perjantai 28. elokuuta 2009

Teddykarhujen villi retki



Hassut karhu-otukset painuivat mangonkeltaiselle trikoon lopulle. Vuoritin hupparin ruskealla trikoolla ja kanttasin tummanruskealla resorilla. Kaavat olen jälleen muokannut omasta perustrikoopaidan kaavasta. Kangasvärinä oli Folk Art Fabricin tummanruskea kangasmaali. Jotenkin tykkään tuosta hahmosta, vaikka en nyt ole aivan varma näyttääkö se edes karhulta (niin kuin ajattelin) vai lähinnä joltakin hamsterilta :) Mutta elukka ku elukka! Uudistin myös hieman noita omia nimikointinauhoja, kun olivat päässeet loppumaan. Huppariin on tarkoitus tehdä vielä housut ruskeasta trikoosta mangonkeltaisilla kanttauksilla. Jospa sitä saisi taas viikonloppuna varastettua jostakin aikaa ompelukoneen äärelle...

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Kangasvärejä ja kangasta

 

Sainpas vihdoin aikaa kokeilla Donnolta tilaamiani uusia kangasvärisävyjä. Leijonapaitaan pääsi mukaan uusista maaleista okra, vaaleanruskea ja limenvihreä. Todella kauniita sävyjä!!! Lisäksi tilasin myös mm. sinivihreän ja muutamia metallisävyjä. Nyt vain pitäisi keksiä niillekin sopivat testikuviot :) Leijonat on painettu kolmella sabluunalla, tähti sabluuna on jo vanha tuttu viime postauksen tähtipaidasta. Kankaana on valkoinen trikoo (onnekas kirpputorilöytö muuten - hirmusti kangasta 2,50 euron hintaan) ja resori Myllymuksujen okraa. Tästä tuli sävyiltään juuri tällainen alkusyksyn paita!

 



Onnistuin loppuviikosta löytämään Eurokankaasta tällaista turkoosipohjaista sydänkangasta. Kaavoiksi pikku-miehen kalsari-/yöpukuun valikoitui vanha kunnon raglanhihainen paita ja Ottobre 1/2009 Nunnu trikoohousut. Tummanruskea resorikanttaus tuo sydämien sekaan ripauksen tarvittavaa äijä-meininkiä :) Vai mitä?


sunnuntai 16. elokuuta 2009



Minun oma aikani on nyt karannut johonkin... Jos joku sattuu sitä näkemään, viitsittekö opastaa takaisin tänne? Mutta siis oikeasti. Eipä juuri ehdi nykyisin mitään tekemään. Viikonlopun säälittävä saldo on beigestä joustofroteesta ommellut haalarit. Tähti on applikoitu eteen luonnonvalkoisesta velourista. Haalareiden kaveriksi painoin myös nappilistallisen tähtipaidan kahdella erikokoisella sabluunalla.

EDIT: Piti vielä sanomani, että trikoohousut on siis tehty samalla kaavalla kuin NÄMÄ. Valkoiset kuvassa näkyvät raidat ovat siis taskujen kanttausta :) Ovat muuten tosi toimivia housuja. Tein näitä joku aika sitten useampia kappaleita erivärisinä ja nämä turkoosit sattuivat nyt sopimaan paidan kanssa yhteen.

maanantai 3. elokuuta 2009

Koiruuksia ja kokeiluja

Erinäiset "hippi" -eläimet tuntuvat pomppivan säännöllisen epäsäännöllisesti painatuksiin tällä suunnalla. Koirapaidan ajatuksena oli tehdä jotain rauhallisen ruskeaa ja ihan mukava tästä tuli. Paita on nyt harmillisesti vähän miten sattuu mallipoikasen päällä. Johtunee siitä, että tein tämän kokoa suurempana kasvunvaraa silmällä pitäen. Kangasvärit ovat jälleen hyväksi havaittuja Donnon värejä, beige kangas Eurokankaan kilokankaita ja tummanruskea resori Myllymuksuilta.



Retkahdin viikonloppuna jälleen ostamaan Eurokankaasta lisää velouria, kun juuri sain järjestelmällisesti tuhottua miltei kaikki varastoni tilan toivossa... Noh, kokeiluluonteisesti testasin sitten miltä näyttäisi haalari hihoilla :) Tästä tuli tosi hauska oloasu. Ajattelin koettaa samaa mallia myös jostakin kuviojoustofroteesta.



Tässä myös vilkaisua iltahetkien näpertelystä. Vitsit mie olen itsestäni niiiiin ylpeä! Siis minä olen virkannut :) Ajatuksena on tehdä näistä jonkinmoinen torkkupeitto. Sävyt on tylsästi suoraan meidän sisustuksesta tummanruskea, beige ja valkoinen, vaikka isoäidinneliöiden luonteeseen kaiketi kuuluisikin riemunkirjavuus. Mutta minä tykkään näistä aivan mielettömästi!!! Voisin syödä näistä jokaisen palan :)