sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Aurinkoa!



Selian Runoratsu -joustofrotee ja Ikasyrin raitatrikoo sopivat yllättävän hyvin yhteen. Arvoin vetoketjun värin kanssa kauan kunnes päädyin punaiseen, johon hupun vuorituskin johdattelee ihan mukavasti. Sininen raita taas tuo mukaan mukavan ripauksen sitä poikaimaisuutta.


 
 
 
 


Ikasyrista taitaa olla myös tämä raitatrikoo, joka on odottanut hyllyssä jo kauan vuoroaan. Ketut hyppelevät mielessä varsinkin aina näin syksyisin. Niinpä ne pääsivät hyppelemään myös tähän KETUNHÄNTÄ KAINALOSSA -paitaan. Toisen repolaisen häntä on siis nimensä veroisesti jäänyt roikottamaan sivusaumasta. Laitoin toiseen raglansaumaan napituksen.
 
 











Oi, miten tätä Raitilla-trikoota onkin odotettu. Ja onhan se aika ihana! (Vähän olisi ehkä kuvio voinut minun makuuni olla hieman isompaa, mutta kaunis se on silti.) Minun kankaani saapui Royal-tuotteesta. Rytmitin yleisilmettä hieman raidallisella yksityiskohdalla hihassa.







Minulla oli myös kunnia monen muun kanssa olla mukana toteuttamassa OE -joustofroteeta (Ompeluelämää Facebook- ryhmässä). Säilytän palastani tuolla hyllyssä kuin suurinta aarretta konsanaan, mutta pitihän siitä jotain koettaa tehdäkin. Mustavalkoinen pystytrikoo on ostettu Eurokankaasta ja musta-valkoraidallinen resori taitaa olla tilattu joskus Royal-tuotteelta.





19 kommenttia:

  1. Ihania vaatteita taas kerran! Kun menee bloggeriin ja huomaa, että RuttuNutussa on päivitys, niin aina ihan intopiukeena kattomaan mitä ihanaa on taas syntynyt!

    Tuo kettupaita on niin ihana, aivan mainoita nuo ketut! Piirrätkö itse applikoimasi kuvat vai mistä löydät? Mulla on ollu vaikeuksia löytää kivoja kuvia (esim. eläimistä) applikoinnin malliksi.

    VastaaPoista
  2. Ihania juttuja oot taas tehnyt, mutta kyllä toi ketunhäntä kainalossa on ihan paras! Aivan mahtava!

    VastaaPoista
  3. Pitkään sinun blogia oon seurannu mutta nyt vasta oman blogin myötä olen alkanut käydä kommentoimassa toisten blogeissa. Täytyy vaan ihastella jälleen kerran sinun ompeluksia, omat kalpenee kyllä ihan näiden rinnalla. =) Tuo Taikametsä on omassakin hyllyssä se "suurin aarre", ehkä minäkin jonain päivänä vielä uskaltaudun tekemään jotain, on sitä kuitenkin 2 metriä jemmassa!

    VastaaPoista
  4. Oranssin ja vihreän yhdistelmä on herrrrkullinen! Ja ketut nii-in söpöjä:) Pojista puhumattakaan!

    VastaaPoista
  5. Siis apua! Aivan ihania kaikki! Ihan huippuja nuo yksityiskohdat näissä :)

    VastaaPoista
  6. kerrassaan mageita nämä sinun luomuksesi!! :)me lasten kans yhdessä ihaillaan taitavia applikointeja. :)

    VastaaPoista
  7. Eikä miten söpöjä, taas! :) Sä kyllä oot aivan huippu!

    VastaaPoista
  8. Sulla on kyllä aina näitä älyttömän hyviä ideoita! Ja toteukset niin mahtavia! :D Tosi ihkuja vaatteita!

    VastaaPoista
  9. Ohhhh....soooo sweet!! Really great! I love it. Greetings Nicole

    VastaaPoista
  10. Taas kerran ihania vaatteita! Tuo raitilla-trikoo on kyllä kivaa! Pitäisi itsekin tilailla vähän kankaita ensi viikolla niin pitää kyllä ehdottomasti lisätä tuo kangas listaan! Ja tuo runoratsu.. oih niin ihanaa!

    VastaaPoista
  11. Ihania ihania ompeluksia jälleen, kuten siulta on jo totuttu näkymään :) Kettupaita on suloinen!

    VastaaPoista
  12. Todella upeita! Olet kyllä todellinen inspiraation lähde varmasti monille! Itellä ainakin alkaa ompelukutina syyhyämään aina, kun täällä sun blogissa vierailen. =)

    VastaaPoista
  13. Wau, aivan mielettömiä ompeluksia! Blogissani on pieni tunnustus sinulle :)

    VastaaPoista
  14. Mää en kestä, ku nää sun ompelemat vaatteet on niin ihania!

    VastaaPoista
  15. Siis aivan uskomattoman ihania vaatteita!Taidokkaita ja ihanan iloisen ja reippaan värisiä! Miten osaatkin tehdä noita aplikaatioita noin taidokkaasti! Ei sulta liikenisi niiden tekemiseen mitään niksejä tai neuvoja? Ja noiden resorikanttauksien ompeluun kaipais kans vinkkiä.. Tai tiedätkö mistä löytäisi noihin neuvoja ja niksejä?

    VastaaPoista
  16. Aivan ihania ompeluksia olet tehnyt, olet todella taitava. Mistä on tuon hupputakin kaava? Sinun pitäisi pitää kirjekurssi ja opettaa meidät muut tuon aplikoinnin saloihin.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.