sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Olen aivan innoissani tästä neulomisesta! Tänään valmistui kuopukselle Jussi-paita. Neule on tuossa kuvassa toiseksi nuorimmaisen päällä ja on siis pojalle liian pieni :) Kuopus, kun ei malttanut leikeiltään houkutteluista huolimatta tulla äidille malliksi...
Tässä on sama ohjeeton malli, kuin edellisessä pöllö-neuleessakin, eli paita on neulottu ylhäältä alaspäin yhdessä osassa. Ja näyttäisi olevan aikasen nopea tehdä...aloitin eilen illalla ja sain paidan tänään päivällä valmiiksi! Lankoina on DROPSIN Nepal -tummanharmaa, keskiharmaa ja luonnonvalkoinen.







Kuopus halusi sittenkin kuvaan. Kuten näkyy hänelle neule on juuri oikean kokoinen :)







Tässä on vielä tuo pupun ruudukko, jos jotakuta kiinnostaa :)




47 kommenttia:

  1. Olet, Sinä, Annika aika uskomaton!!! :-) Upea paita on tämäkin. Ja vauhti neulomisessa aivan päätä huimaava.

    Neulekärpänen taisi puraista Sinuakin. ;-) Minulle neulominen on joskus aina helpompi vaihtoehto, kun voi vain istua sohvalla eikä tarvitse juurikaan ajatella. Ompelussa on paljon enemmän työvaiheitakin, joten siksi talven pimeinä iltoina on usein kivempi käpertyä sohvalle neulomaan kuin pöydän tai lattian ääreen leikkaamaan ja ompelemaan. Tosin siinäkin on omat houkutuksensa aina silloin tällöin.

    VastaaPoista
  2. oi miten hieno!! ja vau miten nopeasti olet sen kutonut!

    VastaaPoista
  3. Kivan neulepuseron olet tehnyt. Mä olen vähän laiska neuloon mitään isompia, joten tulee pääasiassa sukkia, lapasia ja pipoja neulottua.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana! Samoin tuo alempi pöllöpaita. Voi kun itsekin jaksaisi, sie oot taitava :)

    VastaaPoista
  5. Wau! Aivan mahtavia nämä sun kaikki tekeleet. Neljän lapsen työssäkäyvänä äitinä ehdit tekemään vaikka mitä. Ihailen! :)

    VastaaPoista
  6. Voi apua! Aivan ihanat paidat olet pojille kutonut. Minä en voi lakata ihmettelemästä, millä ihmeen ajalla sinä ehdit kaiken toteuttaa.. :)

    VastaaPoista
  7. Ihana on tämäkin. Minusta jopa ihanampi kuin aiempi pöllö.
    Kyllä näitä katsellessa tekee itsekin mieli tarttua puikkoihin. Mutta minut tuntien valmista tulisi ehkä viiden vuoden päästä...

    VastaaPoista
  8. Ihana paita tämäkin! Onko sulla ohjetta tähän ohjeettomaan malliin ;) Minkäs kokoinen toi Eewu on??? Voisin meidän sydäntytölle tekaista tuollaisen pupupaidan....Vissiin olet 6 puikoilla tehnyt vai?

    VastaaPoista
  9. Ihana! Melkoinen vauhti, ja aivan mahtava lopputulos. :)

    VastaaPoista
  10. Muruhuttu, hih pitäisi koettaa saada muutama järkevä sana kirjoitettua joksikin ohjeen tapaisiksi, voihan sitä aina sitten kysyä jos ei niistä ota tolkkua. Eemu käyttää 110 senttisiä vaatteita. Tämän pupu-neuleen tein 4.sen puikoilla, kun miun käsiala pakkaa olemaan hiukan löysää.

    Mutta siis pääkohdittain ohjeet ovat siis tuohon 110 senttiseen neuleeseen:
    -loin 80 silmukkaa ja neuloin 2 o ja 2 n joustinta 4 senttimetriä sukkapuikoilla.
    - neuloin sitten sileää neuletta seitsemän kerrosta ja lisäsin joka toisella kerroksella tasaisesti 20 silmukkaa, eli kerrosten jälkeen silmukoita oli 140 kpl. Vaihdoin työhön pyöröpuikon.
    -Sitten aloitin kuvioneuleen tekemisen.
    Kun kuvio on valmis jaoin silmukat seuraavalla tavalla:
    -28 s. odottamaan apulangalle hihaa varten
    -42 s. etukappaleeseen pyöröpuikolle
    -28 s. odottamaan spulangalle toista hihaa varten
    - 42 s. takakappaletta varten pyöräpuikolle
    - loin etu- ja takakappaleen väliin, molempiin kainaloihin 8 silmukkaa=> etu ja takakappaleen silmukkamäärä=100 silmukkaa
    -Sitten vain neulotaan helma oikean mittaiseksi
    -Hihan neulomiseen apulangalta silmukat sekä "vartokappaleeseen" luotujen 8 silmukan kohdalta poimitaan nuo 8 silmukkaa mukaa hihaan. -> Hiha oikean mittaiseksi käyttäjälleen.
    - Toinen hiha samalla tavalla.

