maanantai 1. helmikuuta 2010

Pieni postaus vain näin työviikon alkuun. Eurokankaasta löytyneelle vihreälle singletrikoolle applikoitui hetken mielijohteesta RaiTaSukKa-aPiNa. Apina on tehty veloureilla ja applikoinnissa olen käyttänyt apuna kaksipuoleistaliimaharsoa sekä ensimmäistä kertaa elämässäni irtirevittävää tukikangasta. Toimii! Resorin väriä mietin kauan ja aluksi mielessä olikin laittaa kanttaus reippaasti punaisesta, mutta päädyin kuitenkin rauhallisempaan vaihtoehtoon, eli okrankeltaiseen. Resori on Myllymuksuilta.



P.S. Ja vaikka tällä postauksella ei ole niin yhtään mitään tekemistä JNY :n trikookankaiden kanssa, tahdon jakaa nyt oululaiset ihmiset kuitenkin kanssanne tiedon, että Lasten Metsolan liikkeestä on saanut ostaa niitä jo muutaman viikon ajan. Ainakin pilviä ja viidakkoa löytyi pakoilta. Tiedoksi vain siis jos joku ei tätä vielä sattunut tietämään :)


47 kommenttia:

  1. Ihana paita! Ja kiitos kangasvinkistä, en tiennyt moisesta. Täytynee lähtä piakkoin tarkistamaan valikoima. Tosin ikasyriltä oon saanu ihan huippua palvelua, joten täytynee ihan kannatuksen vuoksi jatkaa tilaamista sieltäkin :)

    Jii

    VastaaPoista
  2. Söpö apina-paita! Minäkin jostain luin (oisko ollut peräti Metsoloiden nettisivuilta), että Metsoloilta myös saa JNY Designin kankaita.

    VastaaPoista
  3. Tosi suloinen paita. :) Kiitos Metsola-vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana! Ja tuo ilme... VAU!

    Tykkäsin paljon myös edellisen postauksesi mustekalasta, mutta en päässyt sitä silloin kommentoimaan...

    VastaaPoista
  5. aivan ihastuttava paita jälleen kerran,voiko suloisempaa apinaa ollakaan:)

    VastaaPoista
  6. Lauantain Kalevassa oli mainos! Minkä hintaista oli? Niitten sivuiltakaan ei selvinnyt.
    Oliko siellä niihin yksvärisiä trikoita? Niitä ois kiva kans..

    Kiva apina paita!

    VastaaPoista
  7. Söpö apina :).
    Loppuu jo sanat, kun kerta toisensa jälkeen saa ihastella ompeluksiasi!
    Kiitos metsola vinkistä, täällä yks oululainen joka ei asiasta tiennyt...

    VastaaPoista
  8. aivan ihana..niinku aina nää sun tekemät...

    VastaaPoista
  9. Voi miten lystikäs apina. Söpö kuin mikä.

    VastaaPoista
  10. Tosi kaunis apina-paita! Tykkään tosi paljon! Mä tuossa syksyllä sanoinkin niille siellä kaupassa että voisivat alkaa myymään niitä ;) Täytyykin lähteä käymään siellä, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  11. Ihanan sympaattinen apina ja tosi kivat värit-jälleen kerran.

    VastaaPoista
  12. Tosi upea apina-paita! :)

    Ne JNY designin kankaat Lasten Metsolassa maksaa 16,90e metri ja apinaakin pitäs löytyä noiden Annikan mainitsemien lisäksi! :)

    VastaaPoista
  13. Upea apinapaita! Mikä tuon irtirevittävän tukikankaan tarkoitus on? Onko hyvä siis etenkin joustaville kankaille aplikoitaessa vai?

    VastaaPoista
  14. Voi mahtava! Aivan ihana ilme on tällä tyypillä! Sä olet ihan uskomaton näiden kanssa! <3

    VastaaPoista
  15. You are making the most beautiful things! I just look att the pictures, but I really like your blogg!

    VastaaPoista
  16. Veikeä pusero!
    Minulla on ollut ajatuksena myöskin tehdä apinapusero mutta nyt tuli lisää haastetta ettei tule samanlainen.. ..kun yleensä huomaamattaan alkaa hahmotella samantyylistä kuin joskus on jossakin nähnyt ja tarkoitus ei ole kuitenkaan "varastaa" toisen ideoita..
    Mutta siis kaunis lopputulos jälleen kerran!

    VastaaPoista
  17. Veikeä apina ja paidan värit jotenki niin kivat! Kiitos suuresti Metsola vinkistä, oli suunnitelmissa tilata juuri noita kankaita, mutta kiva että niitä löytyy nyt täältäkin.

    VastaaPoista
  18. Minen ala! Liian ihana paita. Olet huipputaitava.

    Kiitos vinkistä, metsolaan käy minunkin tie.

    VastaaPoista
  19. Ihana ! Miksi minä olen niin tumpelo ompeluissa ?! Et meillekin tekis moista ;)

    VastaaPoista
  20. Oi että, miten sä osaatkin tehdä kaikkea noin ihanaa? Aivan upeita, olisi ihana osata itsekin, mutta ompelukone ei oikeen ole mun kaverini...

    -Tiuku-

    VastaaPoista
  21. I have visit your blog several times and you are fantastic!!! you clothing are so nice. This shirt is SUPER!!! you are the queen of applications :)

    VastaaPoista
  22. Saako kysellä, et millä tikillä ompelet noi reunat esim. tuohon apinaan? :) Aivan iki-ihana blogi sinulla!!

    -Iinaliina

    VastaaPoista
  23. Tosi upeita on aplikointisi! Ihan huippua on, kun olet niin ahkera ja blogiin ilmestyy vähän väliä uusia ihanuuksia, joista inspiroitua!

    VastaaPoista
  24. Ihana Apina. pakko kehua että Metsolan väki taisi saada idean noista Ikasyrin kankaista minulta. Minä niistä vinkkasin kun en jaksanut mistään nettikaupasta tilailla;) pitääpä käydä ostoksilla.

    VastaaPoista
  25. Mahtava paita, jälleen kerran!

    VastaaPoista
  26. AnniKa, made by KA tuossa ehtikin vastata jo kankaan hinnasta :)

    tanjuska, irtirevittävä tukikangas on hyvä juuri venyville kankaille ja tietysti ohuille kankaille ylipäätään. Tukikangas laitetaan siis sinne kankaan nurjalle puolelle ja sitten kun kirjonta on valmis se revitään pois.

    Iinaliina, tikkinä on ihan tiheä siksak-ommel vain. Tässä applikaatiossa käytin sellaista siksak:ia joka tekee tikin hieman vinottain.Piston pituus oli toiseksi pienin mahdollinen (olikohan se joku 1,2) ja leveys tuon miun koneen mukaan 2,5.

    PRINSESSATRIO ja hennak, aivan huippua että ovat Metsolassa tarttuneet vinkkeihinne :) Oli todella iloinen yllätys, kun he ohimennen kyselivät joulukuun alussa sähköpostilla, että mitä olen tykännyt JNY:n kankaista noin niinkuin yleensä, ja samalla kun vastailin tajusin että jee kohta niitä taitaa pystyä ostamaan ihan tuosta läheltäkin :)

    VastaaPoista
  27. ihana apinapaita :-)
    jos vain pääsis yksin!!! sinne Metsolaan.... voisi ainakin tsekata valikoima... vaika vasta eilen tuli "pieni" kangaspaketti ikasyrilta...

    VastaaPoista
  28. Kuinka sinä teet tuon. Aina yhtä ihania (ja todella taitavasti toteutettuja vieläpä)!? Minen oikeasti käsitä. =O Edelleenkään.

    Ja kiitos (vaan) paljon tuosta kangasvinkistä!! Meillä varmaan vielä johonkin väliin muutama palanen mahtuisi... ;-D

    VastaaPoista
  29. On nää vaan niin ihania! Ihailen sun mielikuvitustasi ja ideoitasi valtavasti!

    VastaaPoista
  30. Suurkiitos taas ideoistasi, on kiva käydä katsomassa sun tekemiä ompeluksia. On niin iloisia kuvia, että tulee itsekkin hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
  31. IIIIIKS!!! Aivan i-ha-na. Voi kunpa kaupoistakin sais jotakin tällasta...tai sitten osais tehdä itse. siis mieletön. yksinkertaisesti mieletön. :)

    VastaaPoista
  32. Ihana apina! Sinä se osaat! :)

    VastaaPoista
  33. Onpas kivan värinen vihree! Mulla on ihan selkeesti vihree kausi menossa, kaikki vihree innostaa lasten vaatteissa juuri nyt :) Apinakin jälleen kerran niin hassun hauska!

    Minä juuri eilen kävin Lasten metsolassa kankaita ihastelemassa. Ehdotin heille, että voisivat ottaa myyntiin myös jofotexin ja mjukatygerin kankaita kun niitä ei mistää vielä Suomesta saa :D

    VastaaPoista
  34. Teillä siellä Oulussa on kyllä vaikka mitä... Ihan kateeksi käy :) Ja hienoja vaatteita jälleen!
    Mutta nyt ois kysymys irtirevittävästä tukikankaasta: Onko se sellaista mitä ei silitetä kiinni? Miten sitä oikein käytetään? Ostin käsittääkseni sellaista Kangastukusta (valkeaa, paksuhkoa kertakäyttölakanan oloista juttua), mutta en ole osannut käyttää sitä. Luulin että se silitetään....

    VastaaPoista
  35. PikkuHoo, voi että kun tarttuisivat tuohonkin kangasehdotukseen!!! Kysyntää olisi taatusti.

    Anonyymi, minulla on myös tuollaista lähes paperimaista irtirevittävää tukikangasta. Se siis laitetaan sen kankaan nurjalle puolelle, jolle ollaan applikomassa tai kirjailemassa sitä kuvaa. Eli tässä tapauksessa paidan etukappaleen nurjalle puolelle. Sitä ei kiinnitetä mitenkään vaan aletaan vain ommella kuviota ja tämä tukikangas siellä kaiken alla auttaa siinä ettei alukangas veny tai esim. vetäydy pahimmassa tapauksessa sinne koneen sisälle, niinkuin tiheässä tikissä joskus saattaa ikävästi tapahtua. Nyt tilasin juuri itse kangastukusta kiinnisilitettävää irtirevittävää tukikangasta (ainakin mielestäni...) ja nyt sitten odottelen että pääsen testaamaan millaista se mahtaa olla käytössä :)

    VastaaPoista
  36. Olet taas tehnyt todella upeita paitoja ja se suunnittelemasi kangas oli söpöä :) Olet kyllä taitava piirtämään sekä tietenkin ompelemaan.
    Ja siksi tupsahdankin tänne taas neuvoja anelemaan, kangasväreistä tälläkertaa.
    Minullakun on vain nuo surkeat tiimarin värit ja tahtoo aina kun monella kalvolla painaa niin värit levitä siinä kohtaa missä väri vaihtuu, niin tapahtuuko näin herkästi myös niillä sinun väreillä kun olen harkinnut uusien laadukkaampien värien hankintaa, mutta turha niitä on ostaa jos vika onkin käyttäjässä. Siis esim. ensin painaa pallon valkoisella ja sen ympärille mustalla niin musta leviää valkoisen reunan päällä vaikka valkoinen olisi ihan kuiva. Ja silmiin kun tekee niitä pieniä mustia pisteitä ei ne pysy kun leviää ihan mahdottomasti. Kiitos jos jaksat kertoa omista kokeiluista ja kokemuksista, sinulla on kaikki aina niin siistejä.

    VastaaPoista
  37. Your clothes are really perfect! I don´t understand how you get your ideas? The details are more than perfect, and your applications seems to come from dreams! The inspiration that your clothes gives are more than I can handle! The ideas just spinning around in my head every time I see your new creations...

    VastaaPoista
  38. Kiitos vinkistä! Mahtavat värit apina-paidassa.

    VastaaPoista
  39. Löysin blogisi pari päivää sitten, ja nyt olenkin viettänyt täällä kaiken vapaa-aikani, aivan mielettömiä luomuksia sulla! Sormia syyhyttää päästä itsekin kokeilemaan, huippuja ideoita täältä kyllä saa. Olet kyllä taitava! Täytynee ihan aluksi tilata Lasten Metsolalta noita raitakankaita ja ommella tytöille hupparit. Eipä juolahtanut mieleen, että niitäkin voisi ommella itse, kun kaupoista olen turhaan mieleisiä etsinyt. Joten kiitoksia ideoista! :)

    VastaaPoista
  40. Kiitos tukikangasneuvoista. Täytynee vain rohkeasti kokeilla miten se toimii. Tähän asti olen laittanut tavallista silitettävää tukikangasta nurjalle, mutta sen pois saaminen on välillä aika hankalaa...

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.