin saman kangan.... mutta ei ole apulaisia Ruotsin puolella.

    VastaaPoista
  14. Hei,
    TOTTAKAI osallistun ja linkitän myös.
    Paidan varmaan toivoisin 110centtiselle tyttölle, väreinä vois olla keltainen, ruskee, liilaa....
    Kuvana Kössi, Myyrä, joku kiva muu eläin tai "retro"hahmo....

    VastaaPoista
  15. Siirrän nyt TÄHTIS-nimimerkinkin viestinkin tänne arvonnan puolelle. Laitoin nimittäin nuo ompelukset tämän viestin lopusta omaksi postauksekseen, etteivät ne sotkisi ilmiasua.

    Eli Tähtis, (http://miejanuo.blogspot.com/)kirjoitti:
    Tämä heti ilmoittautuu arvontaan ja kankaan ja kuvioinnin saisit ihan itse valita kuhan on selkeästi poikamainen muttei kuitenkaan kovin tumma väri ja koko saisi olla 104cm

    käyn jatkuvasti tekeleitäsi ihastelemassa ja harmittelemassa ettei sinulta voi tilata paitoja on niiiin ihania kaikki!!

    VastaaPoista
  16. minäkin mukana!!!
    Me haluaisimme kärpässieniä koossa 110.
    Ja linkitän myös!

    VastaaPoista
  17. UUU! Osallistun ja linkitän myös blogiini!

    joko 68 tai 74cm paita. Kuva voisi olla kettu/pöllö ja kangas joko ruskea/vihreä, keltainen tai oranssi :D

    VastaaPoista
  18. Osallistun ja linkitän myös. Jos onni suosii, toiveissa olisi nalle tai Myyrä. Väri saisi olla pojalle sopiva.

    VastaaPoista
  19. Tottakai osallistun ja linkitän! :) Kuvan päättämisen jättäisin sinulle, mutta joku semmoinen kuva mikä sopii tytölle ja koko olisi 86/92 :)

    VastaaPoista
  20. Tietenkin osallistun! Ja ilman muuta kahdella arvalla :) Siis linkitän

    Jos onni potkaisisi, niin 120cm t-paita pojalle. Joku iloinen kesäväri. Kuva vois olla joku hurja eläin: tiikeri, lohikäärme tai vaikka merirosvo tai joku kulkupeli.

    VastaaPoista
  21. Ehdottomasti mukana ja linkitin jo!

    Joku kirahviaplikaatio tytölle sopivaan paitaan olis kiva. Koko 86 cm.

    VastaaPoista
  22. Mukana linkittäen. Koko olisi 122 ja kaikki applikoinnit käy, esim. tyttömäinen, mutta silti raikas eläinhahmo.

    VastaaPoista
  23. Jee, mukana ollaan! Toiveissa reippaan punainen 92cm paita, sieni- tai myyräaiheisena. Meillä ihastellaan ompeluksiasi usein koko perheen voimin!

    VastaaPoista
  24. Iliman muuta pittää tämmöseen arvontaan lähtä mukkaan :) Meille kelpais reippaan värinen paita kokoa 104 cm. Pojanviikareille tulisi, mutta meillä tykätään ihan unisex-vaatteista myös, eli kuviolla ja värillä ei niin suurta väliä. Sun tekeleet on niin ihania, että mikään ei voi mennä pieleen :)

    VastaaPoista
  25. Pakkohan se kai on osallistua :) Käyn täällä usein ihailemassa ja keräilemässä ompeluintoa, mutta harvemmin kommentoin mitään, koska töiden hienous vetää sanattomaksi.

    Jos arpaonni osuu kohdalle paita koossa 116 olisi ihana. Värinä saisi olla jokin vapaasti valittava tytölle tai pojalle sopiva - kirkas punainen, keltainen, miksei vaalea vihreäkin... Aplikaationa jokin eläinhahmo.

    VastaaPoista
  26. Osallistun arvontaan :)

    Jos nyt niiin hyvä tuuri sattuisi käymään, että voittaisin, niin koko 104 olisi meille hyvä. Muita toiveita ei ole.

    VastaaPoista
  27. Osallistun ja lisäksi linkitin :)
    Meidän poika 92 cm pitää kovasti autoista, traktoreista, moottoripyöristä ja tottakai lentokoneista :) :)

    VastaaPoista
  28. Mukana arvonnassa :) Meille kelpaisi 100 senttinen 'tyttövärinen' paita, mutta kuvaan jättäisin taiteilijan vapauden kyllä kokonaan sinulle :)

    VastaaPoista
  29. Arvontaan mukaan tottakai! :D Paitaan kettu unisex värissä koossa 122-128! (vaikee valita!)

    VastaaPoista
  30. Arvontaan mukaan esikoisen toiveiden, kuvaksi herra haluaisi apinan, ja väritoiveina vaaleansininen, punainen tai keltainen :) Koko olisi noin 128cm.

    VastaaPoista
  31. Jag vill naturligtvis ta chansen! En grön t-shirt i storlek 122 med Mullvaden(Myyrä) skulle passa sonen perfekt!

    VastaaPoista
  32. osallistun! toiveena olisi turkoosi paita, jossa kettu, koossa 98.

    VastaaPoista
  33. Ehdottomasti on osallistuttavva tähän arvontaan, on nämä sinun paidat niin ihania. :)

    Paita voisi olla keväisen vihreä, jossa seikkailee Myyrä ystävineen, ainakin se olisi meidän ipanoiden mieleen. :) Kokona 122cm.

    VastaaPoista
  34. Mukana! Vaaleanvihreä paita koossa 110cm pingviinin kuvalla olis kyllä mahtava : )

    VastaaPoista
  35. Ihana arvonta! :)

    Osallistun ehdottomasti. Paidan kokona olisi toiveena 92cm ja ihan huippu juttu olis jos sais Tomi Traktorin paitaan. Voi että, meillä ei muuta paitaa kesän aikana tarvittaisikaan (kun mikään muu ei kelpaisi ;))

    VastaaPoista
  36. Oiii!
    Osallistun riemulla arvontaan,paita kokoa 86 värinä joko murrettu keltainen tai vihreä ja kuvana Myyrä ja kamut.

    VastaaPoista
  37. Jes, tätä arvontaa on odotettu! :D

    Ihan pakko osallistua. Meidän pojalle olisi ihana saada paita koossa n.92 cm. Värillä ei oikeastaan ole väliä, mutta jokin kirkas ja iloinen saisi olla :) Kuvatoivetta on aikast vaikeaa antaa, kun kaikki olisi niin hienoja! Mutta ehkäpä toivoisin jonkin eläimen, merirosvon tai ritarin! :)

    -Katja-

    VastaaPoista
  38. Osallistun ehdottomasti! :) Toiveena olisi 98-senttinen Myyrä-paita, värillä ei väliä.