    VastaaPoista
  11. Ihania neuleita! Ja kiitos tuosta pupukuvasta, olen koittanut metsästää eläinkuvioita, joita voisi käyttää yksivärisissä neuleissa ja esim. lapasissa koristeina, mutta jotenkin huonosti tuntuu löytyvän. Ovat joko hirveän suuria tai sitten ketjuja joita on hankala pilkkoa. Tuota pöllöneuletta olen suunnitellut jo parivuotta itselleni, mutta olen niin hidas neuloja, etten ole vielä uskaltanut aloittaa.

    VastaaPoista
  12. Huoh! Pöllö että pupu molemmat todella ihania. Minä oon neulonut viimeiset kuukauden päivät pikkuiruista vauvan neuletakkia ja kauhee paniikki ehdinkö saada valmiiksi ennen synnytystä :D Inhoan sitä loppuvaihetta eli kappaleiden yhdistämistä ja lankojen päättelyä!

    Ei kyllä siis todellakaan uskois, että oot aloittelija näissä neulomis hommissa. Sinä oot multilahjakkuus :)

    VastaaPoista
  13. Nättejä ovat molemmat, sekä pöllö että pupu :) Pöllöneuleesta olen haaveillut jo aika kauan, mutta kun on laiska, niin eihän sitä jaksa neuloa kuin sukkia... :)

    VastaaPoista
  14. Oho, kommentoin vahingossa avomiehen tunnuksilla!

    Terveisin: Onnellisen päivän Anna :)

    VastaaPoista
  15. Aivan ihan paita!! Ja kiitti ohjeesta, jos vaikka joskus innoistuisin itekin neulomaan. :) Ei vaikuttanut ollenkaan vaikeelta..

    VastaaPoista
  16. Pintse, ei voi olla vaikeeta jos minä teen :) Tuossa silmukoiden lisäyskohdassa tuon resorin jälkeen voi oikeat neulojat älähtää, että saisiko noin muutaman rivin aikana lisätä noin paljon silmukoita, mutta minnuu ei ole hidastanut, hih. Kun tässä opetteluvaiheessa sitä vielä on vapaat kädet ihan kaikkeen :)

    VastaaPoista
  17. PikkuHoo, näissä paidoissa on juuri se hyvä puoli ettei mitään tarvitse yhdistää mihinkään, vaan kaikki neulotaan heti paikoilleen :)
    Minä olen jostakin ihmeestä saanut hankittua hermoja ja rauhallisuutta tähän tekemiseen - ehkä olen tulossa vanhaksi! Ennen ei kärsinyt yhtään mennä vikaan, kun nakkasin jo työn roskiin ja siksi en sitten ole todellakaan neulonut mitään ja olen ajatellut aina olevani maailman surkein neuloja... Nykyisin voi ihan rauhallisesti purkaa ja aloittaa vaikkapa alusta asti, jos tulee virheitä.

    VastaaPoista
  18. Aivan ihana paita. Sä teet näköjään puikoillakin todella hienoja neuleita. :) Ohjetta täytyy testiponistaa heti kuhan saan nuo isojen paidat valmiiksi.

    VastaaPoista
  19. Ihania neuleita molemmat! Siis pöllö ja pupu :) Tuo sinun ohje kuulostaa todella kokeilemisen arvoiselta, mäkin inhoan yli kaiken sitä yhdistämistä ja hirveää määrää pääteltäviä lankoja.. Olisi ihanaa jos laittaisit vielä Iipon paidan kokoon tarvittavat silmukkamäärät. Voisi koko olla aika lähellä oikeaa meillekkin :) Jospa oikeasti saisi joskus jotain aloitettua, vaikka kuvioneuletta en kyllä ole koskaan kokeillut..

