perjantai 1. tammikuuta 2010

Kummipojalle

Nyt silmät siis kiinni siellä suunnalla A.., mikäli et halua nähdä siileyksiä ennen aikojaan!!!

_____
Minullakin - niin kuin monella muullakin - oli ajatuksena saada tehtyä kaikkea kivaa pukinkonttiin, mutta enpäs vaan sitten ehtinytkään. Lannistumatta toteuttelen nyt sitten jälkikäteen näitä aatoksiani. Kummipojan toiveena oli saada jotain siilejä, joten toteutinpas sitten siilitaskulliset haalarihousut. Tuo meidän pikku-tyyppi toimi kiltisti sovituksen yhteydessä hieman mallina kuvia varten.

Mietin tovin jos toisenkin miten nyt sitten siitä siilistä saa taskun. Täytyy myöntää ettei suunnittelu käynyt ihan käden käänteessä. Lopputulokseen olen itse aikas tyytyväinen. En laittanut varsinaiseen siilihahmoon piikkejä laisinkaan, vaan toin piikikkään kaverimme luonteen esille vasta taskunsuun leikkauksella. Saatuani applikaation valmiiksi varmistin vielä ihan mieheltäkin, että mitä eläimiä nämä ovat hänen mielestään, ja kyllä hänkin siiliksi näitä kutsui :) Tätä hahmoa tahdon kyllä ehdottomasti jatkojalostaa ja koettaa muihinkin vaatteisiin.

Käpälät ovat irrallisia, joten niistä löytyy pikku-käyttäjälle mukavasti näperreltävää.


Lasten Metsolasta löysin tätä hauskaa kummipojan toiveeseen sopivaa neulosta. Neulos muistuttaa luonteeltaan Walmet-neulosta ja Rosa Matildan Muru -neuloskankaita, mutta on hieman ohuempaa, venyvämpää ja niin unelman pehmoista! Taustan väri on tässä kankaassa hieman vaaleampi ja mielestäni itseasiassa kauniimpi kuin siinä ihan alkuperäisessä Myllymuksujen bambupuuvillaneulos-siilissä. Onneksi ostin kangasta niin reippaasti, että saan siitä omillekin pienille jotain yhtä pehmeää.

31 kommenttia:

  1. Kyllä ovat ihan siilin näköiset nuo elukat.
    Superihanat!

    VastaaPoista
  2. Olet sinä kyllä taitava ja aikaansaava! Ihan mahtavia, ihania ja toinen toistaan upeampia vaatteita olet taas tehnyt. Onko tuo siili-neulos ihan puuvillaa? olen tehnyt joskus siitä bambuversiosta paitoja ja se venähti aika nopeasti huonoksi, vaikka pehmoinen olikin.

    VastaaPoista
  3. Uskomattomia luomuksia taasen!! :) Noi aplikoimasi hahmot on aina niin super-suloisia, täydelliset ilmeet jne..... Olen lisäksi tosi kiitollinen kun olet laittanut ohjeita meille, olen itsekin saanut pari aplikaatiota tehtyä, mutta onhan siinä hommaa.... Sitä suuremmalla syyllä ihmettelen miten aikaansaava olet! Itsekin erityislapsen äitinä (+2 muuta) saa kokea niitä riittämättömyyden tunteita mistä toisessa blogissasi kirjoitit... Ja kun tekis mieli tehdä kaikki liikenevä aika kaikenmaailman askarteluita ja käsitöitä.... ;) Onnea teidän perheelle tälle vuodelle!!! -Laura

    VastaaPoista
  4. Oikein hyvää uutta vuotta!

    Ja aivan upeat siilit! Kekseliäs idea tuoda tuo piikikkyys tuohon taskun reunaan! Alemman postauksen ankkahupparikin on aivan mahtava:)

    VastaaPoista
  5. tosi hieno, söpö

    käytkö min blogiin...? tarratko?

