lauantai 29. syyskuuta 2012

Viluvarpaan villasukat

 
 
 
 
Sain teiltä todella hyviä ideoita ompeluinspiraation palauttamiseen. Yksi niistä oli neulominen, johon päätinkin sitten tarttua ensimmäiseksi. Ilmat viilenevät ja niin myös varpaat.  Villasukkaurakointi sai siis luvan alkaa. Vitsit olen taas niin ylpeä että sain tehtyä kaksi samanlaista sukkaa!!! Toisaalta mietin näitä tehdessäni, että pitääkö villasukkien edes olla samanlaiset. Niin pitääkö? Valmiista raitalangasta olen kyllä itsekin tehnyt tarkoituksella ns. eriparisukkia, mutta voisihan ideaa lähteä viemään vielä pidemmällekin.
 
Näiden Apina-sukkien ohje on täältä, tosin sovelsin niihin myös tätä ohjetta, koska Apina-sukkien koko oli meille liian suuri. Lankana minulla oli 7 Veljestä. Laitoin vielä sukkien pohjiin mustaa ABS Latexia liukuesteiksi, jotta ne eivät luistaisi touhutessa.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

19 kommenttia:

  1. Ihanat! Äitini teki mule sukat, joissa terät, sukan "päkiäosa", kantapää ja varsi on eri väreillä. Toisessa sukassa kaikki värit on toisinpäin. Siis tavallaan kaikki osat keskenään eri värisiä :)Yks sukka siis neljällä eri värillä. Ihanat peppipitkätossu sukat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaa ihanilta. Tuollaiset pitäisi melkein tehdä itselle. Ja sellaisilla toooosi pitkillä varsilla :)

      Poista
  2. Itse olen nähnyt ja tehnyt sukkaparin, jossa toinen on harmaa ja toinen punainen.

    VastaaPoista
  3. ihanat :) tahtoo oppia myös tekemään.

    VastaaPoista
  4. todella ihanat sukat!!!

    ompeluintoa palaa varmasti kolmanen parin jälkeen :-), minä tyydyn korjausompeluun tällä hetkellä, ei uutta nyt tarvitaan

    VastaaPoista
  5. ihant varpaiden lämmittimet

    VastaaPoista
  6. Tottakai villasukat saa olla eripariset! Itse teen paljonkin eriparisia sukkia. Ainut, että itse olen tarkka siitä, että sukat ovat saman kokoiset keskenään. Häiriinnyn meinaan suunnattoman paljon, jos jaloissani tuntuu erilaiselta. Enkä osaa siksi tehdä kokonsa puolesta eriparisia muillekaan. Mutta väreillä ja kuvioilla on ihana leikitellä!

    VastaaPoista
  7. Ihanat! Mä en jaksa tehdä sukkia, kun juuri kun saa valmiiksi niin pitää aloittaa sama uudestaan. :D Yleensä toinen jääkin sitten puolivalmiiksi. Voisin siis hyödyntää tuota ideaa erilaisista sukista ja koota kaikki paria vaille jääneet, jos vaikka olisi samaa kokoa kaksin kappalein. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin tutulta! Itse sain valmiiksi viime syksynä muistaakseni viisi erilaista lapasta, joihin mihinkään en saanut paria tehtyä. Miinuksena oli vielä, että ne kaikki olivat saman käden lapasia... :)

      Poista
    2. Hehee, täällä ilmoittautuu kanssa yksi joka aloittaa aina vasemman käden lapasesta, mutta jos ei olekaan tyytyväinen, ei tee paria. Joten yksikätisille vasenkätisille olisi täällä aika monta lämmikettä!

      Poista
  8. Oih! Kuinka ihanat. Mä en neulo sukkia, koska en viitsi tehdä kahta samanlaista. Onneksi mulla on äiti, joka mielellään neuloo sukkia.

    VastaaPoista
  9. Joka talvi pitää muutamat sukat neuloa :) Ihanan terapeuttista. Nyt ekaa kertaa puikoilla junasukat !

    Nämä apinasukat näyttää oikein kivalle ja heti rupes mielikuvitus laukkaamaan millaiset voisin kehitellä meidän tyttöille, kuvioneule tosin on kauhistus mulle. Pitäisi harjoitella, mutta niin tylsää jos tulee huono lopputulos...

    VastaaPoista
  10. Käsittämätön lahja tämä neulominen. Itse kuulun siihen kansaa, jolla juuri ja juuri pysyy virkkuukoukku kädessä. Harmittaa kun ei vaan opi. Onneksi suvussa on lahjan omaavia ja saamme villikset niistä lähteistä. Näin hienoja ei kyllä ole saatu :)

    VastaaPoista
  11. Meillä on nuo samat sukat ruskeana. Hauskan värikkäät teit!

    VastaaPoista
  12. Heh, päättelin juuri samanlaisia apinasukkia, eri värisiä vain. :) Vielä pitäisi kahdet pienemmät ahkeroida. Hauska malli ja aika helppokin.

    VastaaPoista
  13. Ihanat sukat! Iskee itsellekin neulomisinto.:)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.