lauantai 19. maaliskuuta 2011

Tämä hurja MööKö on vetäissyt raitasukat jalkoihinsa. Sen suussa on tasku kaikenlaisille pienille herkuille. Tämän paidan toteutus vastusti loppuun asti. Applikoin kuvan ensin ihan toiselle paidalle, mutta onnistuin sössimään lopun paidasta niin että päädyin leikkaamaan applikaation irti. Lopulta se päätyi tähän turkoosiraidalliseen Michas Stoffeckelta tilattuun kankaaseen. Kiitos jälleen tilausavusta ihanalle Janalle. Laitoin raglansaumaan muutaman värimaailmaan sopivan napin. Tässäkin mokailin ja ompelin ensin napinlävet hihakappaleen reunaan...ei auttanut sitten muu kuin tehdä lävet myös etukappaleelle ja ommella napit hihakappaleen aukkojen päälle. Mutta kovin rakas tästä paidasta kutenkin tuli käyttäjälleen. Onneksi!









Apina&elefantti-trikoota piti heti saada molemmissa väreissä Sampsukalta. Toinen kangas on punapohjainen. Keltaisesta ompelin kirjekuorikaula-aukkoisen paidan. Laitoin tällä kertaa kanttauksien sijasta kaula-aukkoon leveämmät resorit. Tästä tuli hauska eikä ollenkaan niin vauvamainen kuin aluksi pelkäsin.





Kevättunnelmat vetävät taas suunnittelemaan ja testailemaan takkien kaavoja. Tästä tuli sitten aivan liian leveä. Heti kun toivun tästä pettymyksestä aion kyllä kaventaa takin oikeaan kokoonsa. Tykkään kuitenkin sen verran paljon tästä Marimekon Puutarhurin Parhaat kankaasta, että harmittaisi jos takki jäisi käyttämättä. Takissa on vuorina mustapohjainen valkopalloinen puuvillakangas ja välissä 100 grammaista vanulevyä. Vinokanttinauhat tein itse kun en malttanut illalla odottaa enää kauppaan pääsyä.


Ai niin, minulta ollaan kyselty myös uuden arvonnan tai jonkun kilpailun perään. Se voisi olla taas kohta ihan mahdollista! Olisiko teillä jotain toiveita sen suhteen?

33 kommenttia:

  1. Todella ihania paitoja olet taas tehnyt......

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo örkki tuossa ekassa paidassa :)

    VastaaPoista
  3. Kiva, että jaat myös omat ei-niin-kiva-kokemukset-ompelusta meidän kanssamme. Tästä huolimatta olet jälleen loihtinut aivan upeita vaatteita. Tuo takki varmasti menisi leveämpänäkin versiona, mutta jos se kovasti harmittaa, on purkaminen yleensä ainoa vaihtoehto.

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtavasti sopii tuo Puutarhurin Parhaat -kangas takkiin! Ja tuon pallovuorin kanssa tosi herkullinen yhdistelmä! Harmi, ettei kaava ollut paras mahdollinen.

    VastaaPoista
  5. Onpa ihania paitoja taas! Tuo Sampsukan kangas olinkin mulle uusi tuttavuus - vaarallista käydä täällä, kun täältä löytää kaikki uutuuskuosit. ;)

    Mukavan näköinen takki, joten ei muuta kuin kaventamaan!! Minä tehtailen takkeja mieluiten hupparikaavasta muokatulla takkikaavalla, jolloin saan kivan kapoisia malleja. Toki hupparikaavoissakin on niitä hehtaariversioita.. ;)

    VastaaPoista
  6. Teet kyllä tosi metkoja ja pikkuihmisille mieluisia paitoja. En nyt oikein muuta osaa arvonnan suhteen sanoa, mutta palkinto voisi ainakin olla joku tuollainen ihana paita!

    VastaaPoista
  7. Upea!Toi tasku on taas niin mainio!

    VastaaPoista
  8. Ihanat kaikki, keltainen apinakangas on tosi kiva, takki se on upea!!!

    VastaaPoista
  9. Upea takki!
    Saanhan laittaa korvan taa tuon kirjekuoripääntien, ehdottomasti kokeiltava juttu!!

    VastaaPoista
  10. Takin kangas on tosi hauska :D tuli oikeen nauru, on niin jotenkin pirtee :)

    VastaaPoista
  11. Loistavia vaatteita! Ja ihanaa kuulla ettei superompelijallakaan aina mene ihan putkeen. ;) mutta niistä mokistaan oppii parhaiten. :)

    VastaaPoista
  12. Taas kivoja paitoja ja reippaanvärinen takki.

    Nuo vetskaritaskut on tosi hauskoja. Ensimmäinen versiosi taisi olla sammakko ja siitä asti olen haaveillut moisen toteuttamisesta, mutta aina vaan on jäänyt.