    VastaaPoista
  6. Meeri, minä en itseasiassa tiedä mitä materiaalia tämä siilineulos on. En tullut sitä liikkeessä kysyneeksi, eikä missään sitä tietoa lukenutkaan. Mutta epäilisin, että tässä saattaisi olla mukana sitä bambuakin, tiedä sitten. Saa nyt sitten nähdä miten tämä kangas käyttäytyy...

    Jana, vastasin siun sähköpostiin :)

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtavat siilijutskat!! :)
    Voi että olet idearikas! Ja taidokas!

    Ihana tuo edellisen postauksen hupparikin!

    Idearikasta tätä vuotta!

    VastaaPoista
  8. Upeita kuvia ja upeita luomuksia taas. Tuo applikointi vie kyllä aikaa, mutta lopputulos on kyllä vaivan ja ajan arvoinen. Minä odottelen juuri sitä kaksipuolista liimaharsoa Iinulta. Eurokankaan liimaharso tarttui ensin liian tiukasti ja sitten ei tarttunut ollenkaan, joten siihen en enää varmaankaan sorru kuin hätätilassa.

    Tuota siilineulosta ei näyttänyt olevan LastenMetsolan verkkopuodissa. Harmi.

    Onnea, aikaa ja idearikkautta myös uudelle vuodelle 2010.

    -Henna-

    VastaaPoista
  9. Soma! Ja aivan ihastuttavia nuo ankat!

    VastaaPoista
  10. Kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle! Aivan mahtavat taas nämä sinun työt... Uskomattoman upeaa työtä!

    VastaaPoista
  11. I don't understand anything but I so love what you have mead!! <3 *favblog*

    VastaaPoista
  12. Vau mitkä ihanat haalarit, ihan selvät siilit ja niin söpöiset! :)

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  13. Kyllä siileiltä näyttävät :) Ja ihana idea! Mahtaa kummipoika olla onnellinen siilitaskuistaan :) Ihanan väristä tuo vihreä velour, sopii siilien kanssa niin hienosti!

    Ai niin, ja hyvää alkanutta uutta vuotta!

    VastaaPoista
  14. ihanat "piikkipossut"! Huomasitko Myllymuksujen uusi merinovillaneulos? Siilit luonnonvalkoinen pohja-punainenko?

    VastaaPoista
  15. Supersöpö siilihaalari!Kyllä kummilapsesi varmasti ilahtuu...Taidokasta jälkeä teet!Ja raikasta suunnittelua!

    Aiemmassa postauksessa olit tehnyt lapsellesi ihanan villahaalarin,siilineulosta, oliko kaava omasi, vai onko sellainen kaava mahdollista jostakin löytää?Myllymuksuille tullut lisää siilineulosta ja tahtoisin lapselleni tehdä puvun...kaava vaan etsinnässä...

    Kaunista uutta vuotta ja uusia tarinoita...

    ja kiitos kun olit vastannut aiempiin kysymyksiini!

    terkuin:kristiina

    VastaaPoista
  16. Kysäisen tässä että jos on kuulolla ompelijoita joilla ei ole saumuri käytössä vaan pelitätte pelkällä ompelukoneella niin ompeletteko kangaskappaleiden reunat siksakilla ennen varsinaisen vaatteen ompelua vai onko tämä turhaa..? Siis lähteekö vaate purkautumaan ilman siksaks ompeleita...?

    VastaaPoista
  17. Kristiina, muistelen yhdistelleeni tuossa omassa villahaalarissani jotakin Ottobre lehdestä löytynyttä haarakiilallisen yöpuvun kaavaa alaosaan ja tavallisen raglanhihaisen paidan kaavaa yläosaan. Eli tällaisena mallina en itse ainakaan ole kaavaa suoraan löytänyt mistään.

    VastaaPoista
  18. Vastaan tuohon edelliseen kysymykseen, kun ompelen tosiaan pelkällä ompelukoneella (sillä hävyttömän kalliilla Pfaffilla ;)). Neulokset kannattaa ommella huolittelevalla jousto-ompeleella, itse käytän tällaista _/_/_/ Silloin ei tarvita siksakkia, neulos kyllä rispaantuu ilman huolittelua. Tavallinen suoraommel ei kestä joustavassa kankaassa, koska ommel ei jousta.