    VastaaPoista
  39. Mukana innolla. Paidan koko n. 98/104. Ja punapäiselle pojalle tulisi. Aihe vapaa, en osannut valita mitään tiettyä. Työsi ovat niin ihania. Linkitän myös ja olen ihan sormet ja varpaat ristissä, että kerrankin onni suosisi =)

    VastaaPoista
  40. Meillä voisi pikkulikka osallistua arvontaan, toiveissa 92/98 oleva oranssi tai valkoinen tikrun, norsun tai junan (tai molemmat) sisältää paita. Chuggingtonin Coco on suosikki nro 1 junista ja tiikerit sekä norsut eläimistä. Vaikea valita vain yhtä suosikkia! Kaksospojat taitavat skipata tämän jutun ja toivovat, että äiti oppisi ompelemaan.... :-p

    Linkitän blogin omaani!

    VastaaPoista
  41. Tähän arvontaan on pakko osallistua kahdella arvalla : ) Paita kokoa 98, yritän miettiä mitä kaikki ihania aplikointeja olenkaan blogissasi nähnyt...

    VastaaPoista
  42. Meille kelpaisi t-paita koossa 110cm, väritoiveena vihreä ja kuvatoiveena olisi orava.

    Samuel totesi että vihreä t-paita ja siihen oravia :)

    Linkitän myös blogissani.

    VastaaPoista
  43. Minäkin osallistun arvontaan, ja linkitän myös blogiini! :) Jos sattuisin voittamaan, haluaisin 86-92 senttisen paidan poikaväreissä. Joku eläin voisi olla kiva, esim. dinosaurus.

    VastaaPoista
  44. hoo, minä kans mukana arvonnassa! satasenttinen paita, Tyty varmaan tykkäisi vihreästä pohjasta ja jos vaikka leppäkertulla tai kahdella :)

    VastaaPoista
  45. Ihanaa, osallistun tietenkin!
    116cm paita, retroa väritystä, apinamaista tai pöllömäistä aihetta ;) Poika on, mutta sukupuoliväreihin ei olla kangistuttu, värillä ei siis oikeastaan väliä, helposti pestävää väriyhdistelmää...

    Tiina

    VastaaPoista
  46. Ihana kilpailu :)
    Kerttu pitäisi violetin, luumun, munakoison ja pinkin väreistä. Kuvana kaikki eläimet on ihania! Koko 80 cm.

    VastaaPoista
  47. Nyt vasta eksyin linkin kautta blogiisi. Aivan ihania vaatteita osaat tehdä. Vau! Jos me voitettaisiin, niin pojalle 110-116 kokoinen paita. Paidassa voisi olla kuva valaasta, haista tai pingviinistä.

    VastaaPoista
  48. Tietenkin osallistun! 98cm tytölle sopiva ja kissa-aiheinen.

    VastaaPoista
  49. Tahtoo myös osallistua :) Toiveena vihreä paita pojalle, koossa 110 ja kuvana kaivinkone tai helikopteri. Ja linkkiä laitan omaan blogiini :)

    VastaaPoista
  50. Niin mukana! Jos onni suosii niin 92/98 cm paita junan kuvalla, Postimies paten auto olisi myös kova sana :)

    Terv, Eeva

    VastaaPoista
  51. Osallistun ja linkitän!
    Tarkemmin en vielä osaa sanoa, mutta jotain oikein tyttömäisen hempeää koossa 122cm, kuvana joku supersöpö pupu tai perhonen tai tietenkin prinsessa käy =).

    VastaaPoista
  52. Osallistun minäkin :)

    Poika haluaisi Dino-paidan ja vihertävänä...

    Laura V

    VastaaPoista
  53. Ehdottomasti mukana! Jos sattuisi niin ihanasti että voittaisin, haluaisin 128cm paidan tyttöselle. Tyttömäisyys ja muu hempeilu täälläkin ihan in! :)

    VastaaPoista
  54. mukana arvonnassa ollaan. jos onni suosii niin joko tytön tai pojan mieli ois onnellinen

    VastaaPoista
  55. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  56. Mukaan mukaan! Ja linkittelen myöskin. Keltainen paita apinalla koossa 98 olis kova sana :)

    VastaaPoista
  57. Aika pieni todennäköisyys on että tässä voittaisi, mutta eipä sitä voi voittaa jos ei osallistu :) Koko meillä 86-92cm, ja kuvaksi joku eläinhahmo... kaikki sinun työsi on olleet ihania... värinä voisi olla joku tyttömäinen. Ja linkitän arvonnan blogiini.

    VastaaPoista
  58. Osallistun tietenkin! Voih, jos ikuna niin hyvä tuuri olisi, että voittaisin, niin antaisin varmaan vapaat kädet siulle :) Käyttäjänä poika kohta-3-vuotta ja kokona 98cm ja tykätään hurjasti väreistä ja kauniista jutuista :)

    VastaaPoista
  59. Kokeillaan uudestaan. Jotakin kummaa tapahtui edelliselle kommentille.

    Eli: Mukana ja linkitin myös :)

    Jos sattuisin voittamaan niin koko olisi pojalle sopivissa väreissä 104cm ja kössi kenguru, myyrä ta samu ja salla(tv-ohjelma) olisi ekana mielessä. Tosin IHAN mikä tahansakkin kävisi. Sen verran ihania ovat kaikki tuotoksesi :)

    VastaaPoista
  60. Täällä tykättäis pilvistä ja lintusista. Värit vapaat pojalle. :) Koko 80 cm.

    VastaaPoista
  61. oi, mukaan ehdottomasti. Jos onni suosisi toiveena olisi ehkä keltainen paita jollakin eläimen kuvalla.

    VastaaPoista
  62. minäkin osallistun :) tykkäsin kovasti siitä norsupaidasta, jossa norsun kärsä kiersi hihaa.. :)

    VastaaPoista
  63. Osallistun! Tykkään niin monenlaisesta tekemästäni, mutta nyt tulisi mieleen ne syksyiset pupu ja nalle hahmot Saako tähän osallistua myös aikuisen koossa? Jos aikuisen pusero on liian suuri juttu, niin vaikka joku aplikoitu kassi. Vielä ei valitettavasti ole omia lapsia...

    VastaaPoista
  64. Oijestas miten ihanaan arvontaan törmäsin :) Meillä Liinu 104cm vaatteissaan tykkäisi takuulla etanapaidasta, kun meillä on oma Alpo-akaattikotilo ;) Lemppariväri on tyttömäisen vaaleanpunainen...
    Iloista kesää!

    VastaaPoista
  65. Ihana arvonta, ehdottomasti mukaan!:)
    Jos onni suosii, olisi 110cm turkoosi, lime tai ruskean värinen myyrä-paita pojalle ihana.

    VastaaPoista
  66. Tämä äiti osallistuisi kanssa arvontaan. Pojalle tulisi, jos onnistaa... vihreän, ruskean tai oranssin värisenä(vaikea valita). Kuva voisi olla peikko aiheinen tai sitten suloinen Myyrä ja koko 98cm.
    Lunastan kaksi tikettiä linkittämällä.

    VastaaPoista
  67. Sinun tekemät vaatteet on niin ihania kaikki.Poju jo nukkuu niin ei voi tiedustella häneltäkään mikä kuvio olisi kiva, mutta sanotaan nyt vaikka myyrä.Ja paidan koko 110.
    Lila

    VastaaPoista
  68. Ihanaa!

    Mukana kahdella arvalla, linkitän blogiini.

    Toiveaiheena olisi Maisa-hiiri, värimaailma vapaavalintainen, tulee tytölle ja koko 104 cm.

    Tämä arvonta on varmaan blogimaailman tavoitelluin palkinto tän kuun :)

    VastaaPoista
  69. Jos osuis onni kohdalle, ni 116cm kirkasvärinen iloinen ja kiltti paita olisi toiveessa pojalle (ihanaa olisi saada avattava suu-hahmo)
    Jännitetään *sormet, varpaat ja jalat ristissä*

    VastaaPoista
  70. Oi että, voi kun onni potkisi! Silloin kelpaisi koossa 104cm vaikkapa myyrä-paita. :)

    VastaaPoista
  71. Me halutaan mtös mukaan arvontaan. Koko sais olla 86cm ja paidan kangas ois kiva jos se ois kuviollinen, mutta ihan hyvin käy kyllä yksivärinenkin.. unisex tai tyttöväriä. Saisko siinä olla teksti? Jos saa niin ois kiva jos siihen vois aplikoidan muru ja vaikka pieni sydän tai jotain muuta simppeliä.. =) mut jos mielummin kuva niin sit me tykättäis varmaankin jostain myyräaiheesta.. voishan siinä olla myös simppeli myyrä ja teksti.. taiteellinen toteutus sulla tottakai..

    Oisithan voinut laittaa arvonnan palkinnoks myös jotain sellaista mitä olet jo tehnyt ja on jäänyt pieneksi tai ei tule käytettyä.. =)

    Ompeletko muuten ikinä itsellesi vaatteita?

    VastaaPoista
  72. Ihanaa, tätä on odotettu! Meiän tytölle toivoisin vihreää myyräpaitaa. Ja vaikka tytölle tulisi, niin toiveessa kuitenkin sellanen unisex-paita, ei mikään hempukka. Koko 86-90cm. Linkitän myöskin, eli kahdella lipulla mukana. Kiitos arvonnasta! Ei haittaa, vaikka olis useinkin.

    VastaaPoista
  73. ai niin.. linkitän arvonnan blogiini.

    VastaaPoista
  74. Osallistumme!!!

    Paita saisi olla n. 100 cm, värinä voi olla tyttömäistä punaista, vihreää, vaaleanpunaista, valkoista, keltaista...... Applikointikuva voisi olla mikä tahansa eläin esim. orava, pupu, apina, pöllö tai vaikka tytön lempparihahmo Hertta (jos on toteutettavissa)...

    :o)

    VastaaPoista
  75. Sä oot niin taitava tekemään noita vaatteita. usein käyn kurkkimassa, mutta liian harvoin kommentoin!Meille voiti tulla joku ihana hempeän vaaleanpunainen t-paita koossa 92, jossa olisi vaikka joku söpöläinen ruskea apina ja hillittömän iso rusetti :)

    VastaaPoista
  76. Iik, mikä arvonta! Kokeillaan mekin onneamme: 90cm, värinä petroli ja kuvana kuplavolkkari!

    VastaaPoista
  77. Kössi Kenguru on ihana! Meidän pojan koko on 86cm.

    VastaaPoista
  78. Mukana myös! Ja jos onni suosisi minua niin koossa 98cm ja toi hulvaton hauva olisi ihana ;)

    VastaaPoista
  79. Osallistun!

    Meidän neiti on hirmuisen innoissaan Pingusta nykyään, joten se olis t-paidassa todella kova sana... Tosin kaikki muukin kelpaa. Parasta olis, jos ei olis liian tyttöväri (että menis myös mahdolliselle pikkuveljelle), koko suunnilleen 92cm

    VastaaPoista
  80. Osallistun minäkin :) Usein käyn kurkkimassa, mutta kommentointi vaan on jäänyt.

    Meille voisi tulla 110 kokoinen pojan viikarin t-paita, vaikkapa turkoosina. Kuvan saat sinä päättää, itse on osaa valita. Kunhan tuollainen 4-vuotias vesseli sen kelpuuttaisi :)

    VastaaPoista
  81. Osallistun! :) Koko 104 cm, ja kuvana robotti.

    VastaaPoista
  82. No niin, nyt mut pakotetaan kommentoimaan myös tänne kun tällaisia arvontoja pidetään :) Olen tässä jo pari kuukautta ollut aivan (salaa) ihastuksissa näistä monista käsityöblogeista ja tämä sinun blogisi on ehdottomasti ykkönen (en vain ole saanut aikaiseksi kommentoida *nolo*). Ja haluan ehdottomasti osallistua arvontaan (koko 104, myyräaihe tyttöselle)!!

    Etsin googlella jotain inspiraatiota virkattuun lasten takkiin, näyttöön tuli linkki tänne ja se oli menoa; päätin että mun täytyy osata myös ommella (enemmän on toi kutominen ja virkkaus mun juttu), joten ostin ompelukoneen ja olenkin jo saanut jopa vaatteita aikaiseksi, jee :) Seuraava tavoite on oppia applikoimaan... ja ehkä aloittaa blogi :) Ja lupaan jatkossa kommentoidakin kun kerran lukemassa käyn...

    VastaaPoista
  83. Vau, tämähän on vallan veikeä arvonta! Osallistun ja linkitän. Toivon voittavani meidän tytölle myyrä-aiheisen paidan, kokoa 98. Värillä ja tarkemmalla aiheella ei niin väliä, sillä sun ompelukset on kaikki niin ihania ja näyttäviä.

    Meidän Neiti Tänttähäärä ei ole prinsessatyyppiä, vaan ehta emäntä ja iloinen rämäpää.

    VastaaPoista
  84. Hipsu tahtoo mukaan arvontaan. Jos voitto sattuisi osumaan kohdalle meille saisi tulla kokoa 104 cm, väriltään pinkki ja kuvaltaan prinsessa jolla kruunu.
    Tahtoisin toisenkin arvan, laitan linkin blogin oikeaan reunaan.

    Terkuin Hipsu

    VastaaPoista
  85. voi, ihan mitä vaan kunhan sopisi yksivuotiaalle pojalle koko tällä hetkellä 92. Niin saisit vapaat kädet niin upeita luomuksia teet:)

    VastaaPoista
  86. Krääk! Tähän arvontaan on pakko osallistua, kun kuolaten ja ihastellen kurkin luomuksiasi. Jos ja KUN onni potkii :) niin tytölle voisi tehdä 110 cm paidan. Pikkuisen on jo päästy pinkistäkin eroon, fuksianpinkin lisäksi väreiksi käy myös turkoosi, kirkkaan keltainen, tai kirkkaan vihreä. Kuva voisi olla vaikka... ööh, Pikku-Tassu -dinosaurus, semmoinen pitkäkaula. Mutta ei pelottava vaan söpö :) Tai joku tyttö tai rinssenssa tai... vaikea päättää, kun kaikki mitä teet on niin hauskaa/ihanaa/söpöä.
    (Veikkaan että tähän arvontaan tulee 644 vastausta.)
    t. B. Wisser

    VastaaPoista
  87. Mukana ollaan!

    Toiveissa olisi pojalle vaikka jokin pohjoisen eläin koossa 74 tai 80.

    VastaaPoista
  88. Jee mikä arvonta! :) Meidän poika (puhumattakaan äidistä) olisi riemuissaan 104cm kokoisesta paidasta, jossa olisi Myyrän kuva. Värillä ei väliä, kaikki tekemäsi iskevät ihan kympillä.

    VastaaPoista
  89. Täällä tahdottaisiin Myyrä paita koossa 80.

    VastaaPoista
  90. Tähän on pakko osallistua, sinun tekemät vaatteet on niiiin söpöjä! Jos voitto sattuu kohalle niin kelpaisi 122cm kokonen paita pojalle, kuviolla ei väliä mutta jotain iloisen väristä ja hauskaa. : )

    VastaaPoista
  91. Ihana arvonta! Pirteä raitapaita kokoa 110/116cm. Poika on nyt aivan innoissaan pyöräilemisestä, joten kuvana jotain siihen liittyvää :)

    VastaaPoista
  92. Mukana arvonnassa, paita voisi olla koossa 86 cm tummansininen ja kuvana vaikkapa myyrä :)

    VastaaPoista
  93. Ehdottomasti osallistun, niin mahtava ois saaha tuollanen palkinto :)
    Koko ois 98cm ja kuvaa sais kyllä vielä miettiä :)

    -Ansku (nuorimorsian@netti.fi)

    VastaaPoista
  94. Oi olispa ihanaa, jos onni potkaisisi. Käyn säännöllisesti ihastelemassa kättesi jälkiä.

    Paita voisi olla kokoa 80/86 ja pidän kirkkaista retroväreistä. Kuvana voisi olla kissa, tai toisaalta se taannoin tekemäsi vetoketjusuinen apinakin on kyllä aikas ihana. Ja tuon puoltoistavuotiaan mielestä vetoketjut ("titutitu") on aivan mahtavia!

    VastaaPoista
  95. Osallistun. Meidän pupufani tyttö, jonka lempiväri on sininen, haluaisi varmaankin jotain sopivaa koossa 110cm.

    VastaaPoista
  96. Osallistun ja linkitän.
    Vaikka on kyllä niin pieni mahdollisuus voittaa kun osallistujia on varmasti ainakin tuhat.

    Koko 104cm, tai 110cm, riippuu vähän millainen sun mitoitus on.
    Kössi kenguruita taisin kerran täällä nähdä, se olisi nostalginen heppu paitaan !

    VastaaPoista
  97. Mielelläni mukana mahtavassa arvonnassa. Jos onni suosisi, toiveissa paita kokoa 74/80 vaalealle, tummansinisilmäiselle poitsulille. Kaikki kuvioinnit ja värit käy, taitelijalle vapaus ideoihin ja kuviointeihin!

    t. Riemuli

    VastaaPoista
  98. Meille saisi olla paita koossa 110cm, ja tietenkin myyrän kuvalla :)

    VastaaPoista
  99. Voih tämä on arvonta johon ehdottomasti haluan osallistua :D
    Jos voitan haluaisin tytölleni paidan kokoa 110cm. Väri voisi olla pinkki, aplikaatio voisi olla oikeastaan mikä vain, mutta Hello Kitty on tytön suosikki ollut jo jonkun aikaa :)

    VastaaPoista
  100. Ehdottomasti osallistun!!

    Paidan väri voisi olla turkoosi ja kuva T-rex .Koko olisi 104cm :)

    Ja tietysti linkitän myös omaan blogiini :D

    VastaaPoista
  101. Pompsis ja osallistumispinoon hyppää hän.
    Meidän koko olis 116 cm ja joku eläinhahmo meidän neidille on aina mieleen. Leijona, kirahvi tms.

    VastaaPoista
  102. Pakko osallistua :) Jos saisi tytölle ensi kesäksi ihqn paidan!

    VastaaPoista
  103. Arvontaan mukaan! Jos kerrankin onnistaisi.. Paita voisi olla kokoa 86 cm. Voisit tehdä minkä kuvan vain haluat. Eikä värilläkään niin väliä, kunhan tytölle sopii :)

    VastaaPoista
  104. Oh, pakko osallistua,jos vaikka onni potkisi. :)
    Puput on kivoja, joten sellanen ois upea. Ja koko 80 cm. Väritys taiteilijan päätettävissä, pellavapäiselle tytölle tulisi.

    VastaaPoista
  105. Lisäsin linkin uuteen (ja hiljaiseen) blogiini. Vitsit, pitääkin harjoitella linkitystä. ;)

    Toisella arpalipulla voisin ottaa jotain oikein raikkaan ja pirteän väristä traktori- tai lentokoneteemalla koossa 86cm. Voi että oletkin taitava tekijä! Luomuksesi ovat niin upeita, että!