    VastaaPoista
  20. Siis ihan uskomatonta, miten tuottelias olet!!!! En viela ehtinyt jattaa kommenttia pollopaidasta ja kun tulin tanaan uudestaan, ni johon olit taas kerennyt!! Ihan huikeaa, miten tehokas olet!! :))

    Aivan ihania molemmat (mina myos olen tota pollopaitaa ihaillut) ja kiitos hurjasti ohjeesta! Meidan poitsu 1v 10kk on pienempi, ku teian Eemu (Iipon kanssa varmaan lahempana), mutta uskosin, etta saisin loihdittua tuolla samalla, varsinkin, jos kaytan vahan ohkasempaa lankaa.. Ja tosiaan ihan loistavaa noissa on juuri se, ettei mitaan tartte yhdistella lopuksi, vaan kaikki neulotaan pyorona!! Jipii!! :))

    Kiitos todella paljon!

    Ja muka alottelija...!! Eihan alottelija voi osata noin hienoja juttuja ilman minkaan sortin ohjetta! Olet sina melkonen lahjakkuus!!

    VastaaPoista
  21. Ihana, taas!
    Nimim. "Ahkerasti puikkoja 15 vuotta heilutellut" :D

    P.S. Ja myöskin ohje oli vallan loistava...

    VastaaPoista
  22. Voi että oot tehny ihania neuleita! Aivan ihania!

    VastaaPoista
  23. Niin hienoja molemmat villapaidat. Luulen että lähiaikoina ohjeellasi teen pupupaidat, kuulosti ohje niin mahtavalta, ja pupukin on meillä nyt niin kova juttu. Kiitoksia ohjeista.

    Niin ja samaa mieltä olen, mahtavaa olisi saada ohjeet omana päivityksenä, jotta me ihailijat helpommin löytäisimme.

    VastaaPoista
  24. Hah, ja vielä muka väität ettet osaa kutoa! ;) Kerrassaan mahtavia! Oon yrittänyt monesta paikasta löytää juuri tuollaista ohjetta jossa ei tarvitse yhdistellä palasia. Kiitos sulle ohjeesta, täytyykin käväistä Lankakaupassa mutka ja pistää paita teon alle! :)

    VastaaPoista
  25. Siis mieletön! Ja näin nopeassa ajassa? Neuloitko koko yös vai nukuitko välillä :-), mä olen tytön takkia neulonut jo muutaman viikon, no aika laiskasti kylläkin mutta silti.

    VastaaPoista
  26. Voi ei joko munkin pitää viitsiä tehdä muutakin kuin villasukkia ja ompeluksia.. niin kivan oloinen ohje ja niiin ihana lopputulos!!!!

    VastaaPoista
  27. Ihana villapaita ja puput suloisia!

    VastaaPoista
  28. wow, todella hieno pusero jälleen kerran!! minä suosin nopeat ja helpot neuleet, ainakin tällä hetkellä :-)

    Kun mainitsit Drops lankaa... tuli mieleen että Oulun Kärkäisessä niitä saa nyt myös, ainakin muutaman; esim: Fabel sukkalankoja kirjavaa ja yksvärisenä, alpacca ja vielä ihanan pehmeä paksu Eskimo ja muistakseni joku muu....

    Ostitko nuo langat siellä???

    VastaaPoista
  29. Ansku, Iipon paidassa loin ensin 80 silmukkaa. Lisäykset resorin jälkeen tein samalla periaatteella eli 20 silmukkaa joka toisella kerroksella tasavälein lisää, mutta niin että lopullinen silmukkamäärä oli 132! Koska tuon verran pitää olla silmukoita jotta pupukuvion saa tehtyä 11 kertaa miehustan ympärille. (Niin tosiaan tuossa 110 senttisessä pitää tarkistaa tuo lopullinen silmukka määrä sen kuvion kanssa jonka toivoo miehustaan tekevänsä. Nyt tuo isompi ohje on kuviolle jonka leveys on 10 silmukkaa ja esimerkiksi tämä pupu on 12 silmukkaa leveä!!!)
    Hihoille jätin Iipon paidassa 2 x 26 silmukkaa odottamaan ja vartalokappaleelle 2 x 40 silmukkaa. Kainaloihin lisäsin 6 silmukkaa.

    Jana, juurikin Kärkkäiseltä olen onnistunut noita Dropsin lankoja löytämään :)

    Nyt jos joku tosiaan koettaa tuota ohjetta, niin huudelkaa ihmeessä jos keksitte jotain korjauksia siihen!!! Niin ja muistakaa kääntää pupu kuvio ylösalaisin , kun alatte sitä neuloa :) Ompelin paitojen kaula-aukkoihin vielä ohuen kuminauhan (sellaista jota käytetään ompelussa rypytyksiin) - antoi kummasti vielä viimeisen ryhti silauksen neuleelle!

