lauantai 27. syyskuuta 2014

Aika menee liian nopeasti!



 
 
 
 Päiväkodin aloitus lähestyy uhkaavasti perheen pienintä ukkelia. Ompelurintamalleni on siis kuulunut jo tovin ompelut sitä ajatellen. Täällä siis ollaan vaikka blogin puolella  hiljaista on ollutkin. En vain tohdi tänne kaikkia niitä perusvaateita tuutata, kun tuntuu että eihän ne ketään kiinnosta. Vai kiinostaako? Tässä nyt kuitenkin heti muutama sellainen perusvaate. Nämä kuosit ovat minusta vain niin herkullisia.
Majapuulta ostetusta Pop poro -trikoosta tuli leikkipuku. Kokeilin miltä näyttäisi jos alaosaa leventäisi ja madaltaisi hieman haaremihousujen tyyliin. Aika maltillisesti muokkauksen kanssa nyt menin, eli seuraavaan kokeiluun laitan varmaan muotoa hieman reilummin.
 
 
 
 
 
 













Ja entäpä sitten tämä ihana hiekanvärinen Lohis. Esikoululainen valitsi kankaan Majapuulta ihan itse ja minä lisäsin sen kaveriksi Käpyseltä ostettua Miszkomaszkon Hirviön turkki -trikoota. Hupparin kaava löytyi Ottobre-lehdestä, jota muuttelin vain hieman. Hupun vuorittaminen ja saumojen piilotus ei ollutkaan tämän mallisessa hupussa ihan niin yksinkertaista kuin kuvittelin (lehdessä huppua ei ollut vuoritettu), ja sainkin ensin aikaiseksi vain varsin kummallisen mytyn :) Pienen pähkäilyn ja vääntelyn jälkeen pääntien saumat kuitenkin menivät kuin menivätkin piiloon.







Yhteen hihan Lohikseen laitettiin yhdessä tuumin hieman väriä kangastusseilla.
 
 



 
 
 
 
 
 
 
Ai niin ja kokeilussa ja mietinnän alla  on tosiaan ollut myös mm. tällaiset hassut pienen omppuvarkaan touhuhousut. Palaan näiden kanssa ehkä myöhemmin asiaan, kunhan saan kaavan muokattua vastaamaan mielikuvaani.
 

14 kommenttia:

  1. Vai muka perusvaatteita? Kaikkea muuta! Kivoja kokeiluja ja lohishuppari näistä suosikkini, hyvin sopii "karvavuori" tähän. Kiinnostaa perusvaatteet myös, blogiin vain esille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ehkä minulle on vain itselleni kehittynyt ajansaatossa sellainen outo ajattelutapa, etten juuri tohdi blogiin laittaa mitään sellaista, johon en ole tehnyt työlästä applikaatiota tai jotenkin muuten saanut jotain mahtavaa ahaa-elämystä :) Tällä hetkellä koen vain niin ihanan terapeuttiseksi sen, että voin ottaa hyllystä kauniin kankaan ja ommella hurauttaa sen jollakin luottokaavalla valmiiksi. Kiitos!

      Poista
  2. Kyllä minustakin olisi mukava nähdä millaisia sinun ompelemat perusvaatteet ovat. Lohis on minunkin suosikki, menisi meilläkin. Ja tuo leikkipuku <3. Hauskat omppuvarkaan housut!

    VastaaPoista
  3. Ihania jälleen! Ja niin suloiset mallit. :) Tottakai ne perusvaatteetkin kiinnostaa, niihinhän sitä itsellekin eniten inspiraatiota kaipailee.

    VastaaPoista
  4. Perusvaatteistakin joku saattaa saada idean et hei tuo kangashan onki kivan näköinen tuollaisena paitana tai housuina. Ne kankaat ei aina kankaana sytytä mut sit ku näkee jonku tekemän vaatteen niistä niin voikin saada jonku pakkomielteen :D

    VastaaPoista
  5. Käsittämättömän ihania vaatteita jälleen! Aika todellakin kuluu ihan liian nopeasti. En tiedä onko se suurperheellisellä vaan niin, että aika kuluu monta kertaa nopeammin, kun on niin monta rautaa koko ajan tulessa jo ihan perheenkin puolesta, ettei ehdi pitkästyä. Meillä myös pienin aloitti juuri päiväkotitaipaleen ja aika haikein mielin olen ollut pari viime viikkoa, mutta hyvin on silti kaikki mennyt. Iloa ja ompeluintoa syksyysi!

    VastaaPoista
  6. Kivoja vaatteita - ja nuo pojat ovat kyllä niin suloisia - ja hyviä kuvia! Kaikki vain tänne, niistä niitä inspiraatioita syntyy tällaiselle vähemmän osaavalle ompelijalle!

    VastaaPoista
  7. Kaikki sun tekemät vaatteet on niin ihania, mielellään katsellaan aplikaatioilla ja ilman! Sun kuvatkin on niin upeita!
    Perusvaatteita saa kaupasta, ei niitä sinulta synny! :)

    VastaaPoista
  8. Minustakin on mukava katsella myös "perusvaatteita", vaikka noissakin oli minusta jujua erottamaan perusvaatteista. Itsekin ompelevana saa ideoita perusvaatteistakin esim. kanttausten väreihin, kankaiden sopivuuteen eri malleihin jne.

    VastaaPoista
  9. great !
    Greetings from Poland :)
    Katarzyna


    www.sajuki.blogspot.com

    VastaaPoista
  10. Tottakai postaat perusvaatteistakin! :) sulla on niin hyvä maku ja taiteellinen näkemys että kaikki näyttää aina niin hienoilta! Jaat inspiraatiota muillekin :)

    VastaaPoista
  11. Laita vaan kaikki! Ne pelkät kuositkin on niin ihania♡

    VastaaPoista
  12. Ihana huppari :) Minkälaisia kangastusseja käytit, kun olet saanut aikaan tuollaisen 'liukuvärin'?

    -Saija

    VastaaPoista