    VastaaPoista
  106. Osallistun! Suosikkiteema kirahvi tai joku muu viidakon eläin. Värit tekijän valittavissa, joskaan vaaleanpunainen ei kuulu suosikkiväreihin.
    Kokona 92/98 cm

    VastaaPoista
  107. Mukaan täältäkin tullaan.Ihania jutttuja teet,yksi ehdoton lempparini tää sun blogi=) Ja jos arpaonni suosisi,niin joku myyrä aiheinen 122cm tyttöjen värinen...
    Anniina

    VastaaPoista
  108. Paidan koko olisi 92cm ja pojalle, mutta sen jälkeen tuleekin valinnan vaikeus. Myyräaiheiset ovat olleet aivan ihania, kuten kaikki muutkin mitä olet tehnyt! Antaisin ihan mille tahansa niistä hyvän kodin ;)

    VastaaPoista
  109. Itellä ei ole muksuja, mutta kaverin lapsosia voisin lahjoa jos voitan. Toiveena sini- tai vihreäsävyinen paita eläinhahmolla. Koko sellainen 3-vuotiaalle sopiva.

    VastaaPoista
  110. Oi ihana arvonta.Osallistun!!!
    Ja paita tulisi pojalle kokoa 74cm.lempiväri Onnilla on limenvihreä(tykkää kaikesta limenvihreänvärisistä leluista yms.) ;)
    ja kuva voisi olla joku söpö eläin,siihen kyl antaisin sulle taiteellisen vapauden päättää ja tehdä mitä mieli tekee juuri sillä hetkllä,kun sulla on niin ihania noi kaikki kuvat.

    VastaaPoista
  111. Linkitetty on kuva ja osoite.
    104cm tytölle. Värillä ja kavalla ei väliä. Sopivat pienelle keijukaiselle.♥
    Ihana sivusto. Olenkin aktiivinen lukijasi.

    VastaaPoista
  112. Oih! Ihana arvonta, ehdottomasti mukaan (linkitän myös).

    Jotta saat ommella välillä jotain tyttömäistä toivon palkinnoksi paidan meidän 5 v neidille (116 cm). Tyttömäisistä jutuista tuo tykkää, aito prinsessa kun on, joten saat vapaasti ideoida vaihteeksi sellaista :)

    VastaaPoista
  113. Aivan ihastuttavia kädentöitä sulla täällä blogissa. Usein käyn kurkkimassa, kunnioittavan hiljaisuuden vallitessa. Mutta... Arvontaan on pakko ilmottautua ja palkinnoksi kelpaa mikä vaan 98cm tytölle. :)

    MirkaJ

    VastaaPoista
  114. Osallistun arvontaan! oranssi tai lime myyrä paita olis kiva.koossa 116 :)
    -sanna

    VastaaPoista
  115. Osallistun arvontaan!

    Meille voisi tulla vaikkapa vaaleanpunainen paita koossa 86 cm ja hevosen tai lampaan kuvalla...

    VastaaPoista
  116. Tietysti osallistun minäkin!

    Toiveena olisi 116cm tytölle ihanainen Myyrä. :)

    VastaaPoista
  117. Ihanaa että juuri tässä blogissa on arvonta!! Osallistun ja linkitän! Paita saisi olla kokoa 86, väreistä ja kuvista en osaa kyllä sanoa yhtään mitään, kaikki tekemäsi ovat niin ihania! Mutta laitetaan ankara mietintä käyntiin, jos sellainen ihme kävisi, että voittaisin! :)

    VastaaPoista
  118. Osallistutaan :)
    Se olisi sitten pinkki tai violetti paita koossa 86 jossa olisi siilin kuva.

    VastaaPoista
  119. Osallistun ja linkitin! Mulle kelpais kyllä ihan mikä vaan sun tekeleistä:) Koko voisi olla 110 tai 116...

    VastaaPoista
  120. Oi mikä ihana arvonta!! osallistun mielelläni! :)

    Meidän toiveena olisi miekkavalas aiheinen paita, miekkavalaat kun ovat kuopuksen mieleen olleet jo pitkään ja mistään emme ole valas paitoja löytäneet. :) Ja kokona 104/110cm.

    Tekemäsi vaatteet ovat kyllä todella upeita!!!

    VastaaPoista
  121. Osallistun, ihana arvonta. Jos arpaonni suosii paita saisi olla kokoa 110 ja kuvana koira.
    Terv.Heidi

    VastaaPoista
  122. Osallistutaan! Usein käyn myös ihailemassa ompeluksiasi :)

    Meille sopisi 98cm vaaleanpunainen/pinkki siiliaiheinen paita :)

    Ansku (anna-maria.heikkila@hotmail.com)

    VastaaPoista
  123. Hei,
    olen osa "kuolaavaa" lukijajoukkoa! Ja ehdottomasti osallistun arvontaan. Kaikki tuotoksesi ovat olleet valloittavavia, ehkä Myyrä meille tuottaa eniten iloa. Mutta kaikki käy. Kyseessä tyttö ja 92cm.

    VastaaPoista
  124. Osallistun!!! Linkitin myös. Kaikki on niin ihania, etten osaa päättää... :) Kirkkaita värejä, turkoosi, vihreä, keltainen, muutkin käy. Aiheella ei niin väliä kaikki on niin ihania:) Koko 86.

    VastaaPoista
  125. Voi kuinka ihanaa! Arvonnat ovat kyllä huisin ihania ja etenkin tämä sinun :)

    Meillä neiti tykkää kovasti ankoista ja sellaisen kovasti hänelle haluaisin antaa niin toivottavasti tulisi voitto :) Toki siitä voi tulla juuri sellainen ankka kuin itse haluat! Arvonta onnea minulle ;)

    VastaaPoista
  126. Osallistun arvontaan =)!

    Mullekin kelpaisi mikä vaan, mutta jos olisi pakko valita, kuvista myyrä olisi ihana, tai leppäkerttu (oon hulluna noihin leppisjuttuihin). Koko 98 - 104 cm ja väreistä tytölle sopiva eli lähes mikä vain.

    Blogiasi on kiva lukea, kuvat ovat kauniita ja etenkin ompeluksesi aivan upeita, olet todella taitava käsistäsi! Kun ompeluksiasi saisikin tilata...

    VastaaPoista
  127. No nyt on ihan pakko osallistua, sun ompelukset on niiiiin ihania:)

    Meille kelpais paita kokoa 110cm ja kuvana leijona.

    Ripsu

    VastaaPoista
  128. Heipä hei,

    osallistun minäkin ja toiveena olisi vaikka turkoosi/vaalean sininen/lime tai jotain vastaavaa 116cm paita, jossa jonkinlainen lempeä dinosaurus kuva :)

    t:Heidi P.