    Joku kysyi, mutta nyt en löydä kuka... myös, että voisinko laittaa tänne pöllöstä ohjeen. Olen päätellyt pöllön palmikoinnit kuvien perusteella päässäni, joten en tohdi niitä tänne laittaa...varsinkin kun oikeat ohjeet on saatavaissa tuolta Raverlyn kautta. Jookosta joo :)

    VastaaPoista
  30. Tosi hieno! Paljonko sinulla meni lankaa tähän?

    VastaaPoista
  31. Tosi söpö pupupaita! Sehän se on itse tekemisessä parasta, että saa tehdä juuri niin kuin haluaa. =) Ihastelen myös kaunista blogiasi vähän väliä.

    VastaaPoista
  32. Jenna, mie jo luulin vastanneeni tähän kysymykseen, mutta vastaukseni on hävinnyt... Hämmentävää. Mutta siis tummanharmaata meni noin 3,5 kerää. Keskiharmaan ja luonnonvalkean langan menekkiä en osaa arvioida, mutta ei siis paljon. Nuo Dropsin Nepal-langat ovat siis 50 gr/kerä ja nelosen puikoilla huitelin menemään.

    VastaaPoista
  33. Olet jo ihan huima neuloja! Aivan ihana paita ja sopii käyttäjälleen niin kauniisti (kuten myös isoveljellekin). :)

    VastaaPoista
  34. ihan uskomattoman söpöjä ompeluksia ja neulomuksia! kiitos pupupaidan ohjeesta. sitä täytyy kokeilla, kun saan virkatun neuletakin valmiiksi! tätä blogia täytyy käydä viikottain tsekkaamassa, niin hienoja luomuksia aina löytyy! :)

    VastaaPoista
  35. Ihana pupupaita ja kiitokset myös ohjeesta! Tätä on pakko kokeilla:)

    VastaaPoista
  36. Suloiset paidat olet neulonut pojille! Taidat olla kyllä varsin nopea neuloja :)

    VastaaPoista
  37. Kiitos silmukkamääristä. Pöllöpaita on hihoissa menossa.. :) Ja toinen pitää tehdä heti perään toisellekin pojalle. Muuten tein ohjeesi mukaan, mutta taakse niskaan tein muutaman lyhennetyn kerroksen, että sain pääntietä vähän korkeammalle takaa, kuin edestä. Pöllöt koitin päätellä kuvasta ja suht oikean näköisiä niistä tuli. :)

    VastaaPoista
  38. Ooh, loistelias idea. Nyt tiedän, mitä pohjalaisjuurinen kummipoika saa joululahjaksi (ensi vuonna).

    VastaaPoista
  39. Aika peto sinä olet.:) Tiedän taitosi ompelijana. Olet hengästyttänyt sillä osastolla minua monta kertaa. Mutta että neulot myös kuin taikaiskusta ja ilman ohjetta kokeillen. Hienoa! Tällainen antaa tsemppiä meille muillekkin!

    VastaaPoista
  40. Taittuu myös koiran villapaidan kuvioksi! Ihanaa!

    VastaaPoista
  41. Kiitoksia, tästä ohjeesta oli apua tytölle paitaa kutoessani! Tuollaisia ihania pupuja en sentään tehnyt, voipi olla, että niitäkin joskus kokeilen..

    VastaaPoista
  42. Innostuin myös neulomaan oman version pupuneuleesta. Lankana meillä Novitan Isoveli. Kuva siitä omassa blogissani. :) Kiitos kaunis Sinulle kun sait innostuksen tarttumaan minuunkin!!! :)

    VastaaPoista
  43. pöllökaavio löytyi netistä kun aikani etsiskelin ja sain sen lapasiin jopa onnistumaan. mutta tuohon paitaan se pitäisi sitten tehä ylhäältä alaspäin, miten ihmeessä minä sen teen??? ja miten ne pöllön korvat/sarvet saa noin suippeneviksi, varsinkin jos koko pöllö pitää alottaa siitä päästä??

    VastaaPoista
  44. anonyymi, tarkoitat varmaan sitä palmikkoneule pöllöä? Se neuleohje pitää vain laittaa ylösalaisin ja aloittaa tosiaan neulominen korvista alaspäin. Nyt en tähän hätään enää muista tarkalleen miten tuon tein - eli minun pitäisi tehdä testi ennen kuin voisin vastata tarkemmin. Mutta siis pöllöneulekaavio ylösalaisin malliksi ja uskoisin että ihan samoilla silmukoiden eteen taakse vienneillä pitäisi kuvion syntyä, kuin mitä ohjeessakin sanotaan.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.