    Hienoja töitä taas Annika! Sinun ansiostasi minäkin olen innostunut aplikaatioista, juuri syntyi esikoiselle sähkökitara colitsipaitaan :)

    VastaaPoista
  19. Entäs jos ei ole huolittelevia ompeleita tai jousto? Itse ompelen äitini teinikoneella eikä se ole kuullutkaan tuollaisista... tavan tikillä vaatteet ompelen, ajattelin että sitten korjaillaan jos ommel ratkeää... vielä ainakin ovat ehjinä pysyneet... en tiedä sitten kun tuo nuorempi rupee itse riisumaan ja pukemaan...

    VastaaPoista
  20. I don't know how to read nor write your language but I'm so impressed!!
    Gorgeous outfits! What a creative mum you are!
    Hugs from Eva Mari in Norway:D

    VastaaPoista
  21. Oh! And I have added you to my "Must See-list" of blogs, - hope that's OK!

    VastaaPoista
  22. En olekaan pitkään aikaan jättänyt kommenttia blogiisi, mutta säännöllisesti käyn kyllä vierailulla. Ja joka kerta olen ihastuksesta mykkänä, edelleen, kun kaikki on vaan niin hyvällä maulla tehtyjä. :)

    VastaaPoista
  23. Nice blogg!

    Love your things and pictures, exclusive look.

    Happy new year :-)

    VastaaPoista
  24. Jos ei ole jousto-ompeleita konneessa, niin suoraompeleen sijasta voi käyttää hyvin kapeata siksakkia, se joustaa vähän ja saumat kestävät paremmin. Itse kyllä huolittelisin vielä saumavarat leveällä siksakilla erikseen, mutta minäkin olen vain itseoppinut näissä asioissa...

    VastaaPoista
  25. Aivan ihanat siilihaalarit :)Olen useasti käynyt ihastelemassa upeita luomuksiasi. Niiden innoittamana ajattelin kokeilla josko onnistuisin ompelemaan lapsellemme jonkin sortin paidan ja haalarit :)
    Osaisitko neuvoa, mistä voisin löytää kaavaa vastaavantyyppisten haalareiden ompeluun ja nappilistapaitaan?
    Onko siilihaalareiden kaava omasi vai onkohan se jostain löydettävissä ;)
    Terv. Elsi

    VastaaPoista
  26. Elsi, samantyyppisen haalarin kaava löytyy Ottobren lehdestä 1/2005. Niissä vetoketju on vain takana, mutta pienellä muokkauksella se on helppo saada eteen. Samassa lehdessä näytti olevan myös jonkinlaisen nappilistapaidan kaava. Juuri tällaista kuin tämä minun malli, en ole itse löytänyt kaavana käsiini. Jos joku muu osaa vinkata, niin vinkatkaa!!!

    VastaaPoista
  27. Hauskoja vaatteita olet tehnyt. Täytyy minunkin mennä seuraavalla kaupunki reissulla käymään Metsolassa. Siili-kangas on aivan ihana. Olen ostanut Metsolasta iidaT. paitoja jossa on saman oloisia siiliä ja tykkään kovasti.

    VastaaPoista
  28. Heli, siileyttä saa nyt myös Lasten Metsolan verkkokaupasta, jos ei jaksa odotella kaupunki reissuja :)

    VastaaPoista
  29. En muistaakseni ole aiemmin tänne kommentoinut mutta käyn usein ihastelemassa tekemiäsi vaatteita! Siis kerrassaan taidokkaita, ihania, suloisia, mahtavia vaatteita!!!:) Ei sanat riitä kuvailemaan niitä, olet kyllä super-lahjakas!! Ois ihana kun itsekkin osaisi tuollaisia omille lapsilleen väsätä.. mut nyt tyydyn vain ihailemaan blogissasi niitä :D

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.