sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Laitanpas tänne nyt kuvan tästä takista, joka siis on odotellut jo kauan valmiina limen vihreää vetoketjua. No sitä ei nyt sitten kuitenkaan osunut kohdalle, joten ompelin nyt reissusta palattuamme siihen ensitilassa ruskean vetoketjun. Käyhän se noinkin. Kankaana on tuttu Elisabeth Dunkerin suunnittelema Tiny Elephant puuvillakangas Lasten Metsolasta. Takin limenvihreä vuori on Eurokankaasta. Mallina jälleen Elsebeth Gynterin hiippatakin kaava. Väliin laitoin vanuvuoren. Nyt on molemmilla pojilla kevättakit. Aiempi postaukseni kuopuksen takista löytyy siis täältä.





















Minäkin sain tämän upean tunnustuksen KA :lta, JenniE :ltä, Annikalta, Sannulta ja -Minna-:lta. Kiitoksia todella paljon!!! Otan tämän vaikkapa syntymäpäivälahjanani, jos sopii? :) Täytin jälleen vuosia torstaina, vaikka mieli nuortuukin tietysti samaa rataa.

Itse en nyt mitenkään pysty valitsemaan kaikista ihanista blogeista vain muutamia, kun tuntuu että jokainen on tunnustuksen ansainnut. (Minä jopa yritin, mutta ei siitä tullut mitään...) Joten tyydyn nyt vain niiata niksauttelemaan ja sukellan nauttimaan teidän kaikkien uusista postauksista, joita onkin tullut mielin määrin reissuni aikana. KIITOS!

31 kommenttia:

  1. aivan ihanat! voi että olet taitava :D

    Sandra

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanat on takit ja pojat :=)

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo viimeinen kuva. Veljekset kuin ilvekset. :D

    VastaaPoista
  4. Ihanat takit, mutta nuo yhteiskuvat pojista on super suloiset ♥

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtavia nämä sinun ompelukset!=) Saisinkos vähän neuvoa, kun vihdoin ajattelin uskaltautua itse ompelemaan takin. Niin, millainen kangas käy takin vuoreksi? Puuvillakangas varmaan ainakin ja
    vuorikankaiksi tarkoitetut "liukkaat" kankaat, mutta voiko esim.trikoo kangasta käyttää takin vuoressa? Miten onnistuu jos ulkokangas on puuvillaa? Mitä itse yleensäkäytät? Kiitos avusta!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi, trikookangas vuorina voi olla käytössä hieman hankala. Siis jos päällikangas ei veny ja vuori sitten taas venyy, voipi olla että vuori pyrkii tulemaan hihoista ulos takkia päälle laitettaessa. Itse olen käyttänyt trikoota kyllä taas sitten muutenkin venyvien kankaiden vuorina, silloin molemmat kankaat elävät "samaan tahtiin" :) Yhteen ulkoilukangas takkiin laitoin kyllä trikoovuorenkin, joka tosin venyi vain hieman, ja se toimi ihan perus hyvin. Mutta riskistä tuosta vuorin omasta elämästä siellä takin sisällä kannattaa olla tietoinen.
    Varma valinta on kuitenkin laittaa venymättömän kankaan kanssa toinen venymätön kangas.

    VastaaPoista
  7. Blogissani olisi sinulle tunnustus...

    VastaaPoista
  8. Aivan ihanat takit, kumpa osais itsekin ommella jotakin tollasta. Tahtoo tytölle tollasen takin ;)

    VastaaPoista
  9. Ihanuuksia taas! Hauskasti sopivat veljesten takkien värit.

    VastaaPoista
  10. oi!ihanasti tehty!mahtavat v{rit!

    kristiina

    VastaaPoista
  11. Suloisia molemmat, takit ja pojat!

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia! Hyvää syntymäpäivää näin jälkikäteen! :) On kyllä tosi ihana tuo norsukangas ja kiva kun sitä saa nyt läheltäkin. Harmi vaan kun hinta on aikas tyyris joten harkitsen vielä ostamista.. Ihanat on molemmat takit. Mäkin 3 takkia täällä just väännän. :)

    VastaaPoista
  13. Aivan ihanat takit, molemmilla! Himoitsen itsekin tätä kangasta ja takkia siitä tekisi mieleni tehdä, tosin montakohan takkia tuo pieni mies oikein yhdelle kaudelle tarvitsee :-).
    Blogissani on muuten tunnustus sinulle!

    VastaaPoista
  14. Ihanat takit veljeksillä ja niin suloisia kuvia! :) Kivasti sopii tuo lime ruskean kaveriksi. On välillä muuten tosi ärsyttävää, kun ei löydy oikeanvärisiä.. Just takkia tehdessä piti tehdä vinokantitkin itse, kun ei löytynyt oikean väristä valmiina.
    Hyvää syntymäpäivää :)

    VastaaPoista
  15. Ansku, hih minä jouduin myös tekemään vinokantit itse :) Ajattelin ensin tehdä tähänkin takkiin keltaiseen vuorin, mutta en mistään löytänyt oikeaa väriä. Sitten ostin jo punaisen puuvillakankaan ja pyörittelin sitä aikani norsukankaan kanssa pöydällä. Joku siinä ei oikein toiminut ja sitten sattumalta törmäsin tuohon limenvihreään.

    VastaaPoista
  16. Ihana takki taasen :) Ja ihanat poikakullat!

    Miekin tuossa tekaisin ekan takin, joka kyllä...huhhuh. No siis, tiedänpä ensi kerralla mitä ei kannata tehdä ;)

    VastaaPoista
  17. I´m not sure if you understand Swedish, so I write in English instead. I am a follower of your blog, and have been for quite a while. I am so impressed over the beatiful creations you do, and you are a big inspiration to me! I have an award for you in my blog if you want to accept it. Have a nice evening!

    VastaaPoista
  18. Ei se miksikään muutu. Nuo takin vaan on niin kauniit ja pojat ovat niin iloisia takeissaan. Ja miksipä ei olisi. Olisin minäkin. :)

    Itse vielä odottelen aloitus inspistä. Puikot vienyt tällä erää mennessään.

    VastaaPoista
  19. Siis voi mahdoton näitä sun tekeleitä kun ne on niin ihania. Ja lapset ihan mahdottoman suloisia. :)

    VastaaPoista
  20. Minä myös pidän tosi paljon tuosta viimeisestä ja siitä toisesta, jossa pojat on yhdessä.. :)

    ja toki, taas olet saanut tehtyä just niin ihania lastenvaatteita, mitä tahtoisin osata ja jaksaa tehdä. Niin viimeisteltyjä ja monimutkaisia. Silti selkeän käyttövaatteita! Wau!

    Ja ihan oikea tunnustus sulle!

    VastaaPoista
  21. Kysäisen täällä onko ketään kuka käyttää ottobren Creative workshop 301, Parhaat T-paidat kaavoja... kannattaisiko nuo hankkia vai ei..? Olisiko peräti jollain blogissa kuvia paidoista jotka on tehty noilla kaavoilla... muistan jollain olleen mutta en vain enää muista että kellä...

    VastaaPoista
  22. Hae googlesta tällä haulla:

    Creative workshop 301

    ja vain suomenkieliset tulokset, niin löydät paljon eri blogeja joissa kuvia ko. kaavoilla ommelluista vaatteista. =)

    VastaaPoista
  23. hih hih... kiitos vinkistä... mitenkähän tuotakaan ei taas tullut itse aateltua... sieltähän nuita löytyi hyvin ja päädyin tuon kaavapaketin hankkimaan =)

    VastaaPoista
  24. Hei!
    Minäkin meinasin tehdä samasta norsukankaasta takin pojalleni. Pesussa kankaasta kuitenkin lähti väriä eli siihen tuli hirveät rannut kohtiin josta kangas oli taittunut. sain rahat takaisin kankaasta. Ihan uteliaisuutta kysyn oletko pessyt kangasta? Mietin yritänkö samalla kankaalla vielä jos se toimisi niin että ensin ompelee, ihan harmittaa, niin hienot nuo takit on! Toivottavasti kankaasi pysyy hyvänä!

    T. Sani

    VastaaPoista
  25. Sani, en ole vielä pessyt kummankaan takin kankaita, enkä siis itse takkejakaan. Toivottavasti tosiaan pysyy värit edes joten kuten paikoillaan. Kyllä tuohon metrihintaan toivoisi värien tosiaan pysyvän hyvinä. Koetanpas muistaa informoida täällä, kunhan olen pyöräyttänyt takit ensimmäistä kertaa koneessa.

    VastaaPoista
  26. Täällä yks samanmoisen norsukankaan onnellinen omistaja. Pesin kankaan ja oottaa nyt ompelua. Ihan hyvin pysyi väri, ei ongelmaa. Mulle annettiin ohjeeksi tälle kankaalle, että kangas täytyy kastella ennen koneeseen laittoa. Tein annetun ohjeen mukaan ja väri pysyi. :)

    VastaaPoista
  27. tästä postauksesta on jo aikaa, mut kommentoimpa ja kysyn silti (: kerrassaan ihania takkeja ja muita ompeluksia sivuillasi! olen pojalle tekemässä samantyylistä takkia.. tässä nyt pähkäilen et miten saan vetoketjun siisteimmin ommeltua.. miten olet ommellut takkiin vetoketjun? (: ensin koko takki valmiiksi ja lopuksi kantit sekä vetoketju? (vetoketju ommellaan samalla kuin kantit) toivottavasti ymmärsit. (:

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.