keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Trikookankaista jää minulla aina pöhkön kokoisia jämäpaloja, joita jemmaa viimeiseen asti, kun ei raaski muka poiskaan heittää... Tuli sitten ajatus kokeilla, josko niitä voisi yhdistellä jotenkin ja siitäpä syntyi Tilkkutakki. Väriyhdistelmä lähti liikkeelle pienestä palasta Marimekon Savannin Kaunotar -trikoota. Vuoritin hupparin mangonkeltaisella trikoolla.
Jos nyt joku haluaa kokeilla tätä pöhköä ideaa, kannattaa kankaiksi valita mahdollisimman samankaltaisia trikoita. Ja lähinnä niin, että trikoiden venyvyys on samaa luokkaa, ettei näin tilkkuina koottava kangas sitten singu miten sattuu. Ompelin siis leikkaamani kangassuirut ensin saumurilla sopivan kokoisiksi paloiksi, joihin kaavat mahtuivat, ja tikkasin kankaan saumavarat aina alemman seuraavan suikaleen puolelle. Ja tässä tapauksessa joka välissä silittämistä ei kannata säästellä! Trikoot kesyyntyvät kyllä ihan nätisti tällaiseenkin tekniikkaan, kun ei vain anna periksi :)

Mallini ei ollut nyt oikein kuvaustuulella, mutta jospa näistä nyt jotain selkoa saa.

28 kommenttia:

  1. Just tällä viikolla oon tuskaillut nuiden tilkkujen kanssa joita tahtoo jäädä kaappiin pyörimään. Tässähän onkin mahtava idea :)

    Tosi kiva väriyhdistelmä Iipon hupparissa ja vaikka nuin montaa kuosia niin ei ainkaan mun silmälle liian sekava oo :) Sinä se keksit näitä ideoita :)

    VastaaPoista
  2. Onpa onnistuneet kangasyhdistelmät! Idea on tosi hyvä, täytyypä itsekin kokeilla joskus:)

    VastaaPoista
  3. Ihanasti olet ottanut tilkut käyttöön. Pirteä takki.

    VastaaPoista
  4. Hienoa, tämähän on ihan jämätaidetta. Kauniimpi kuin moni ehjästä kankaasta leikattu huppari :)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana huppari!! Hauska idea koota tilkuista uutta kangasta, pirteä lopputulos. Voi kun itseltäkin löytyisi sopivia tilkkuja ja varsinkin jos vielä osaisi tehdä jotain yhtä kaunista...

    VastaaPoista
  6. Hauska! Ei tu ihan ensimmäisenä mieleen lähteä kokoamaan tilkkutyötä trikoosta...

    VastaaPoista
  7. Upea idea ja todella hieno toteutus. Ihanan pirteä huppari tuli :)

    VastaaPoista
  8. Itselläkin huomattavasti yksinkertaisempi tilkkuprojekti, ja täytyy sanoa, että kunnioitusta sinne, minulla ei ikinä riittäisi kärssivällisyys tuollaiseen....Mahtavan hieno on kyllä.

    Miten erotat kuvat taustasta. Onko sinulla jo kuvatessa joku sinitausta vai onko vaan hyvät kuvankäsittelytaidot ja ohjelmat? Kun itse en jaksa millään näprätä fotarilla taustoja pois, kun siisti ei tule koskaan kuitenkaan ja aikaa ei ole.

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana idea!! Varmaan aika haastavaa trikoo-kankaasta. Jäin miettimään tuota tikkausta, ompelitko kaksoisneulalla vai tavallisella? Kaikkiaan tosi ihana takki ja kivat värit. Mä mietin just eilen, että mitä noille kaikille pienille tilkuillekkin tekis.. :) Edelliset pöllöt muuten tosi söpöjä!

    VastaaPoista
  10. Tosi ihana. Olen puuvillakankaista tehnyt samalla idealla vaatteita mutta en ole koskaan tuota trikoolla uskaltanut kokeilla. Upean olet tehnyt! Nostan hattua! :)

    VastaaPoista
  11. Jees, tästäpä voisin ammentaa inspiraatiota omien tilkkusäilöjeni laihduttamiseen... sitten joskus joulunjälkeisessä elämässä.

    VastaaPoista
  12. Todella ihana! Ja miten kauniit värit...

    VastaaPoista
  13. !!!!!
    että osaat sitten aina yllättää ihanasti
    kiitos tästä :))

    VastaaPoista
  14. Sulta löytyy kyllä niin mahtavia ideoita! Tää on aivan mahtava!Ja värit on tosi kivat!

    VastaaPoista
  15. IHANA! :) Minäkin oon monesti miettinyt mitä tehdä tuolle kasvavalle tilkkukasalle,mutta eipä ole tullut mieleenkään tilkkutakki! Vielä jos joulupukki tois sitä aikaa niin saisi jotain joskus tehtyäkin!

    VastaaPoista
  16. Tosi hauska idea! Upea takki tulikin! :)

    VastaaPoista
  17. Aivan ihana idea! Tosi söpö! Minullakin on niin paljon noita pieniä paloja.. Ehkä minäkin jaksan joskus tehdä jotain vastaava!

    VastaaPoista
  18. Vaikka en yleensä tykkä tilkkutöistä, tämä oli aivan ihanan näköinen teos. :)

    VastaaPoista
  19. Aivan mahtava! Tilkkujen käyttöön saa olla ideoita vaikka kuinka, eihän ne vaan koskaan lopu.

    VastaaPoista
  20. Upea idea ja mahtava toteutus jälleen kerran :)

    VastaaPoista
  21. Aivan ihana! Ideana loistava, nyt saadaan mekin vaippaompelusten jämät hyötykäyttöön. Kiitos!
    Muutenkin kävin läpi blogisi, ihania töitä ja mikä idearikkaus. Hyvää joulua sinne!
    Maarit

    VastaaPoista
  22. Blogissani on jotain sulle...:)

    VastaaPoista
  23. WOW!! Your clothes are amazing!Beautiful and inspiering blog!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.