sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Tule kesä, tule jo!!!


Oi miten näitä on odotettu - Noshin skoottereita! Tilasin omani Royal-tuotteesta. Ja tietysti molemmissa väreissä, vaikka toista mainostettiinkin ns. Girls' Skootersina. Tykkään aivan täysillä. Kangas oli ehkä hivenen ohut minun makuuni, mutta kesähän se sieltä on tulossa. Onhan?






Paidat silittämättöminä...ja sen kyllä huomaa :)







Tämä Käpysestä hankittu koiratrikoo oli myös niitä "pakkosaada" kankaita. Koiran koko oli vain mielestäni liian pieni isomman pojan paitaan (tuli liikaa yöpaita-olo), joten nämä hauvat pääsivät sitten osaksi pienen-pienen pojan settiä. Applikoin tähtivelourpöksyjen peppuun koiran hieman isompana. Ihana tähtivelour on ostettu Royal-tuotteesta.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Noshin norsu-interlockista syntyi puolestaan tällainen kokonaisuus pienelle ihmiselle. Huppari on kaavoitettu itse. Vetoketju on Royal-tuotteen huippuja rengasvetoketjuja. Hupparin alaosaksi tein pöksyt joiden peppu on samaisesta norsukankaasta. Tummanharmaanruskea-luonnonvalkoinen raitatrikoo on myös peräisin Noshilta, oranssista ohutraitaisesta trikoosta bodyssa en enää muista mistä se on meille kotiutunut. Applikoin bodyn miehustaan hieman tyylitellyn norsun kuosin innoittamana. Pientäkin pienempi myssy kruunaa setin. Miten nämä voivatkin olla näin pieniä. Huoh!
 
 
 
 

43 kommenttia:

  1. Kääks miten ihania <3 On kesä tulossa,aurinko paistaa niin lupaavasti :D

    VastaaPoista
  2. Как здорово) Особенно понравилась коллекция для малыша, очень красиво)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Большое спасибо.
      Это так приятно, чтобы сделать эти маленькие одежды для ребенка

      Poista
  3. Nam, mitä herkkuja. olet kyllä niin taitava tapaus.

    VastaaPoista
  4. Olet hurjan taitava yhdistelemään kuoseja toisiinsa. Niin kuin nyt vaikka tässä viimeisimmässä norsuompeluksessa. Aivan ihana :) Sulla on selvästi hieman keskivertoa enemmän silmää erilaisille yhdistelmille etkä ainakaan mun mielestä mene koskaan metsään. Ja usein yhdistelmät on tosi rohkeita, eikä multa koskaan löydy silmää sellaiselle. Täältä käynkin usein vaklimassa mitä kaikkea olet keksinyt aplikaatio-ompelustenkin taustaksi :) Ihania juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju, punastuin :) No tuon raitatrikoon Nosh on tehnyt, meidän ompelijoidn iloksi, mätsäämään tuon norsuinterlockin ja muidenkin kevään kuosien kanssa, eli siitä en voi kunniaa itselleni ottaa. Mutta voi miten hauskaa näitä kankaita oli yhdistellä kaikkinensa. Niin terapeuttista :)

      Poista
  5. Tosi herkkuja nuo vauvasetit! :D Ja en millään malta odottaa omia nosheja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! Vauvavaatteita on niin hauskaa aina päästä tekemään <3

      Poista
  6. todella suloisia vauvanvaateita :-)) ja nuo skooteripaidat ovat myös hinoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jana :) Täällä innoissani jo odottelen tulevia kankahia :P

      Poista
  7. I love your combinations of colours, fabrics and applications. It`s always perfect. I often visit your blog for inspirations but I guess Ì haven`t got this special talent. Those baby clothes are adorable.
    Greetings from Germany
    Manuela

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Manuela! I just visited your blog and the clothes which you have made are very beautiful :) So I think you have got very much talent!!!

      Poista
  8. Aivan MAHTAVIA!! :) Ja nuo vauvasetit, oi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KatiJ :) On niin hauskaa tehdä noita liikuttavan pieniä juttuja :)

      Poista
  9. Ei kyllä olisi tullut mieleenkään että tyttökangasta - ihanaa! Siis niin suloiset skootteripaidat että! Ja noita vauvanvaatteita kun katselee niin vauvakuume nostaa päätään;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinu kiitos! Niin ja kovat kundit uskaltaa pukeutua pinkkiinkin ♥

      Poista
  10. Voi miten ihania vauvanvaatteita, ihanista kankaista ja aplikoinnit on taas ihan huippuja. Ja noshin skootteripaidat on tosi kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eitsu Kiitos! Minä olen ihan lääpälläni noihin kankaisiin. Varsinkin tuota norsua pitää varmaan tilata lisää, kun sitä tuli ostettua niin vähän. Mutta siis harvemmin tulee sellainen olo, että tätä lisää - kun on juuri saanut kankaasta jotain tehtyä :)

      Poista
  11. Oi kun suloisia!!! <3 Onko tuo norsutrikoo miten joustavaa verrattuna vaikka niihin Noshin bambitrikoisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, kiitos! Norsutrikoo ja skootteritkin joustavat paljon enemmän kuin esim. bambit ja sienet. Eli joustavuudessa ei kyllä minulla ole valittamista!

      Poista
  12. Tuo norsuhuppari ja pieni hattu ovat kyllä ihan huippuja! Tosi kivoja tietty muutkin =)

    VastaaPoista
  13. Voi miten tuo norsuhuppari on söpö! Kaikki on kyllä ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Norsuhuppari on näistä minunkin suosikkini. Olen niin iloinen miten hyvin tuo Royal-tuotteen oranssi vetoketju sopi väreihin!

      Poista
  14. Ihanat nuo pyllyhousut <3 Näyttää malli siltä, että menis kestopyllyllekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina. Housujen kaava löytyy Ottobren 1/2012 lehdestä. Voisin olettaa että kestovaippa mahtuisi tähän malliin todella hyvin.

      Poista
  15. Oi mitä pieniä suloisuuksia, aivan mahtavia! :)

    VastaaPoista
  16. IHANIA! Lyhyesti virsi kaunis.. Teetkö tilauksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Lähetäpäs minulle sähköpostia (ruttu-nuttu (at) wippies.fi) ja kerro tarkemmin mitä on mielessäsi :)

      Poista
  17. Onko bodyn ja hatun kaava mistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bodyn kaava on Ottobren lehdestä 1/2012 ja hattu löytyy ainakin Ottobre 1/2004 lehdestä.

      Poista
  18. Norsusetti, voiko olla suloisempaa <3 Setti sai mut vakavasti haluamaan tuota norsukangasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PikkoHoo, siis minun piti tilata tuota jo lisää :) Olen ihan koukussa...

      Poista
  19. Pitkästä aikaa kommentoimassa, siis aivan ihania :) Ja tänään tuli paketti Noshilta, tuota norsukangasta ja täältähän se idea siten lähti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanjakris! Minulle tuli myös lisää tuota norsua tänään :D

      Poista
  20. Enpä innostunut tuosta norsukankaasta alkujaan Noshin vaatteina, mutta nyt... Aivan ihana setti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vau! Tulipas mukava mieli :) Kiitos Naurispelto!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.