maanantai 28. syyskuuta 2009
lauantai 26. syyskuuta 2009
Syksyyn
Ja minä kun joskus päätin etten koskaan enää ompele ulkovaatteita... No tuli sitten taas ommeltua, kiroiltua ja päätettyä, etten koskaan enää ompele ulkovaatteita. Tämä puku lähti kuitenkin puhtaasta tarpeesta - tai no tunnustan- puhtaasta turhamaisuudesta. Kas, kun minä tahdoin molemmille pikkupojille tumman ruskean välikausipuvut. Toiselle löysin, mutta toisellepa en. Eihän siinä sitten muukaan auttanut.
Kevyesti vuoritettu vedenkestävä ulkoilukangas on Kangastukusta. Takista olen lisäksi vuorittanut hupun kuviollisella trikoolla. (Kuosissa ei ole seepraraitoja, vaikka kuvassa siltä näyttääkin :) vaan ihan sellaisia retrokuvioita vain.) Mallit on sovellettu useista eri kaavoista, kun tuntui etten ollut mihinkään sellaisenaan tyytyväinen. Takkiin kiinnitin molempaan olkasaumaan sisäpuolelle leveän kuminauhan, jonka päähän tuli klipsit joilla voi taltuttaa tumput pysymään paikoillaan. Heijastimet leikkasin norsun muotoisiksi. Myssy on tehty omalla kaavalla Myllymuksujen siilikuvioisesta merinovillaneuloksesta jonka vuoritin tummanruskealla merinovilla interlockneuloksella.
Tuli tosi kiva ja mukava päällä. Mutta en kyllä koskaan enää ompele ulkovaatteita...
Kevyesti vuoritettu vedenkestävä ulkoilukangas on Kangastukusta. Takista olen lisäksi vuorittanut hupun kuviollisella trikoolla. (Kuosissa ei ole seepraraitoja, vaikka kuvassa siltä näyttääkin :) vaan ihan sellaisia retrokuvioita vain.) Mallit on sovellettu useista eri kaavoista, kun tuntui etten ollut mihinkään sellaisenaan tyytyväinen. Takkiin kiinnitin molempaan olkasaumaan sisäpuolelle leveän kuminauhan, jonka päähän tuli klipsit joilla voi taltuttaa tumput pysymään paikoillaan. Heijastimet leikkasin norsun muotoisiksi. Myssy on tehty omalla kaavalla Myllymuksujen siilikuvioisesta merinovillaneuloksesta jonka vuoritin tummanruskealla merinovilla interlockneuloksella.
Tuli tosi kiva ja mukava päällä. Mutta en kyllä koskaan enää ompele ulkovaatteita...
maanantai 14. syyskuuta 2009
Koira, joka olikin kettu & LISÄYSTÄ
Aloin tehdä jälleen suloisen ruotsalaisen Lipfish lastenvaatemalliston innoittamana paitaa. Ajatuksena oli applikoida eteen koira, mutta ympärillä olevat olivat vahvasti sitä mieltä, että kettuhan se on. No kettuhan se sitten on :) Nanson limenvihreä trikoo ja ketun sinapinruskea velour on ostettu Kangastukusta. Kanttasin tällä kertaa kaula-aukon trikookaistaleella, enkä käyttänyt resoria ollenkaan. Näillä paidoilla on se paha puoli, että aina kun saa yhden tehtyä alkaa jo suunnitella seuraavaa...

EDIT:
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Haalarit ja sillä siilit
Suloisen syksyinen Kangastukun sinapinruskea puuvillavelour muotoutui sitten haalarihousuiksi. Kylkiin applikoin tummanruskeasta ja luonnonvalkoisesta velourista tiheällä siksakilla "tähti-siilit". Applikoinnin apuna käytin kaksipuolista liimaharsoa. Pikku-malli on juuri herännyt kuvaan päiväunilta, siitä tuo hieman pöllämystänyt ilme :) Mukavat haalarit jälleen kerran vaikkapa päiväkodin leikkihetkiin.Olen taas retkahtanut ostamaan kangaskaapin niin täyteen, ettei sinne mahdu enää mitään... Jonkinlainen hallittu kangastuhous-urakka olisi taas kaiketi paikallaan.
lauantai 12. syyskuuta 2009
Aidolle prinssille
Päätin vihdoin kokeilla jo jokin aika sitten Donnolta tilaamiani Decotex pen kangaskalvomaaleja. Tähän ensimmäiseen kokeiluuni käytin tosin vain yhtä väriä, eli sävyä nimeltään kultakimalle. Värit toimivat lähes kuin ikkunakalvomaalit. Kuva tehdään ensin kalvolle, josta se irrotetaan varovasti ja silitetään leivinpaperin läpi kiinni kankaaseen. Valmiin painatuksen pitäisi kestää 40 asteen pesuja vaate nurinpäin käännettynä. Käyttö oli mielestäni helppoa vaikka kirjaimet eivät ehkä olleetkaan toteutukseltaan mistään helpoimmasta päästä. Nyt sitten pitää vain tarkkailla miten pesun kanssa käynee :) Paita on ommeltu Eurokankaasta ostetusta Nanson tummanruskeasta trikoosta ja okrankeltaiset resorit ovat jälleen Myllymuksuilta.maanantai 7. syyskuuta 2009
Tee se itse -retropaita - Ohjeet
Minulta on jo kauan pyydetty ohjeita monella sabluunalla painamisesta ja kuvasin nyt vaihe vaiheelta tänne miten painanta oikein etenee. Esimerkkikuvaksi valitsin Myyrä -kirjoista tutun sammakkohahmon. Kankaana on ohuehko valkoinen singletrikoo Eurokankaasta, värit Donnolta ja kanttauksien resori Myllymuksuilta.
OHJEET KANKAAN PAINANTAAN:Voit valmistaa tällä ohjeella vaatteita omaan käyttöösi.
Ohjeiden ja kuvien käyttämisestä opetustarkoituksessa on sovittava erikseen lupa kanssani.
Sammakossa olen käyttänyt kolmea erillistä sabluunaa. Sabluunat leikkaan piirtoheitinkalvolle "kirurginveitsellä".
Teippaan kankaasta leikatut osat kontaktoidulle kartongille. Sotken kangasvärit paperilautaselle ja teen töpöttimen superlonin palasta ja maalarinteipistä.
Asetan ensimmäisen sabluunan kankaalle ja tuputan ensimmäisen värin.
Ensimmäisen kuvan ollessa valmis, siirrän sabluunan seuraavaan paikkaan. Kun seuraavan kuvion paikka on päätetty piirrän tussilla sabluunan kulmaan edellisestä kuviosta hieman ääriviivoja auttamaan jatkossa kuvioiden asettumista kankaalle. Painan toisen kuvan kankaalle.
Toiseen sabluunaan olen leikannut aukkoja useammille yksityiskohdille eivätkä ne kaikki ole saman värisiä. Tämän takia peitän osan sabluunan aukoista hetkeksi maalarinteipillä. Painan ensin sormien- ja varpaidenpäät sekä jalkojen raidat - joten muut kohdat ovat peitettyinä.
Kun olen painanut sormet ja jalat kaikkiin sammakkohahmoihin, otan teipit pois ja valitsen seuraavaksi painettavan alueen. Seuraavaksi painan sammakon mahan, joten peitän taas kaikki muut aukot sabluunasta teipillä.
Painan mahat jokaiseen kuvioon. Nyt siirryn tämän sabluunan viimeiseen osioon eli silmiin ja peitän jälleen kaiken muun sabluunasta.
Kun silmät on painettu jokaiseen sammakkoon, siirryn kolmanteen sabluunaan. Tässä sabluunassa on silmän mustuaiset, suu, käsien raidat sekä säärien ääriviivat. Koska nämä värit eivät eroa liian paljon keskenään ja ne sijaitsevat tarpeeksi kaukana toisistaan, en tällä kertaa teippaa aukkoja umpeen vaan töpötän pienillä töpöttimillä jokaisen värin vuorollaan jokaiseen sammakkoon.
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Syksyiset sammarit
Etsin kauan ja kuumeisesti kaavoja tällaisiin retrosammarihaalareihin ja eihän niitä mistään löytynyt. Nyt sitten saatuani
Kangas-Mallasta tilaamani tummanruskean vakosametin käsiini, oli kuitenkin päästävä niistä haalarit tekemään. Haalarit syntyivät siis siinä samalla kankaita leikatessa ilman kaavoja. Joka leikkauksella hirvitti ja jokainen saumuroitu sauma piti tehdä henkeä pidätellen. Lopputulokseen olen sitä suuremmalla syyllä tyytyväinen. Myllymuksujen
raidallinen mangonkeltainen joustofrotee haalareiden kaveriksi olikin sitten ihanan tuttu ja turvallinen työstettävä :) Erittäin retro ja pirteä kokonaisuus päiväkotiin.
Olen saanut tehtyä tässä pikkuhiljaa kaikkea muutakin ompeluksia. Sain hamstrattua Eurokankaasta mukavia Nanson trikoita ja netin kautta kankaita on kasaantunut mukavasti vähän joka suunnasta. Ajan puute on lähinnä kohdistunut nyt blogin päivitykseen, mutta koetan parhaani mukaan saada kuvattua noita valmiita ompeluksia taas jossakin vaiheessa nähtäväksi.
Olen saanut tehtyä tässä pikkuhiljaa kaikkea muutakin ompeluksia. Sain hamstrattua Eurokankaasta mukavia Nanson trikoita ja netin kautta kankaita on kasaantunut mukavasti vähän joka suunnasta. Ajan puute on lähinnä kohdistunut nyt blogin päivitykseen, mutta koetan parhaani mukaan saada kuvattua noita valmiita ompeluksia taas jossakin vaiheessa nähtäväksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

















