maanantai 23. syyskuuta 2013

Uutta oppimassa - Steeking

























Huh, minä tein sen. Leikkasin juuri neulomani kirjoneuleen edestä auki saksilla!!! Huolittelin reunan ompelukoneen kolmipistesiksakilla useamman kerran päällekäin ennen kuin uskalsin tarttua saksiin  ja sitten sitä mentiin, niks-naks vaan! Ja niin vaan reuna pysyi kuosissaan eikä lähtenyt purkaantumaan. Tein kirjoneulenutun tätä ohjetta muokkaillen. Ja vielä pitää tuota kauluksen seutua muokata lisää - nousee mielestäni kuitenkin liian ylös, eli koetan vielä näin jälkikäteen avartaa kaula-aukkoa hieman. Mutta se on kaunis . Lankana minulla oli Dropsin Karisma ja 2,5 puikot. Vetoketjun ompelin neuleeseen käsin kiinni venymisen minimoimiseksi. Ja tämän "steekingin" myötä avautui kyllä aivan uusi maailma varsinkin kirjoneuleiden tekemiselle, kun koko työn voi neuloa oikeilla silmukoilla pyöröneuleena. Valkoisen rengasvetoketjun olen ostanut Royal-tuotteelta.

39 kommenttia:

  1. Hei!

    Kylläpä on kauniisti puettu taas tuo suloinen pikkumies. Käyn täällä ihailemassa ja inspiroitumassa kivoista ompeluksistasi ja ihailtavan taitava ja aikaansaapa olet. Kaunista syksyä! Hanne

    VastaaPoista
  2. Ihana! Muistan tuon neuleen leikkaamisen tunteen, olen kerran villatakin samalla tekniikalla neulonut esikoiselleni. Samainen takki otettiin tänä syksynä käyttöön ja mukavasti tulvahti mieleen se leikkaamisen jännitys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta tuli kyllä vähän sellainen kipinä nyt tähän touhuun, että tämä ei jää tähän :) Mikään ei juuri ole ollut tympeämpää kuin kirjoneuleen tekeminen nurjilla silmukoilla ja samalla niiden lankojen kuljetus...puuh. Tämä oli tuolta osin niin ihanan helppoa <3

      Poista
  3. Ihana! Muistan tuon neuleen leikkaamisen tunteen, olen kerran villatakin samalla tekniikalla neulonut esikoiselleni. Samainen takki otettiin tänä syksynä käyttöön ja mukavasti tulvahti mieleen se leikkaamisen jännitys :)

    VastaaPoista
  4. Oi kuinka ihana! Ja hieno idea tuo neuleen leikkaaminen. Uskaltaisikohan sitä joskus itsekkin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli yllättävää miten helposti tuo kävi sen suuren henkisen taiston jälkeen :) Ans kattoo nyt sitten miten kestää purkautumatta hamaan tulevaisuuteen, mutta jos tällä ja vastaavanlaisilla tavoilla ollaan tehty norjalaisneuleita vuodesta pottu ja nakki, niin miksipäs se ei toisaalta toimisi :D

      Poista
  5. Ompas ihana neuletakki :) Aika jännää puuhaa varmaan alkaa leikkaamaan tuota neuletta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään kun en mikään neulojavirtuoosi ole, vaan tällaisten aikaan saaminen on loppujen lopuksi aika kovan työn takana, niin niihin saksiin tarttuminen oli juuri valmistuneen vaatteen edessä aika hurjaa. Mutta kyllä kannatti! Olen niin iloinen :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt kun saisi vielä fiksattua vähän tuota kaula-aukkoa samalla kun suunnittelee seuraavaa :)

      Poista
  7. Ihana! Ja niin mielettömän suloinen omistaja takilla :)

    VastaaPoista
  8. Voi, miten suloinen asu suloisella lapsella! :)

    Mä olen monta kertaa aikonut yrittää tuota leikkaushommaa, mutta jänistän aina. :D "Menee tämä villapaitanakin!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma täällä. Nytkin piti muka vetääntyä piiloon muilta omaan rauhaan leikkaamaan, että jos sössin kaiken voin vihellellen kadottaa tekeleen johonkin ja ehkä sitten sen löytyessä syyttää lapsia :) No ei vaiskaan. Mutta piilossa piti leikata ja samalla henkeä pidättää :D

      Poista
  9. Upea! Ja hurja teko tuo leikkaaminen, mutta täysin sen arvoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itse olen aivan innoissani että näin voi todella tehdä. Huisia!

