lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kun on oikein pieni

Silloin kun aloin miettiä äitiyspakkauksen makuupussin tuunausta, haaveilin saavani jostakin käsiini Paapiin mustavalkoista nukkuvaa pöllöä. Silloin kangasta ei löytynyt mistään, mutta nyt sitä löytyy!!! Eikä harmita yhtään, että ehdin tehdä yhden välimallin makuupussin, kun tyydyin kohtalooni että pöllöä ei myytäisi kankaana. Tykkään tästä niiiiiiin paljon ♥ Metrivetoketju ja vetimet ovat Myllymuksuilta. Laitoin ketjun kanssa erivärisen vetimen, joka tuo mielestäni mukavan yksityiskohdan pussiin. Vuorikankaana olevan limenvihreän sydänpuuvillan ostopaikkaa en enää valitettavasti muista.
 

















Tein myös tällaisen Haikarakehtoa mukailevan versioni vauvankehdosta. Tämä korvatkoon nyt sitten äitiyspakkauksen laatikosta saatavan ensisängyn meillä. Pussi on tehty kaksinkertaisesta paksusta puuvillasta. (Kyllä sormenpäät ovat ihan hajalla ompelemisesta...) Rakensin kehdon vanhan pienen vauvankopan ympärille.





 
Kehdon myötä haluaisin haastaa kaikki RuttuNutun lukijat hyvän asian puolesta: https://www.facebook.com/875grammaa
Kyseessä on pienen keskostytön isän perustamasta facebook-ryhmä, jonka avulla kerätään tällä hetkellä rahaa keskoskaapin saamiseksi sairaalaan.
 
Tulkaa mukaan auttamaan
pieniä taistelijoita
yksi sairaala kerrallaan!
Jo yksi euro auttaa!!!



43 kommenttia:

  1. Vähän mahtavat taas! :D Sä oot niin taitava! :)

    VastaaPoista
  2. voi tuo kehto on hirmu nätti <3 melkein tulee vauvakuume. meidän lapsiluku on kyllä tässä, enempään ei ole mahdollisuuksia.. mutta ei se haittaa. aina voi tehdä ihanuuksia muiden lapsille :)

    VastaaPoista
  3. Wow, so cute! The penguin stuff is amazing!

    Greetings from Germany

    Brigitte

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! Actually this penguin is the sleeping owl :)

      Poista
  4. Ihana kehto ja pussi. Taitavaa :)

    VastaaPoista
  5. Voi miten kaunis makuupussi ja ihana kehto <3

    VastaaPoista
  6. Ihan mielettömän upea kehto!!! Ja suloinen makuupussi <3 Kyllä taas leuat loksahti auki ihmetyksestä ja ihastuksesta, niin taitava oot! :)

    VastaaPoista
  7. Meillä ollut tälläinen kehto kahdella viimeisellä lapsella ja IHAN PARAS! Äitiyspakkaus voisi alkaa tehdä tätä mallia niin aika moni suomalaisperhe olis virkeämpiä! Vauva kun pikkasen ite potkaisee, niin keinu heijaa ;)

    VastaaPoista
  8. voi ei tuota makuupussia, eikä kehdostakaan löydy haukkumista... oon kans haaveillu makuupussin päällystämistä mut taidot ei valitettavasti riitä, toivottavasti saan jonkun tekemään sen... tuo kehto on kyllä aivan lutunen, kyllä siinä kelpaa vauvan kölliä... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nukkuva pöllö on minulle niin nappilöytö :) Toivoin sitä ensin hiljaa mielessäni pitkät ajat trikoona ja sitten kun tuo makuupussi tuli ajankohtaiseksi, heti alki raksuttaa että josko sitten edes puuvillana... Mutta vieläkin toivon tätä trikoona tai vaikka velourina! Joku! Kuka tahansa! tehkää!!! :D

      Poista
  9. Voi hyvänen aika miten ihana tuo kehto on!! <3 Ompelut nyt on aina ihania, mutta tuo on kerrassaan upea!

    VastaaPoista
  10. Aivan ihanaia, kaikki. Mä haluan myös tuollaisen äitiyspakkauksen...:) Sä olet hirmu taitava. Olen sen sanonut usein ja tulen se vielä sanomaan sinulle usein. :)

    VastaaPoista
  11. Tuo kehto on niin ihana <3 Meillä vauvat on vaan aina nukkuneet ensimmäisen vuoden kainalossa joten taitaa olla turhake myös tälle kolmannelle kun minusta on niin ihana nukkua vauva kainalossa :)Meillä taitaa olla muuten lasketut aika lähekkäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen myös melkoinen perhepedin suosija, joten voi olla että meilläkin tämä jää lähinnä uinailuihin silloin kun olen itse touhuamassa jotain muuta. Ai ihanaa, teillekin on tulossa pieni! Koska siulla ol la?

      Poista
  12. Kehto on loistava. Ja kyllä tuossa makuupussiss kelpaa kölliä, upeita ovat :)

    VastaaPoista
  13. Voi että miten suloinen kehto. Jos meille vielä joskus tulee vaava niin se varmasti tahtoo tuollaisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidu, kiitos. Minun pitää raportoida sitten miten kehto toimii käytössä :)

      Poista
  14. Ihania tekosia! Vetoketjun erivärinen vedin on hauska idea jonka pistän korvan taakse...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vetoketjuilla on aina hauska leikkiä. Mukavan näköisen hupparin sai myös kun avoketjuun laittoi toisen puolen erivärisellä kuin toisen - tyyliin näin: http://ruttu-nuttu.blogspot.fi/2012/05/pallo-aurinkoinen.html

      Poista
  15. Iiiihana kehto!!!! Voi, niin suloinen. Ei helpota pilkahtelevaa vauvakuumettani yhtään tuollaiset ihanuudet :).

    VastaaPoista
  16. Apua miten ihanat :) Tuo pöllökangas on kyllä hieno eikä mulle olisi tullut mieleenkään tehdä tuollaista kehtoa itse, loistava kenksintö. Puhumattakaan niistä vauvanvaatteista mitä olit aikaisemmin tehnyt. Ihania kaikki!

    VastaaPoista
  17. Ihana tuo kehto, mahtava idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nuksu! Alkuperäinen Haikarakehto taitaa olla Oran mallistossa :)

      Poista
  18. Upea makuupussi! Ja ihan mieletön tuo kehto. Siellä kelpaa köllötellä! Onnea tulevasta perheenlisäyksestä!

    VastaaPoista
  19. Kyllä kelpaa tulevan vauvelin tuossa kehdossa ja pussissa pötkötellä, upeat!

    VastaaPoista
  20. no voi elämä tuota kehtoa! ja tuo makuupussi <3 mulla muuten samaa sydänpuuvillaa odottamassa saksien alle pääsyä :D ja jos muistan oikein niin oli Fabriinasta... EHKÄ...

    VastaaPoista
  21. Aivan ihania! Harvoin näihin blogeihin mitään kommentoin, mutta nyt oli pakko! :)

    VastaaPoista
  22. Tuo makuupussi, oih :) Entäpä tuo kehto ISO <3 ihanan näköistäkin kuvissa, kyllä pienen pikkuisen kelpaa :)

    VastaaPoista
  23. ihan varovasti vaan kysyn jos tämä teidän kaunis kehto jää jossain vaiheessa tarpeettomaksi niin minua kiinnostaisi ostaa se . tarvitaan joku tuollainen vasta syksyksi joten sillä lailla ei ole kiire, mutta jos kiinnostut myymään laita mulle s. postia suominentaru@gmail.com

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.