lauantai 6. maaliskuuta 2010

Koska meidän pikku-tyypin nukkumaan saaminen tuntuu välillä lähes urheilulta, piti kokeilla millainen yöhaalari sopisi hyvin peliasuksi :) Tässä siis neljännen lapsemme uusi uniasu. Kangas on Eurokankaan kilolöytöjä suloisen pehmoinen ja kauniin vihreä trikoo. Valkoiset muoviset nepparit on Kotimäen puodista. Eteen applikoin velourista numero neljän ja taakse saman numeron isompana sekä trikoosta tekstin Unikeko. Puvun malli syntyi leikellessä ja ommellessa, ja ihan mukava tästä tuli.











"Onks pakko mennä nukkumaan jos ei taho..?"






----

Pilvitrikoolle syntyi tällä kertaa pingviini. Hahmo on otettu suoraan yhdestä Michas Stoffeckesta hankkimistani nauhoista. Olen tosi surkea käyttämään noita nauhoja. Joko unohdan niitä laitella sivusaumoihin tai sitten ne eivät vain mielestäni sovi ompeluksiini. No nyt pidin huolta, että sopii ja muistan :) Ruoho on applikoitu joustofroteesta ja hahmo veloureista. Siivet ja räpylät ovat irralliset. Pilvitrikoo (single) on ostettu Lasten Metsolasta, pilkkukangas myös Michas Stoffekesta ja resori on Myllymuksuilta. Tästä paidasta tuntui tulevan pikku-miehen ihan suosikki.










EDIT!

Hei ja huomio kaikki tietokone- ja varsinkin blogger-nerot!!! Kuinka ihmeessä saan lisättyä vielä yhden kuvan tähän postauksen loppuun? Kuva tulee aina ensimmäiseksi, eikä sitä saa roudattua alemmaksikaan... Jäi nyt sitten tuon pingviinipaidan peruskuva puuttumaan...blääh. Ei ossaa, ei kykene. Ja muutenkin menee hermot siinä, että kuvat pitää aina ladata käänteisessä järjestyksessä listalle. Hankalaa!

EDIT!
Asia kunnossa ja kuva paikallaan! Kiitos tuhannesti avusta :)

27 kommenttia:

  1. Tosi söpöjä luomuksia jälleen. Jotenkin mahdotooman hellyyttävä tuo "Unikeko"

    VastaaPoista
  2. Siirto onnistuu helpoiten HTML-puolella. Minulla ainakin editori tekee mitä lystää, HTML:n puolella voin itse olla ohjaimissa. :D Jos tarvitset apuja, voin antaa yksityiskohtaisemmat ohjeet.

    Ihana paita!

    VastaaPoista
  3. hasbu, no minä muka järkevänä yritinkin lisätä kuvan html puolella, mutta en mie osaa noita rimpsuja mitä siihen tarvitsee lisäillä. Sain sen silti menemään tuohon postuksen alkuun... Lisäksi jos ja kun lataan kuvan bloggeriin, miunhan pitäisi jostain sitten saada ongittua sen kuvan osoite, enkä mie kyllä ymmärrä mistä sen saan.
    Ennen miun mielestä sai ruodattua kuvia eri paikkoihin editorissa, mutta en ymmärrä miksei enää saa.

    VastaaPoista
  4. Kivat ompelukset etenkin pingviinipaita! Olen itsekin katsellut tuota pingviininauhaa sillä silmällä, että olisi kiva applikoida kyseinen hahmo johonkin luomukseen. Näitä suunnitelmia on vaan ihan liikaa..
    Minulla ei kyllä ole ollut mitään ongelmia kuvien liittelyn kanssa, joten enpä taida osata auttaa.. :(

    VastaaPoista
  5. Minä lataan aina kerralla ne kuvat, jotka lisään postaukseen. Sitten yksitellen naputan ne (täytyy pitää huoli, että kursori on aina edellisen kuvan alapuolella).

    Myös html voit käyttää niin, että lisäät vain yhden kuvan ja katsot miltä näyttää html-puoli. Siten tiedät, millanen se "rimpsu" on.

    VastaaPoista
  6. En osa ongelmassa auttaa, mutta toi paita on niin suloinen... herkullinen.. söpö.. mitä nyt vois sanoa.. upea. <3

    VastaaPoista
  7. Tosi sulonen yökkäri ja ihana paita! =)

    VastaaPoista
  8. Anonyymi, kiitos, kiitos kiitos!!! Tuo ohje auttoi minua ja sain kuvan lisättyä! Jee :)

    VastaaPoista
  9. Pitempi tauko ollut nyt täällä käynnissä ja ihan sanattomana huokailen sytän rinnassa täällä. AIVAN IHANIA taas!!! Oikeasti! Kiitos että jaksat jakaa nuo tekeleesi meidän fanien katseltaviksi myös!

    VastaaPoista
  10. Hei,

    itse siirtelen kuvia bloggerissa ihan leikkaa, liimaa -tekniikalla. Eli html-puolella maalaa haluamasi kuvan rimpsu, leikkaa ctrl+x, napsauta kursori paikassa, johon kuvan haluat, sitten liimaa ctrl+p.