    VastaaPoista
  129. Tahtoo mukaan arvontaan!!! Linkitin myös! :)

    Mikäli arpaonni on kohdallaan, toiveena olisi saada paita pojalle ja kokona noin 100 tai 104 senttinen. Värille ja kuvalle meillä ei ole suuria vaatimuksia, joten vapaat kädet sen suhteen. Tykkäämme kuitenkin esimerkiksi oranssista, vihreästä, ruskeasta, keltaisesta ja turkoosista ja moni muukin väri kelpaa. Kuvana voisi olla vaikka jokin hauska eläinhahmo (koala, kirahvi), myös kaikenlaiset koneet ja kulkuvälineet ovat pojalle mieluisia. Eli jätämme tilaa taiteilijan inspiraatiolle! :)

    VastaaPoista
  130. Auts, tähän tulee varmaan miljoona ja yksi osallistujaa, mutta kokeilen minäkin. Eli jos onnetar suosii niin koko joku reilu 100cm ja toiveissa vaikka myyrää. Aplikointisi ovat kyllä maailman ihanimpia!

    -Paula

    VastaaPoista
  131. Osallistun ja linkitin :).
    Jos onni suosisi niin meille kelpaisi n. 104-110 cm paita pojalle :).

    VastaaPoista
  132. Olen jo aika monta kuukautta seurannut ihania ompeluksiasi, vaikka kommenttia ei ole tullutkaan kirjoitettua. Tähän arvontaan ei kuitenkaan voi jättää osallistumatta.

    Toiveena olisi paita tytölle koossa 86 ja kuva-aiheena myyrä.

    VastaaPoista
  133. 116 cm paita ja värinä sinivihreä niin käy kummalle vaan pojista :)

    VastaaPoista
  134. Olivia possu- paita olisi superkiva!! Värillä ei väliä ja koko 92. Nyt arpaonnea tänne :)

    T: Olivia 2v.

    VastaaPoista
  135. Todellakin osallistun jos vaikka onni potkasis, niin ihania on sun tekeleet.
    Mä tahtoisin jonkun söden Tiny Elephant-paidan.
    Linkitin omaan blogiini http://retromoderni.blogspot.com/

    VastaaPoista
  136. Osallistun ja linkitän myös :)

    Myyrä-aiheinen paita olisi mieleen täälläkin, kokoa saisi olla 98 cm.

    VastaaPoista
  137. 98 cm paita tytölle, värit keltainen ja ruskea, kuvalla ei niin väliä

    VastaaPoista
  138. Osallistun. Toiveena olisi paita tytölle koossa 98. Kuvio ja väritoiveita en osaa esittää kun kaikki tekemäsi vaatteet ovat niin ihania että niistä on todella vaikea valita.

    VastaaPoista
  139. Osallistun minäkin. Hieno blogi! Paidan koko 128 kuva-aiheena kesäisiä kukkia tai kukka...

    VastaaPoista
  140. Osallistutraan ja linkitetään omaan blogiin :)
    jos voitan ni pojalle 98 kokoista paitaa. Taiteilija saa käyttää luovuutta, mutta Myyrä on meillä tällä hetkellä hyvin suosittu, samoin roska-autot ja kaivurit sun muut iso koneet

    VastaaPoista
  141. Oi, osallistun toki ja linkitän.
    Jos onni suosisi niin meidän neito käyttää kokoa 116 ja pitää kirkkaanperuspunaisesta ja keltaisesta. Kaikki prinsessa-keiju-ym.satuhahmot on pop.

    VastaaPoista
  142. Tää tahtoo kanssa koittaa onneaan!

    Paita voisi olla pojalle kokoa 98, värillä ei väliä, kunhan on iloista (sehän sinulta onnistuu) ja 70-luvun vanhemmat tykkäisivät kovasti Kössistä!

    VastaaPoista
  143. Oih! Osallistun! Kaikki kuvasi ovat ihan ihania, mutta lapsi (kokoa 92cm) tykkää koirista ja apinoista.

    VastaaPoista
  144. Tätä arvontaa ei sovi jättää välistä edes vahingossa ;) Koko- ja väritoivetta on aika vaikea päättää, kun lapsia on monta, mutta palataanpa asiaan, jos onni sattuisi potkaisemaan :)

    VastaaPoista
  145. Oi osallistun ehdottomasti arvontaan!:)
    Ja jos onni sattuisi suosimaan niin meille voisi kotiutua jokin keltasävyinen 104cm t-paita jollakin ihanalla myyrän kuvalla.
    Valinnanvaikeus on kyllä suuri kun blogisi on täynnä henkeäsalpaavan upeita töitä :)

    VastaaPoista
  146. Osallistunpa minäkin! Jos onni potkii, niin ehkäpä turkoosin/ vihreän sävyinen robottiaiheinen paita noin koossa 122cm olisi hieno. Ja linkitän myös...

    VastaaPoista
  147. Wuhuu! Tottakai osallistun. Koko saisi olla 140 cm, väri vihreä ja kuvana apina tai koira.

    nimim. naela-71

    VastaaPoista
  148. Valtavasti on tullut osallistujia, mutta jos niin hullusti sattuisi, että kohdalle osuisi, niin vähän alle 100 senttinen paita pojalle voisi olla hyvä. Kuvan saat itse vapaasti valita (3 vuotiaalle).

    Blogiasi on mukava seurata, kiitos myös kaikista ohjeista, joita olet blogissasi auliisti jakanut. Ja voimia koko perheelle Eemun puolesta taistelemiseen.

    VastaaPoista
  149. Osallistun! : ) Paidaksi valitsisin 86cm paidan pojalle. Turkoosi jollain söpöllä apinalla tai nallella. Paita lähtisi lahjaksi serkulle joka ei ole vielä mitään meiltä saanut.

    VastaaPoista
  150. Heissan! Minäkin tahdon osallistua! Ja linkitän...

    Meille sopisi sellainen 116 senttinen, 4-vuotiaan pojan paita. Väreillä ei kauheasti väliä(pojan lempiväri on oranssi, mutta tykkää kaikista muistakin). Apina vois olla aika kiva...

    VastaaPoista
  151. Tottahan tähän pitää osallistua. Meille voisi kotiutua t-paita koossa 92. Pastellivärit eivät vaalealle tytölle käy, murretut ja mm. musta käyvät kyllä. Kuviolle annan taiteelliset vapaudet. :)

    VastaaPoista
  152. Melkein päivittäin käyn blogia kattomassa ja ihastelen kauniita töitäsi. Mukaan arvontaan siis haluan.

