sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Mitä voisi tehdä I k a s y r : sta ostettujen pilvikankaiden jämillä? Nyt niille löytyi käyttöä, kun muistin laatikon pohjalle unohtuneet kaavat mm. tähän sympaattiseen norsuun. Kaavat ovat Alan Dart:in suunnittelemat. (Kiitos Kanka-tädille!!!) Aika on mennyt sujuvasti hys-hys-joulujuttujen tekemiseen. Onneksi aina välillä voi leikata palaset kauniista kankaista ja ommella vain sen kummemmin kikkailematta vaikkapa sitten näitä paitoja ja bodyja :)
_______________________
Apina ja leijona trikoo on myös I k a s y r :lta. Kanttaukset tein tällä kertaa vain tummanruskealla trikoolla. Paidan kaava on Ottobrelehdestä 6/2009 "Outo otus raitapaita". Tässä siis tuli nepparit hauskasti molemmille olille.
--------------

Joulun odotus tarvitsee aina hitusen punaista tonttulakin seuraksi. Pallotrikoo on Eurokankaasta ja kaulus on kantattu Myllymuksuilta tilatulla punaisella resorilla._____
Ihana valko-ruskea -pöllötrikoo on Jofotex :lta. Kanttaukset ovat tummanruskeat, vaikka näyttävätkin kuvassa mustilta.

perjantai 27. marraskuuta 2009

R is for RuttuNuttu

___________
_______

Yöpukuja jälleen. Tällä kertaa vain vaihteeksi taas hieman rauhallisimmissa väreissä. Ruudullinen trikoo on Eurokankaan suloinen palalöytö, joka lähes vaati tekemään tuollaisen "Burberry" -tyylisen kokeilun :) Ja tuollaiseen pappa-tyyliseen kaulukselliseen trikoopaitaan ruudullinenkuosi on tietysti mitä sopivin. Valkoinen ohut trikoo on taitanut myös tarttua joskus mukaan Eurokankaasta. Applikoin molempiin paitoihin R-kirjaimet kaksipuolisen liimaharson avulla.
______
Houkutteleva kangaskasa pöydällä senkun kasvaa kasvamistaan... Voisikohan joulupukilta pyytää lahjaksi hieman lisää aikaa vuorokauteen?

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Tämä Jofotex :in ruskea/oranssi Nattåget interlocktrikoo oli mietinnän alla tällä suunnalla kauan. Ensinnäkin luulin oranssin olevan nettikuvien perusteella hieman keltaisempaa - vaikka esittelyteksti tietysti sanoikin värin olevan oranssi. Kangasta pyöritellessä sitten en saanut siitä mielessäni mitään muuta aikaan kuin yöpukuja tai alusvaatteita. Onneksi päätin kuitenkin alkaa vääntää siitä sinnillä paitaa. Nappilistalla pystyi itseasiassa karistamaan aika mukavasti sitä yöpuku-kalsarimaisuutta kuosin luonteesta - ja nyt olen jo melkoisen myyty tälle kankaalle :) Tästä pitää ehdottomasti tehdä jotain muutakin!!! Myllymuksujen oranssi resorikanttaus kaula-aukossa pisristää paitaa juuri sopivan ripauksen verran.
____
Sinapinkeltaisia velourhousuja en ole tehnyt käytettäväksi tämän paidan kanssa, mutta laitoinpa ne nyt mukaan kuvaan, kun ne samaan aikaan valmistuivat. Kaavana on sama Ottobren Vilkas velourhousujen kaava kuin aiemminkin. Nyt lisäsin niihin prässien lisäksi paikkataskut eteen. Velour on tilattu aikoinaan Kangastukusta.

torstai 19. marraskuuta 2009

Wroom - Wroom - Walmet!

