sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Messuostoksia



Olen ehtinyt ommella muutamista messuilta ostamistani kankaista jo jotain. PaaPiin Iso Hippu -trikoosta syntyi simppeli, mutta suloinen huppari. Huppu on vuoritettu mustalla trikoolla. Kuvio on mukavan iso ja sopii mielestäni varsin hyvin tällaisille pikkutyypeillekin :)














Kukkapuput -trikoo on myös PaaPiin tuotantoa. Onnistuin kerrankin kaavoittamaan tosi mukavan oloisen kirjekuoripääntien. Tällä kaavalla tulen varmasti tekemään vielä paljon paitoja.










Raksu joustocollege on (no yllätys-yllätys) myös PaaPiin kangas. Tuleva tokaluokkalainen sai kankaasta itselleen korkeakauluksisen paidan. Kaulus menee edestä ristiin, kuten itseasiassa Iso Hippu -hupparin huppukin.






Vaunuverhon tähtipuuvilla löytyi myös messuilta houkuttelevan näköisiä sisustus- ja askartelutarvikkeita myyneen Emma´s & Mama´s kaupan pöydästä.

Voi kunpa kangaskauppiaat tulisivat jatkossakin Ouluun erinäisten messujen yhteyteen  myymään tuotteitaan. Lokakuussahan on lienee jälleen tulossa Kädentaitomessut Ouluhalliin. Sinne!

18 kommenttia:

  1. Vitsi toi verho on ihana <3 Mä en oo saanu tehtyä yhtään vaunuverhoa ja sellainen ei ois kyllä pahitteeksi hommata jostain. Ei oo vaan ihania tullut missään vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eufemia :) Vaunuverhot ovat kyllä käteviä.

      Poista
  2. Ihana huppari isolla kuvalla! Ja tuo turkoosi paita on myös herkku-niin mallinsa kuin värinsäkin puolesta:)

    VastaaPoista
  3. Ompas Eemu kasvanut! :) Seurasin aikoinaan Eemun blogia, harmi kun lopetit sen kirjoittamisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, Eemu on tosiaan jo melkoisen iso poika :) Olen kyllä miettinyt hetkittäin jatkavani Eemun blogin kirjoittamista. Eemulle kuuluu kuitenkin hyvää. Sanoja eikä muitakaan kommunikaatiokeinoja meillä ei ole vieläkään, mutta kaiketi tulkitsemme poikaa oikein kun on edelleen niin hyväntuulinen tapaus. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää vieläkin, joskin meno on ehkä hieman rauhoittunut näinä päivinä. Purkit ja kaiken moiset kupit ovat rakkauksista suurimpia ja se kun saa hipsuttaa poskella toisen poskea vasten :) Hassu poika!

      Poista
    2. Voi miten ihana kuulla! Kaikkea hyvää teille! <3

      Poista
  4. Ihania värejä ja kauniita ompeluksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla on juuri nyt joku kumma musta-valkea-harmaa -kausi menossa :D

      Poista
  5. teijän tokaluokkalainen näyttää jo isolta pojalta. samoin kun meijänkii. niin ne vaan kasvaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika haukkoo eteenpäin niin nopeasti <3

      Poista
  6. voi miten ihania, eka huppari on ihan lemppari, haluun semmosen omassakin koossa!!! :D ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anna! Minulla on itsellekin Isoa Hippua tuolla odottamassa. Kuvion koko ei vaan taida itsellä näyttää ihan noin suurelta...mutta melkein sentään :D

      Poista
  7. Kaikki niin ihania. Voisin ihan jokaisen näistä siirtää omien lasteni vaatekaappiin.:)

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat varmaan isompaa poikaa. Hänellä on ollut jossakin vaiheessa autismiepäilys päällä, (oletan , että tarkoitit tätä) mutta se jätettiin pois laskuista jo muutamia vuosia sitten. Ainakin toistaiseksi. Vaikea kehitysvamma ja näönkäytön ongelmat ovat tällä hetkellä painettuina kuntoutussuunnitelman kulmassa.

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista