sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Tässäpä jälleen perustrikoopaitoja. Sampsukan sammakkotrikoo ei oikein sytyttänyt minua kuvana eikä kankaanakaan, mutta kun sain ommeltua sen paidaksi, kävi heti harmittamaan etten ostanut sitä enempää :)



Iikku-Kiikusta ostettu limenvihreä pohjainen pingviini-interlocktrikoo on

aivan käsittämättömän suloinen.



Tritomin apinoista saa aikaan aivan ihanan raikkaita paitoja.







Sampsukan Viikinkitrikoo odotteli luvattoman kauan laatikossa ompeluaan. Oletin että pohjaväri olisi ollut hieman murretumpi vihreä ja kaikessa loistossaan se vain jäi leikkaamatta. Nyt kun sitten vihdoin sain siitä paidan tehtyä - kangas näyttää todella hyvältä.





Virtahevot ovat myös Sampsukalta. Tämä kangas yllätti positiivisesti suurilla printeillään. Kuvittelin kuvien perusteella hahmojen olevan paljon pienempiä.


Myllymuksujen leppäkerttukuosi on velouria ja aivan suloista! Tästä tulee kovasti oma lapsuus taas mieleen. Meillä Kertut taipuivat hiippahupparin muotoon.













26 kommenttia:

  1. Voi että kun on hienoja ja VÄRIKKÄITÄ vaatteita, ihania! Hupparitakki on kiva ja huppu hauska.

    VastaaPoista
  2. Mä taas ihastuin tuohon sammakkokuosiin heti. Se violettikin on aivan upee. Tosin on ehkä liian tyttömäinen pojille.

    Tuo leppishuppari näyttää tosi hyvältä.

    Nuo viikingit ei sytytä mua ollenkaan. Ehkä nekin menisi, jos värit eivät olisi noin kirkkaat.

    VastaaPoista
  3. Paitana nuo sammakot näyttää kyllä paremmalle kuin mitä mallikuvista olettaisi. Muutenkin näissä on kuosit kohdallaan :D

    VastaaPoista
  4. Hienoja paitoja!!Mäkin ihastuin noihin sammakoihin heti nimeomaan siihen violettiin ja kyllä meinaan siitä pojille tehdä paidat! :)

    VastaaPoista
  5. Olet kyllä uskomaton ompeluksinesi! Aivan kadehdin luovuuttasi ja mielikuvitustasi sekä taitoa esim. applikaatioissa! Täytyypi tunnustaa, että blogistasi on tullut jonkinlainen pakkomielle - joka ilta täytyy käydä katsomassa, josko jotain uutta kivaa olisi ilmaantunut. Ja usein on! :) (Tässä nyt on tällaiset "yleiskehut" kaikista tekemisistäsi, kun ensimmäistä kertaa kommentoin... Kysymyskin olisi: Käännätkö hihansuut ennen vai jälkeen hihan+miehustan ompelun? Iloa syksyyn!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi, käännän hihansuut aivan viimeisenä. Tykkään ettei hihansuusta tai helmasta pilkistä saumoja, vaan ne ovat taitteen alla piilossa. Samoin teen kauluksen kanttaukset niin, että kaikki saumat jäävät sen sisään piiloon. Testin vuoksi voisi kyllä joskus tehdä toisinkin :)

    VastaaPoista
  7. Sammakko ja leppis.. täytyy varmaan lähteä ostoksille, ihania luomuksia. Itse en olekaan Sampsukkaan aikoihin etsiytynyt.

    VastaaPoista
  8. ihania! :) huippuja kankaita. tykkään! -anu-

    VastaaPoista
  9. Tosi pirteitä paitoja, ja huppari näyttää niin söpöseltä :) Sammakkokuosi ei innostanut, mutta täytyy myöntää, että paitana kyllä näyttää aika ihanalta kuten virtahevotkin. Itsekkin tekisi mieli tilata vaikka mitä, mutta kun ei ehdi ompelemaan samaa vauhtia kun kivoja uutuksia tulee..

    VastaaPoista
  10. Teidän muksuilla riittää paitoja! =)

    VastaaPoista
  11. oi että miten ihania paitoja oot TAAS kerran tehnyt :) Niin ihanat kankaat, kyllä kelpais vaan meidänki lapsukaisille!! Teiä pojllla ei ainakaa vaatteet lopu kesken ;)

    t. kade joka ei osaa ommella :)

    VastaaPoista
  12. Kyllä on onnekkaita poikia. Aivan ihania paitoja.

    Laitetaan tämä ilmoitus nyt tännekin, erityisesti koska Annika on niin taitava ja uskon että täältä löytyy paljon muitakin taiteellisesti lahjakkaita ihmisiä, joita saattaisi kiinnostaa kuosisuunnittelu.

    Eli tällainen projekti tällähetkellä minulla meneillään, jos jotakuta kiinnostaa saada kankaita omilla kuoseilla painatetuksi.

    http://fabricprints4u.blogspot.com/

    VastaaPoista
  13. Mun piti tilata Sampsukasta lohikäärmekangasta, mutta se ruskea olikin loppunut :/ Virtahevot jäivät kauppaan, kuvittelin, että printit oli pienempiä, mutta tuohan olisikin ollut nätti kangas! Leppistä on meillekin tulossa, sitä odotellessa :)

    VastaaPoista
  14. Ihania! Voisit myydä sun kuvat noille nettikangaskaupoille. Näissä näkyy nuo kankaiden kuviot hienosti. ;)

    VastaaPoista
  15. Moi!

    Aivan ihania paitoja! Olenkin saanut vinkkejä siulta ompeluun, opettelin uuden tavan ommella kaula-aukon ohjeesi mukaan. Seuraavaksi vuorossa on aplikointi, joka on minulle vielä vierasta vaikka olenkin ommellut koko ikäni, se ei vaan onnistu.

    Mutta millä kaavalla ompelet paidat? Raglahiha voisi olla vaihtelua perinteiselle.

    VastaaPoista
  16. Pitäisi saada nähdä tosiaan ensin livenä noita kankaita, kuvissa saattavat olla ihan muuta kuin olettaa.
    Leppis on aivan hurmaavaa !

    VastaaPoista
  17. Millaisia nuo sampsukan kankaat olivat laadultaan? Kiinostaisi tilata, mutta kirvelee vieläkin keväinen pettymys sampsukan elefanttitrikoon laadun suhteen. Haalistui ja jotenkin nuhruuntui jo muutamassa pesussa.

    VastaaPoista
  18. Sampsukan helikopterileijona joustofrotee on ollut todella laadukasta, ei muutu pesussa. Sukellusvenetrikoo haalistui hieman, ok muuten. Pupumetsävelour on pitänyt värinsä ja pehmeytensä. Itse pääsen hiplaamaan sampsukan kankaita livenä kun asun suht lähellä.Myllymuksujen apina joustofrotee on ylivoimainen, saa pitää ja pestä eikä kulu yhtään!

    VastaaPoista
  19. Iki-ihania taasen! :) Mä en raaski juuri koskaan tilata mitään, hinnat huimaa, varsinkin jos ei sitten onnistukaan... Mutta nyt kyllä on kai pakko saada esim leppis-velouria ja musta toi viikinki näyttää ihanan retrolta :)
    Mä joskus petyin elefanttifroteeseen, kun siitä paistoi vaalea pohjaväri alta :(
    Millasne määrän tilaat per kangas? Yhden paidan verran, 50cm:kö? Ja jääkö siitä muuhun, mitä muuta jämäpaloista teet?
    -Laura

    VastaaPoista
  20. Hanna, tämä raglanhihakaava on omani, mutta Ottobren lehdistä löytyy useampiakin versioita raglanhihaisista paidoista.

    Anonyymi, se tummapohjainen norsutrikoo tosiaan oli hieman pettymys haalistumisensa vuoksi. Näissä nyt jännitän miten käy noille virtahepokankaan hahmoille - eli haalistuvatko vai säilyttävätkö värinsä. Vielä en ole paitaa pessyt.

    Laura, tilaan yleensä kangasta metrin verran, eli niin että saan tehtyä siitä molemmille pikkupojille paidan.
    Joskus saatan tilata sitten kangasta vain tuon 50 cm ja silloin siitä saa sen yhden paidan ja sivuun jää yleensä sellainen suiru kangasta, josta voi saada esimerkiksi toiseen paitaan vaikkapa miehustan tai kankaan leveydestä riippuen hyvällä lykyllä vaikkapa hupun. Jämäpaloista voi tehdä vaikkapa pipon, jos sen vuorittaa jollakin toisella kankaalla, tai sitten niitä voi jemmata vaikkapa applikaatioita varten.

    VastaaPoista
  21. Söpösiä paitoja ja poikia :)

    Kangaspostausta odottelen ;)

    Minna

    VastaaPoista
  22. Teetkö vaatteita myyntiin? Olisin kiinnostunut tilaamaan paitoja tms.

    -Laura

    VastaaPoista
  23. Hi!
    I just bumped into your blog, and i'm speechless! Your clothing is awesome!!!! :)) I cant understand a bit of what your writing, but thanks to google translate i can understand some words.. :P
    I will follow your blog from now on!
    Best regards from Therese, in Norway :D

    VastaaPoista
  24. WHere are u selling ur stuff!!??? Wheeeeere, I want to buy some X-mas gifts from u !! :))

    VastaaPoista
  25. aivan ihania paitoja ja tuo huppari todella mahtava!!onko hupparin kaava oma vai onko jostain??oon yrittäny ettiä jostain vetoketjullisen/nepparillisen hupparin kaavaa..

    VastaaPoista