Oulussa sijaitsevasta Lasten Metsolasta löytyi kankaana mm. tätä suloista kelta-ruskeaa Walmet -traktorikangasta! Kangas muistuttaa luonteeltaan kovasti Murun neuloksia. Meillä tästä syntyi hiipahuppari. Hupussa on vuorina Myllymuksujen mangonkeltaista bambujoustofroteeta ja kanttauksissa mangonkeltaista resoria.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Viidakkoa ja velouria

Tämä I k a s y r :sta ostettu viidakko interlocktrikoo on kyllä jotain maailman ihaninta! Ensimmäinen ompelukseni tästä kankaasta oli sitten ihan peruspaita. Kangas on jo itsessään niin hauska, ettei sitä tohdi lähteä sotkemaan millään ylimääräisellä kikkailulla. Resoreiksikin valitsin pitkän harkinnan jälkeen vain mustan, jottei ne veisi liikaa huomiota kuosilta. Tein paidan kaveriksi "prässihousut" turkoosista velourista, joka on myös suloinen yllätys Ikasyr :n suunnalta. Housut on tehty Ottobren Vilkas velourhousujen kaavoilla.

Suloisesta Jofotex :n norsu interlocktrikoosta syntyi tällainen puku yöasutarvetta täyttämään. Kaava on itse piirretty kotoa löytyneiden trikoohaalarien saumankulkuja tutkimalla ja soveltamalla. Puvussa on siis kirjekuorikaula-aukko ja haaroissa on seitsemän painonappia. Vinkki vitosena nepityksen asetteluun pukemista ajatellen voisin suositella laittamaan haaroissa keskimmäisenä olevan nepparin uros- ja naarasosiot päinvastaisille puolille kuin sitten muihin lahkeiden neppareihin. Näin tämä keskineppari löytyy puettaessa heti ja siitä on helppo jatkaa neppareiden kiinnitystä alas lahkeita kohti. (Tämä siis toimii siis noilla rengasneppareilla.) Kanttauksien limenvihreä resori on Myllymuksuilta ja tuo mielestäni sopivan ripauksen taas sitä poikamaisuutta muuten kovin "tyttöitten" väriseen kuosiin :)

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Tämä viikonloppu ei valitettavasti mennyt sitten ihan suunnitelmien mukaan. Sain eilen kuitenkin ommeltua JNY desingnin asuntovaunu kankaasta kietaisumiehustaisen paidan ja tumman ruskeasta Eurokankaan collegekankaasta Ottobren Vilkas velourhousujen kaavalla toteutetut housut. Applikoin housujen lahkeeseen asuntovaunu kankaan mukaisen kuvan oranssista velourista.


______

EDIT 12.11.

Lisäänpäs tänne kuitenkin vielä näin jälkikäteen kuvan vaatteista käyttäjänsä päälläkin, nyt kun pikku-mies on taas voimissaan :)





__________________________________________________




Meidän isänpäivämme on pitkälti näyttänyt tänään tältä. Perheen pienin-rakas joutui rajun (todennäköisesti) kuumekouristuksen takia ambulanssilla sairaalan ja siellä taas teholle tarkkailuun. Tuli aika hurjia muistoja mieleen neljän vuoden takaa, pidellessäni kramppailevaa poikaa sylissäni parvekkeen ovella ambulanssia odottaessamme... Toivon sydämestäni, että kyseessä on vain kuumekouristus ja ettei siitä jäisi mitään ongelmia.
_______

Itkettää, suututtaa ja pelottaa. Siinäpä ne meidän isänpäivän tunnelmat kolmella sanalla kerrottuna. Ja tänään ensimmäinen yö ilman pientä siinä vierellä. Kokonainen yö aikaa koettaa pidellä oman sydämen palasia kasassa.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Kumppari-Kumppani-Nalle lentovuorossa :)

Nyt oli Kumisaapas-Nallen vuoro päästä lentoretkelle. Kankaana jälleen yksi JNY desingnin suloisista pilvikankaista. Suomesta samaisia kankaita saa nyt myös tilattua Ikasyr -verkkokaupasta! Kanttauksena tummanruskeaa resoria Eurokankaasta ja applikoinnissa velouria sieltä sun täältä ostettuja ja kangaskaapin perukoilta kaivettu. Hahmon takana on kaksipuolista liimaharsoa ompelua helpottamassa. Valitsin tietoisesti sävyiksi jälleen kerran tuollaisen mangonkeltaisen ja ruskean eri sävyjen yhdistelmän. Näin ei applikointi hyppää liikaa silmille ja lopputulos on yllättävän mukavan rauhallinen. Tykkään :)