    Ihania luomuksia! Vasta löysin blogisi, rupeankin tutkimaan tarkemmin :)

    Heli

    VastaaPoista
  11. Ihana idea tuo selkäpuoli yöpuvussa! Ja pingviini tietenkin on suloinen =).

    VastaaPoista
  12. Ihania taas! Pingviinin tunnistinkin heti, kun toissapäivänä sillä silmällä sitä katselin. Ja samaisilta Michas Stoffecke sivuilta sen tosiaan bongasin, siellä on paljon applikointi ideoita!

    VastaaPoista
  13. Kivat ompelukset jälleen ja niin hurmaavan väriset...minä kun voisin tehdä nyt kaiken vihreäksi ja turkoosiksi :)

    VastaaPoista
  14. Aivan ihana pingviini!

    Meilläkin on jo pingviinipaita ollut kovassa käytössä, kun sellaisen joku aika sitten sutaisin. Poika repii pingua kaulaguivista vimmatusti ;)

    Ja ihana yöpaita myös! Meilläkin tuota nukutusta välillä saa ihan toden teolla tehdä... Onneks kaatui näin synttäreiden päätteeksi ihanan nopsaan!

    VastaaPoista
  15. Ihan huippuja jälleen, lauantai-illan piristys :)

    VastaaPoista
  16. Sun blogia on ihana seurata, täällä tulee aina niin hyvälle mielelle noista sun ompeluksisata! Hyvänmielenompeluksia siis... Tuo pingviini on niin suloinen.

    VastaaPoista
  17. Hauska idea unihaalariin ja pingviinipaita on kerrassaan ihana :)

    VastaaPoista
  18. Toviin en ole ehtinyt ihailla tekeleitäsi. Ja niitähän olikin jälleen syntynyt. Tykkään varsinkin tuosta Unikeko yöpuvusta.

    VastaaPoista
  19. Voi kun taas ihania ompeluksia :)

    VastaaPoista
  20. Ihania molemmat! Tosi hyvin sopiikin pallotrikoo pilvien kanssa. Huippusuloinen on kyllä pigviinikin ja niin kivoja kuvia pikkumiehestä :)

    VastaaPoista
  21. Onpas iskevä tuo pingviinipaita. Jotenki ihan meidän kohta nelivuotiaan Veikon näkönen:)
    On se hienoa, kun on käsillätekemisen taito ja pää täynnä ideoita! Mieheni kanssa aina ihaillaan käsitöitäsi, sun blogiasi siis myös mieheni tykkää katsella, vaikkei muuten ole tällaisista kiinnostunut:)
    Voisitko tällaiselle tupelolle neuvoa, että onko joku kuvaohjelma tai vastaava millä saat tuon kuvan irti taustasta? juu know? KUn olis niin kiva omaankin blogiin laittaa tuollaisia kuvia niinku sulla ja monella muulla oon nähnyt ettei ole taustalla mitään? Mutta oon niin törppö etten tiiä miten ja millä tuollasia kuvia saa tehtyä?

    VastaaPoista
  22. INCREDIBLY cute! So nice to use the clouds as a background, not just as a fabric like so many other has done!

    VastaaPoista
  23. Olen innostunut itsekin applikoinnista, ja kiinnostaakin, millainen applikointijalka sinulla on käytössäsi? Berninani mukana tuli yhdenlainen applikointijalka, jossa se ommeltava alue näkyy kokonaan ja jalat ovat leveällä, mutta lisätarvikkeena saisi myös läpinäkyvän applikointijalan, joka voisi illa kyllä kätevämpi... paininjalka painaisi samalla ommeltavaa aluetta ja lopputulos saattaisi olla napakampi..?!

    VastaaPoista
  24. Ihania Ompeluksia! Tuo pinkku on huippu.. Mullakin on tuota nauhaa.. :)

    Tiina: Berninan applikointipaininjalka on aivan huippu! Siinä on läpinäkyvä etuosa ja se "suksi" on tavallista lyhyempi, joten sillä on helpompi applikoida pieniä juttuja ja eteenkin ympyröitä. Suosittelen! :)

    VastaaPoista
  25. Nape, minä käytän kuvankäsittelyssä vain tuota Photoshopia, enkä muista tiedä mittään. Voi olla että netistä löytyisi myös joku ilmainen versio, mutta itse en ole tosiaan tutustunut tarjontaan enkä siten myöskään niiden toimivuuteen yhtään...Kohde pitäisi kuitenkin saada jotenkin rajattua ja kopioitua omaksi tasokseen ja sitten taas liitettyä halutulle pohjalle.

    Tiina, siis miehän applikoin edelleenkin ihan tavallisella paininjalalla. Ja kyllä, applikointipainijalka helpottaisi hommaa varmasti erittäin paljon :) Varsinkin tuota "unikeko" tekstiä applikoidessani, mietin miksen ole vieläkään saanut sellaista hommattua...

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.