    Jos arpaonni suosisi, niin toiveena olisi 86 koon paita pojalle. Värillä ei väliä, mutta kuvana voisi olla joku auto tai traktori.

    T:Emily

    VastaaPoista
  153. Osallistun ja linkitän :)
    Meille kävisi sellainen 110 cm paita pojalle. kuvana voi olla myyrä tai kössi kenguru tai pingviini tai dinosaurus...melkein kaikki käy :)

    VastaaPoista
  154. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  155. Voi vitsi, oisko hienoo voittaa :). Jos niin hyvä tuuri kävisi niin toivoisin pienelle tytölleni jotain missä olisi koiran kuva, koossa 86 cm.

    VastaaPoista
  156. Osallistun arvontaan, paita saa olla mikä tahansa poikamainen, kokokin voi olla ihan mikä vaan.....

    VastaaPoista
  157. Saako aikuisetkin osallistua ja toivoa apinatoppia tai huivia? ;)

    Hauska arvonta, vaikkei minulla lasta olekaan.

    VastaaPoista
  158. Oi mikä arvonta! Jos sattuisi niin hyvä tuuri että voittaisin, toivoisin paidan tytölleni koossa 110cm ja latelammas olisi aika kova juttu. Väreinä ruskeaa, valkoista ja ripasu voisi olla vaaleanpuanistakin joukossa ;)

    VastaaPoista
  159. I'm in!
    If I win I would like something for a boy in size 98. You can choose application yourself. I trust your taste ;)

    VastaaPoista
  160. Huippu arvonta!
    Jos voittaisin niin valkoinen 92 tytölle jollain pinkillä jutulla olis ihana! Olet uskomattoman lahjakas!!!
    -Pipsa

    VastaaPoista
  161. Mukaan ihanaan arvontaan! Jos onni suosii, toivoisin jotain pirteää ja kivaa eläinkuvaa koossa 98cm. Uskon että sinun taiteellinen silmäsi on aiheen valinnassa paljon parempi kuin minun :)

    VastaaPoista
  162. Voihan pökerrys, mikä palkinto!!! Ihan ehdottomasti mukana :)

    Koko 104, mieluusti vaaleahkolla kankaalla. Myyrä olis ihan ihana, sanoo isoveli.

    VastaaPoista
  163. oi miten IHANA arvonta!!!!
    osallistun ihan kympillä!
    Meille käy mikä vain. kaikki tekemäsi jutut on IHANIA!!!! Multa löytyy 130cm käyttävä tyttö, 128cm ja 104cm käyttävät pojat.
    Ihanaa kesää!

    VastaaPoista
  164. No pakkohan munkin on osallistua :D Koko 110 tai 116, tytölle. Pohjaväri pinkki, v.pun tai valkoinen ja kuvaan käy kukat, perhoset, prinsessat, barbiet. Eli niin neitiä kun vaan olla voi :D

    VastaaPoista
  165. Tottakai osallistun! =)

    Koko olisi 98 ja kuvaan pitäisi saada Pingu!

    Linkitän myös!

    VastaaPoista
  166. Tottahan toki tähän tarvitsee osallistua - aivan mielettömiä juttuja ompelet!! Kuvatoive voisi olla vaikka Kössi Kenguru, 116 cm ja värin saa taiteilija päättää ihan itse;)

    Kikka

    VastaaPoista
  167. Osallistun ehdottomasti ja linkiti omille sivuille.
    JOs voittaisin niin haluaisin 92cm kelta-ruskean paidan myyrän kuvalla:)

    VastaaPoista
  168. osallistun ja paita tulisi koossa 116cm mutta kuva toivetta onkin vaikeampi sanoa..hmm..no kyllä me johonkin varmasti päädyttäisiin jos on pakko.Ainakin apiana vois olla kiva=)

    VastaaPoista
  169. Ehdottomasti osallistun!! Olisi huikeaa voittaa sinun tekemä paita! Koko saisi olla 80cm ja väri ruskea, Kuvan suhteen ei ole toivomuksia, kaikki täällä nähty kelpaisi =)

    VastaaPoista
  170. Totta hitsissä osallistun! :)

    Paidan koko voisi olla 100cm, väri ruskea/vihreä/oranssi ja aplikaatioon leppäkerttu tai kissa olisi hauska.

    VastaaPoista
  171. Osallistun :) Rakastan tätä sinun blogiasi yli kaiken! Vielä joskus aloitan kyllä omankin :)

    Jos voittaisin, toivoisin 100cm vaaleanvihreää paitaa, jossa olisi vaikka jokin viidakon eläin :)

    VastaaPoista
  172. Täältäkin osallistutaan, ja blogisi kuvake on ollut jo kauan blogissani näkyvillä, muidenkin iloksi.

    Paidan koko 134 cm, väri vaalealle sopiva, unisex, ja kuvana lasten värkkäämä maja puussa.

    VastaaPoista
  173. Hei Annika!
    Ihana arvonta ja ihanaaa blogi!

    Minäkin haluaisin osallistua arvontaan ja jos sattuisin voittamaan paidan koko olisi 90-92 cm, Johannes pojalle.
    Meilläpäin kärpässieniä, auringonkukkia ja söpöjä eläinhahmoja ovat pop. Värit saisit itse valita!

    Toivon sinulle ja koko perheellesi aurinkoinen, terve ja hauskaa kesää!

    Nyt pidetään peukot pystyyn, varpaat ja jalat ristissä!

    Terv. Lena

    VastaaPoista
  174. Osallistun ja linkitän, tosin ilman kuvaa (kun en tajua kuinka se laitetaan, kertokaa joku viisaampi, niin siirrän senkin...)

    Jos voitettaaisiin niin Poikanen haluaisi kuulemma paidan jossa on Possu Ja Kettu, Poikasen pahaat ystävät (mutta luulen, että mikä vaan kelpaisi muukin.) Kokona 98cm.

    Ihania ovat vaatteesi.

    VastaaPoista
  175. Kiva arvonta!! Täällä on upeita käsitöitä!!
    Jos voittaisin arvonnan, paita tulisi meidän esikoiselle. Nuorimies on kova traktorimies, joten traktori saisi huristella paidassa. Lempiväri on keltainen ja sininen, koko 122 cm.

    Aurinkoista kesää =)

    VastaaPoista
  176. Tämä on kyllä NIIIIN ihana blogi... Paljon on tullut ideoita ja vinkkejä omaan ompeluun, kiitos!

    Jos voittaisin niin paita saisi olla 122/128cm. Meillä tykätään koneista (kaivurit, traktorit) mutta myös Myyrästä ja Kössistä... Joku pirteä väri (ei kauhean retro..;)) tai ruskean sävy vois olla kiva.