      Poista
  10. Kyllä on kaunis neuletakki! Ja kiitos ideasta, minäkään en tykkää nurjien silmukoiden kutomisesta, joten saatan tätä joskus kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Netistä löytyy kivasti erilaisia tekniikoita tähän, että suosittelen kyllä testaamaan :)

      Poista
  11. Voi miten kaunis! Hui! Kylmät väreet menivät pitkin selkää kun luin tuosta neuleen leikkaamisesta! ;)

    VastaaPoista
  12. Tää on ihana! Muutenkin on tullut vietettyä blogissasi tuntikausia, inspiraatiota on enemmän kuin aikaa toteuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa että täältä on löytynyt jotain katseltavaa. Juuri itse kahlasin alkuaikojen postauksia läpi ja palauttelin sinne Vuodatusblogin myötä kadonneita kuvia takaisin :)

      Poista
  13. Mulla odottelee juuri yksi neuletakki tuossa pöydän nurkalla, että kerään rohkeutta sen leikkaamiseen :). Täytyy vielä lueskella netistä parit eri versiot ohjeista ja vinkeistä niin niin jospa sitä sitten uskaltaisi. Olin ajatellut ompelevani reunat ihan suoraompeleella, oletko lukenut että siksakki olis varmempi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en törmännyt nopeilla selauksilla ohjeeseen jossa olisi käytetty suoraaommelta, mutta nimerkki Aivosolu kertoikin tuossa, että Islannissa lankakauppias oli neuvonut juurikin tuota kaksinkertaista tiheää suoraa ommelta - eli luulisi siis toimivan :) Kovin tiheissä ompeleissa vaan kannattaa olla tarkkana koneen kanssa, ettei se ala junnata liikaa paikoillaan ja venytä neulosta aalloille.

      Poista
  14. Kuulostaa tosi kätevältä, mutta en tiedä riittäisikö itselläni rohkeus... Antaisihan se toki uusia mahdollisuuksia ja tekisi neulomisesta tosiaan paljon mukavampaa. Kovin on nätti villatakki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tekniikkahan voisi koettaa ensin johonkin ei niin tärkeään neulokseen - vaikkapa vanhaan parittomaan villasukkaan tms.

      Poista
  15. Asuin joskus Islannissa ja sielä tuli neulottua puikot sauhuten juurikin pyöröpuikoilla kaikenlaista paitaa ja takkia. Paikallinen lankakauppias neuvoi ompelemaan 2x tiheällä suoraompeleella leikkauskohdan molemmin puolin ennen saksimista. Hyvin on pysyneet kaikki tekeleet ehjänä. Kolmipistesiksak toimii varmasti myös, toki siinä ompelukohdasta tulee vähän leveämpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä. Erittäin hyvä tietää. Pitää ehdottomasti kokeilla suorallakin. Pitää vaan olla tarkkana ettei neulos veny liikaa jos tikin on oltava tiheä. Minun ompelukoneessani kun ei saa säädettyä paininjalan puristusta, niin tuo kolmipiste siksak oli sellainen hellä valinta neuleelle. Vetoketjun kanssa tikin leveyskin oli juuri oikea. Jos tekisi nappilistan tuohon miehustaan, suoraommel olisi varmasti parempi valinta.

      Poista
  16. Aaawwww, kerrassaan ihastuttavia kuvia! Aamulla mittari näytti +2º, tänään on pakko päästä neulomaan jo.Ajattelin myös ommella bambusta/merinosta aluvaatteita vauvalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin vielä jotain neuloa. Odottelen kyllä innolla noita uusia merinovillaneuloksiakin kauppoihin.

      Poista
  17. Uskomattoman kaunis takki. En olisi ikinä ikinä kuuna päivänä mennyt leikkaamaan mitään tuolla tavalla. Rohkea olet ja taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Uhkarohkea pylly eellä puuhun menijä, jos miulta kysytään :D

      Poista
  18. Voi kun on pikkuinen niin sävysävyyn harmaavalkeissa... :) Ihanat neuleet!

    VastaaPoista
  19. oi, onko tuolle leikkaamiselle ihan oikea termikin? :) oon tehny itekin joskus vuosia sitten samalla tavalla - paljon neulovan äitini kauhuksi :D hyvin onnistui, mutta oon pysytelly hiljaa, ku en oo kehannu paljastaa tämmöstä kamalaa etikettivirhettä ;)

    VastaaPoista
  20. Ihana! Ja olen saanut itsekin Islannissa asuessani saman suoraommelvinkin vuokraemännältäni. Hän oli silloin lähes 80-vuotta vanha ja neulonut koko ikänsä juuri steekkaamalla :) Ja jos haluat kaula-aukosta vähemmän korkean niin tee pari lyhennettyä kierrosta ennen kuvioneuleen aloittamista niin silloin niskasta tulee etuosaa korkeampi (tai etuosasta matalempi).
    Elli

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.