    Ja nuo uutuuskuosit on kyllä ehdottomasti parhaimmillaan valmiiksi vaatteiksi ommeltuina. Aiemmin tuo Sampsukan kangas ei houkutellut yhtään, mutta nyt tekisi mieli napsutella.

    VastaaPoista
  13. Ihan mahtava takki, onko tuo kaava ihan omasta päästäsi? :) Itse en uskalla tehdä kaavoja ihan suoraan omasta päästä, yleensä kopioin jostain hyväksi havaitusta ostopaidasta tai hupparista, ainakin onnistuu varmasti.

    Ja mitä arvontaan tulee niin palkinnoksi tietysti jotain sun kivaa ompelusta, vaikkapa tuollainen takki ;)

    VastaaPoista
  14. örkki pusero on kyl onnistunu tosi hyvin. hyvä että jaksoit tehä loppuun vaikka vastustikin. Arvonta voisi olla ihan vain arvonta, tai sit kilpailuna erilaisia käsityö ideoita, aplikaatio idea, kertomus omista käsityö kommelluksista tai jotain muuta kivaa. mutta jos et jaksa kaikkien satojen osallistujien juttuja lukea, niin silloin paras on tietty ihan vain ne arpajaiset :)

    VastaaPoista
  15. IHANA takki! Kertakaikkiaan huippukaunis!

    VastaaPoista
  16. Tykkään tuosta resorikirjekuoresta. Tommosta vois itsekin kokeilla.

    VastaaPoista
  17. Kivan malliselta tuo takki ainakin kuvassa näyttää! Harmi jos ei ollutkaan pojalle ihan sopivan mallinen, korjailu on aina vähän tylsää (tai ainakin itse inhoan korjailla...) Tykkään kovasti myös valitsemastasi takkikankaasta!

    VastaaPoista
  18. aivan ihania vaatteita taas, niinku joka postauksessa :) Niin taitavasti tehtyjä ja hyvät ideat,että kateeksi käy!!
    Arvonnan palkinnoksi toivoisin sinun ompelemaa paitaa,ne on niin supersulosia!!

    VastaaPoista
  19. Siis en kestä, miten ihania. minä haluan osan sinun taitavaa ompelutaitoa.

    VastaaPoista
  20. Hienoja ompeluksia :) kiva kuulla ettei muillakaan aina kaikki onnistu heti ekalla kerralla :)

    VastaaPoista
  21. Ihanaa kun kerrot noista mutkista matkalla. Arvontaa kannatan ehdottomasti ja samoilla eväillä voisi mennä kuin viimeksi. Oli aivan ihana nähdä miten loihdit upeat paidat "asiakkaan" toivomasta kuvasta omalla tyylilläsi.

    VastaaPoista
  22. Uijui, miten söpö mörköpaita!

    VastaaPoista
  23. Ihanaa kun noinkin sulosten paitojen takana voi olla jotain mokailua :D
    Arvonnan suhteen ei oo mitään toivomuksia, olisi maailman hienointa pukea pojalleen päälleen mikä tahansa sun luomus, oli siinä sitten itse pyydetty applikointi tai ihan random-paita kaikista ylijääneistä ;)

    VastaaPoista
  24. Onko takinkaava saatavissa jostain vai oletko muokannut sen muista?

    VastaaPoista
  25. Aivan ihania taas ja huikean ihana takki!! Arvontaan olisi kiva joku vaate voittajan koko-toivee
    n mukaan. Muuten oikeastaan sama, saako päättää mallin yms itse, vai päätätkö sinä mikä sattuu mieleen tulemaan.

    VastaaPoista
  26. Mä en oikeastaan kestä kun oot niin taitava =) Kaikki postaukset on niin ihania ja vaatteet uskomattoman suloisia. Arvontaan voit siis laittaa aivan mitä tahansa palkinnoksi, koska me lukijat tykätään kaikista sun jutuista! hihi

    Hauskaa kevättä toivotteleepi SuviMaria

    VastaaPoista
  27. Teetkö vaan omaksi iloksi, vai voiko sulta tilata näitä ihania luomuksia?

    Niina

    VastaaPoista
  28. Aivan ihana takki! Mun pitäis kans tehdä pojalle kevättakki, mutta en kyllä uskalla itse alkaa arpomaan kaavaa. :D Pitää siis löytää jostain valmiiksi sopiva kaava. :) Tuo on vissiin sun itse piirtämä? Jos ei oo, niin olisin enemmän ku kiinnostunu tietämään, mistä se on peräisin. :)

    VastaaPoista
  29. Oon ihan sanaton!! Miten joku edes voi olla noin taitava, ku sä?!? Syötävän suloisia vaatteita KAIKKI!!!<3 miten arvontaan voi osallistua?!

    Terveisin Karoliina

    VastaaPoista
  30. karoliima, (ihana nimimerkki :)) Kiitoksia! Ilmoittelen erillisellä postauksella heti kun saan arvonnan laitettua pystyyn. Eiköhän sen aika ala olla ihan piakkoin :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.