    VastaaPoista
  177. Minä kanssa mukana! Paidan sais tehä 104cm ja kuva voisi olla oikeastaan mikä vain.. ;) Mutta pojalle koneita tai apinan kuvia ;)

    VastaaPoista
  178. Heips!

    Jos onni suosii, paita tulisi tytölle, joka seuraavaksi
    - 98 cm ja joka käyttää
    - väreinä valkoista, vaaleanpunaista ja "perusvärejä" eli punaista, sinistä ja vihreää ja joka pitää seuraavista hahmoista eniten :)
    - pingviini, myyrä, sammakko, ammuu eli lehmä!

    Aurinkoisin terveisin, Anu

    VastaaPoista
  179. osallistun arvontaan! :-) Paita saisi olla kokoa 120cm mutta apua mikä voisi olla aihe.... Ehkä jokin ihan unisex-juttu niinkuin mielestäni aiheesi muutoinkin ovat olleet.

    VastaaPoista
  180. Osallistun arvontaan ja linkitän myös!

    Jos voitto osuu kohdalle, valitsen 98 cm paidan tytölle. Jätän sinulle täyden vapauden suunnitella kuva, sillä sinulla on aina niin loistavia ideoita! Meillä tykätään esim. eläimistä... =)

    VastaaPoista
  181. Minäkin osallistun ja linkitän. Jos arpaonni suosii niin joku tyttöjen värinen t-paita koossa 98cm ehkäpä vaikka ponin tai perhosen kuvalla ois kiva :)

    VastaaPoista
  182. Hei! Voi miten ihana arvonta ja oikein hyvää kesää sinulle!


    Jos kävisi niin hyvä onni, että voittaisin arvonnassa, niin valitsisin 104cm t-paidan pojalle, jossa aiheena olisi vaikka traktori.


    -Labaduu-

    VastaaPoista
  183. Minäkin mukaan. 116-senttinen paita pojalle se olisi, jos onni suosisi. Olet todella taitava!

    VastaaPoista
  184. Sä teet kyllä niin kauniita vaatteita et pakko oasallistua arvontaan..:)
    98cm t-paita sais olla ja jonkunlaisella auton kuvalla..

    VastaaPoista
  185. Osallistun tietenkin.

    jJa jos oiken ymmärsin niin saa toivon millaista kuvaa vain?
    Haluaisin orava aiheisen, ruskea ja vaalenpunaisen sävyjä paidassa saisi olla. :)

    VastaaPoista
  186. Hei, kaapista on ihan pakko tulla ulos nyt ja jättää eka kommentti! UPEITA luomuksia sinä teet!
    Jos onni potkaisee, koossa reilu 104 tytölle jotain kaunista ja pirtsakkaa.. Ehkä toiveena olisi joku söpö eläinhahmo, tarkemmin en osaa sanoa, kaikki sun jutut on niin upeita! Värinkin saat valita ihan itse :)

    VastaaPoista
  187. Ilman muuta osallistun minäkin!

    Koko toive 60 cm. Väritys vaikka Valkoinen/beige/keltainen/vaalean vihreä. Kuvalla ei väliä kunhan ei ole sukupuolisidonnainen. :)

    Kiva arvonta!

    VastaaPoista
  188. Osallistun arvontaan tietenkin!

    Paita koossa 86cm ja kuvana saisi olla jonkunmoinen metsän eläin, pöllö tai kurre. Miksei vaikka muurahainen ja keko :D

    VastaaPoista
  189. Hei!
    Osallistun minäkin, usein käyn täällä kurkkimassa, mutta en ole montaakaan kommenttia tainnut jättää.

    Meille kelpaisi mikä tahansa sinun ompelemasi paita, mutta pojan suosikki taitaisi olla krokotiilipaita koossa 104-110cm. Väreillä ei niin väliä.

    VastaaPoista
  190. Upeita töitäsi olen täällä käynyt ihastelemassa minäkin. Toki arvontaan mukaan, jos onni suosii 92/98 pellavapäiselle 2v. pikkumiehelle, myyrä olisi hieno juttu. t.Tuulai

    VastaaPoista
  191. Hei, ja osallistutaan meiltäkin. Ihania applikaatioita sinulla, joten jotain sinun näköistäsi kaivataan ja 92cm pojalle sopivaa. Meriaiheiset eläimet kiinnostavat, kalat,hait,mustekalat,ravut,valaat...
    Heini

    VastaaPoista
  192. yritin eilen osallistua tähän,mutta en löytänyt omaani mistään.110 cm pojalle ihan mikä vaan iloinen paita:)

    VastaaPoista
  193. Voi mie niin kovasti haluaisin osallistua tähän arvontaasi <3

    Meiän nuorimmaiselle tahtoisin siun tekemän T-paidan koossa 122; Kuva voisi olla Kössi Kenguru tai miksei jokin elukkakin (apina, kirahvi,...) -voi kumpa voittaisimme :)

    Linkitän tämän arvontasi ja sivusi blogiini!

    VastaaPoista
  194. Hei! Osallistuminen tulee täältäkin ja "arvontamainos" laitettu omaan blogiin =)

    Meidän prinsessavaltakuntaan otettaisiin mielellään vastaan palkintona koon 98/104 prinsessa ihanuus. Eli jotain kuvaa elokuvan prinsessa ja sammakko tyyliin. =)

    VastaaPoista
  195. Mikäli arpaonni osuu kohdalleni, toivon pojalleni 98 cm paitaa pöllön kuvalla.

    VastaaPoista
  196. Ehdottomasti osallistun, ovat tekeleesi sen verran upeita!

    Jos toiveeni toteutuisi, saisin n. 100 cm t-paidan Ruman Ankanpoikasen kuvalla, väreinä oranssia/vihreää/ruskeaa... =) Olisin ikionnellinen!

    VastaaPoista
  197. mukaan, toiveena olisi 92:n paita pojalle jossa lentokone, apina tai pöllö.
    -Kata

    VastaaPoista
  198. Minäkin osallistun. Siis vau mikä lukijamäärä ja nytkin selaajia 6 paikalla. Olet julkkis:)
    Meidän paita voisi olla kokoa 86,väri liila ja kuva panda.

    VastaaPoista
  199. Osallistun ihanaan arvontaan!

    Paitatoivetta on kovin vaikea päättää... Paidan väri voisi olla limenvihreä tai turkoosi, kanttaukset jotain piristeväriä kenties.. Kuvana toimisi varmaan parhaiten jokin pörisevä kulkuväline tai oikein suloinen eläin :)

    - Tintti

    VastaaPoista